”Meidän tulisi kehittää sietokykyämme”

Teksti: Kimmo Turunen

Kädet kyynärpäitä myöten multaan, ja lapsilta kengät pois kesäkuussa. Tällaisen ohjeen antaa iho- ja allergiasairaalan ylilääkäri allergioiden vaivaamille suomalaisille.

Sietokyvyn_kehittaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kansanterveyslaitos käynnistivät vuonna 2008 kansallisen allergiaohjelman, joka viesti on selvä: meidän on ryhdyttävä kehittämään sietokykyämme.

Allergioita Suomessa nimittäin riittää. Itse asiassa jopa joka kolmas meistä on allergisoitunut. Hyvällä syyllä voidaan puhua jo kansantaudista.

Monista tutkimuksista tiedetään, että maatalousympäristössä vietetty lapsuus antaa voimakkaan suojan allergiaa vastaan. Nämä tutkimukset ovat antaneet pontta ajatukselle, jonka mukaan allergian hoitamisesta tulisi siirtyä sen ennaltaehkäisyyn, välttämisestä sietokyvyn parantamiseen.

”Väestötasolla valtaosa allergioista on lieviä, eikä allergiassa ole sisäänrakennettua pahenemisen lakia”, perustelee ohjetta iho- ja allergiasairaalan ylilääkäri, professori Tari Haahtela.

”Lievät allergiset oireet pysyvät yleensä sellaisina. Tietenkin on ihmisiä, joiden allergia pahenee. Nämä tapaukset on otettava ajoissa kiinni ja hoidettava, sillä oireet aiheuttavat kustannuksia inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.”

Ei syytä huoleen

Tari Haahtelan viesti suurelle yleisölle on selkeä: älkää olko huolissanne.

”Me tiedämme, että liika välttäminen on pahasta. Esimerkiksi lasten ruokadieetit ovat saaneet joissakin tapauksissa loputkin sietokyvystä katoamaan”, Haahtela sanoo.

Kansallisella allergiaohjelmalla lasten allergiatapaukset pyritään vähentämään kymmenessä vuodessa puoleen nykyisestä.

Ohjelman avulla vahvistetaan myös ihmisten uskoa siihen, ettei pienistä oireista kannata säikähtää, sillä ne menevät useimmiten ohi itsestään.

Ohjelman puitteissa on myös otettu käyttöön allergiaterveyden käsite. Perusajatuksena on, että vaikka ihmisellä on allergia, se voidaan lievissä muodoissaan katsoa taipumukseksi, jota ei välttämättä tarvitse medikalisoida, diagnosoida ja lääkitä.

”On tuettava terveyttä, ei allergiaa”, Haahtela sanoo.

Kaiken välttäminen on väärä tie

Tari Haahtela painottaa, että allergian ehkäisyssä ja hoidossa kaiken välttäminen ei ole oikea tie.

”Välttäminen voi johtaa eristäytymiseen ja elämää hankalasti rajoittaviin toimiin. Pahimmassa tapauksessa vaaralliset reaktiot voivat yllättää, kun altistuminen sattuu vahingossa. Ruoka-aineet ovat tästä hyvä esimerkki”, hän sanoo.

Allergeenien välttäminen on edelleenkin tärkeää, mutta välttämiselle on oltava oikeat ja täsmälliset perustelut.

”Meidän on asennoiduttava allergiaan uudella tavalla. Allergeeneja ei pidä vältellä turhan takia.”

Mistä allergiassa on kyse?

  • Allergisella reaktiolla tarkoitetaan lääketieteessä immunologisten mekanismien välittämiä haitallisia oireita.
  • Allergia on laaja käsite, jonka alle mahtuu monenlaisia sairaustiloja, nopeasti ja hitaasti kehittyviä allergiareaktioita.
  • Kolmasosa suomalaisista kärsii eriasteisista allergioista. Tavallisimpia ovat atooppiset sairaudet eli allerginen nuha, astma, silmän sidekalvon ja silmäluomien reaktiot, atooppinen ihottuma ja nokkosihottumat.
  • Yleisiä ovat myös hitaasti kehittyvät kosketusihottumat, kuten nikkeliallergia.
  • Ruokayliherkkyys on tavallista pienille lapsille. Sen sijaan yliherkkyys ruokien lisäaineille on harvinaista.
  •  Allergisia oireita voivat aiheuttaa myös esimerkiksi hyönteisten pistot tai lääkeaineet.

Lähde: Allergia- ja astmaliitto

1.4.2010

Allergian siedätyshoitoon on tarjolla useita vaihtoehtoja

Lisätietoa aiheesta muualla

Allergiat

Siedätyshoito

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350