Ai, se pisti!

  • 0314_hyttynen

Kesä herättää eloon pistävät hyönteiset. Niiden kohtaaminen saattaa jättää ikäviä jälkiä, joita voi onneksi hoitaa tehokkaasti.

Suomessa tavallisimpia pistäviä hyönteisiä ovat hyttynen, ampiainen, mehiläinen, kimalainen, mäkäräinen, hirvikärpänen ja paarma. Hyönteisten pistot aiheuttavat ihon punoitusta, kutinaa ja paukamia. Reaktio johtuu hyönteisten syljen sisältämistä aineista, jotka voivat myös allergisoida. Tällöin reaktio on tavallista voimakkaampi ja kestää pidempään. Pistoihin reagointi on hyvin yksilöllistä.

Hyttysenpisto ikävä, mutta harvoin vaarallinen

Hyttysenpistot eivät yleensä ole vakavia, mutta pistoille allergiset voivat saada niistä suuria ja kutisevia paukamia. Pisto aiheuttaa välittömästi pienen ohimenevän reaktion, joka kuitenkin voimistuu vuorokauden kuluessa ja voi kestää jopa viikkoja. Hyttysenpiston aiheuttamaa kutinaa voi helpottaa antihistamiinilla tai hydrokortisonilla. Paukamia ei kannata raapia, sillä ne voivat pahentua ja iho rikkoutua. Suojaa ihosi hyönteisten pistojen ja puremien välttämiseksi ensisijaisesti vaatetuksella. Peitä mahdollisimman suuri osa kehostasi ja suosi vaaleita, pitkähihaisia ja pitkälahkeisia vaatteita. Paljaaksi jäävän ihon voit suojata hyönteiskarkotteella. Muistathan, että hyönteiskarkotteita ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön.

Ampiainen satuttaa aina

Ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen pistot ovat kivuliaita ja voivat aiheuttaa pahan allergisen reaktion niille herkistyneille. Myös kaulaan tai pään alueelle osunut pisto voi olla vaarallinen, vaikka allergiaa ei olisikaan. Tavalliseen ampiaisen pistoon auttaa kylmä ja lisäavuksi voi ottaa antihistamiinia tai hydrokortisonia. Allergiseen reaktioon voi ottaa myös kyypakkauksen kortisonitabletteja. Mehiläisen pistin pitää irrottaa ihosta nopeasti, ja pistokohta on hyvä asettaa lepoasentoon, jottei myrkky pääse leviämään. Pahasti allergiset voivat saada anafylaktisen shokin, johon auttaa adrenaliiniruisku.

Uusimmat


Rabeprazol Krka_banner

Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje