Ota lääke oikealla tavalla

  • AA0619_tabletti

Perehtymällä lääkkeiden ottamisen perussääntöihin varmistat, että lääke myös vaikuttaa toivotulla tavalla.

Mitä teen, jos lääke on vaikea niellä?

Joskus tabletti on kooltaan liian iso nieltäväksi. Jos tabletissa on jakoura, sen voi ja saa katkaista puoliksi. Tavallisen päällystämättömän tabletin voi murskata tai puolittaa, vaikka siinä ei olisikaan jakouraa.

– Jos lääkkeen ottamisessa on vaikeuksia, ensisijainen vaihtoehto on kuitenkin löytää helpompi annosmuoto: esimerkiksi pienikokoisempi, liukkaampi tai liukeneva tabletti, nestemäinen lääke, lääkelaastari tai peräpuikko, apteekkari Petri Kröger Jyväskylän 12. Kuokkalan apteekista neuvoo.

Pakkausselosteessa mainitaan, jos lääke on otettava kokonaisena. Nielemisessä auttaa suun kostuttaminen vedellä. Lääkkeen voi myös ottaa paksumman nesteen, kuten juotavan jugurtin tai kiisselin kanssa. Apteekeista saa kalvoja ja geelejä, jotka helpottavat nielemistä ja lääkkeen kulkeutumista mahaan.

Depot-tabletit on suunniteltu vapauttamaan lääkeainetta pikkuhiljaa useiden tuntien aikana. Jos tabletti rikotaan, lääkeaine vapautuu kerralla, jolloin hetkellinen vaikutus on liian suuri ja vaikutusaika jää lyhyeksi. Enterorakenteen tehtävä on puolestaan vapauttaa lääkeaine vasta ohutsuolessa, jotta tabletti selviäisi hajoamatta vatsan läpi. Jos enterotabletissa on jakoura, sen voi jakaa, mutta silloinkaan sitä ei saa murskata.
Depot- tai enterorakeita sisältävän kapselin saa avata ja sisällä olevat rakeet sekoittaa pieneen määrään nestettä. Rakeita ei saa pureskella rikki.

– Kalvopäällysteisiä tavallisiakaan tabletteja ei suositella murskattavaksi. Päällyste suojaa lääkeaineen lisäksi lääkkeen ottajaa esimerkiksi ruokatorvea ärsyttävältä vaikutukselta tai pahalta maulta, Kröger muistuttaa.

Mihin aikaan lääke pitää ottaa ja minkä kanssa?

Jos lääkettä ei nimenomaan kuulu ottaa illalla, ota se aamuisin, sillä silloin sen muistaa yleensä parhaiten.

Päivittäin otettava lääke on tärkeä ottaa aina samaan aikaan vuorokaudesta. Kaksi kertaa päivässä otettava lääke otetaan 12 tunnin välein, aamulla ja illalla.

Jos lääke neuvotaan ottamaan kolmesti päivässä, se tarkoittaa kolme kertaa vuorokaudessa eli lääke otetaan noin kahdeksan tunnin välein. Neljä kertaa päivässä otettava lääke otetaan noin kuuden tunnin välein. Yöllä ei silti tarvitse herätä lääkettä ottamaan, vaan illan viimeinen ja aamun ensimmäinen annos otetaan mahdollisimman lähellä toisiaan.

Ilman nestettä nielty lääke voi jäädä ruokatorveen tai ruoan joukkoon niin, että se ei liukene. Jos muuta ohjetta ei ole annettu, varminta on ottaa lääke 15–30 minuuttia ennen ateriaa vesilasillisen kera. Vesi on paras vaihtoehto juomaksi.

Maidon kalsium sitoutuu esimerkiksi joidenkin antibioottien ja rautavalmisteiden kanssa estäen niiden imeytymisen. Joillakin mehuilla voi puolestaan olla vaikutusta lääkkeen tehoon. Esimerkiksi greippimehu nostaa monien lääkeaineiden pitoisuuksia, jolloin myös niiden haittavaikutukset voimistuvat.

Jos ohje on ”tyhjään vatsaan”, lääke tulee ottaa veden kera tuntia ennen ateriaa tai 2–3 tuntia aterian jälkeen. Jos lääke kuuluu ottaa aterian yhteydessä, siksi riittää esimerkiksi voileipä.

– Enterotabletit ja -kapselit otetaan aina tyhjään vatsaan. Ruoan kanssa otettuina ne jäävät mahaan eikä lääkeaine pääse vapautumaan oikea-aikaisesti. Mahassa voi olla kerrallaan useita enterokapseleita, jotka kulkeutuvat ohutsuoleen yhtä aikaa. Näin lääkettä ei joko vapaudu riittävästi tai sitä vapautuu kerralla liikaa.

Entä jos lääke unohtuu?

– Unohtunut annos kannattaa ottaa mahdollisimman pian. Jos lääke muistuu mieleen vasta lähellä seuraavaa annosta, unohtuneen annoksen voi jättää välistä, mutta tämä on lääkekohtaista. Kipulääkkeen unohtuminen on eri asia kuin esimerkiksi verenpainelääkkeen, Kröger sanoo.
Epäselvissä tilanteissa on hyvä kysyä neuvoa apteekista. Tarvittaessa lääkärin kanssa voidaan pohtia, kummasta olisi enemmän haittaa, tupla-annoksesta vai yhden annoksen pois jättämisestä.

Lääkkeiden ottamista ja muistamista helpottaa lääkeannostelijan ja -listan käyttö. Niiden avulla lääkkeiden ottamisen voi suunnitella aterioiden väleihin tai yhteyteen. Dosetin lisäksi käytössä voi olla yhden vuorokauden annostelija. Lääkekello muistuttaa ja annostelee jokaisen ottokerran lääkkeet erikseen, ja avuksi voi ottaa muita muistuttajia ja älypuhelinsovelluksia. Lääkkeet voi myös tilata apteekista annosjakelupalveluna, jolloin ne on pakattu valmiiksi annospusseihin.

Kun käytät itsehoitolääkkeitä

  • Noudata annosteluohjeita. Annoksen lisääminen ei välttämättä lisää lääkkeen vaikutusta, vaan siitä voi olla haittaa.
  • Mittaa nestemäiset lääkkeet tarkalla annosmitalla.
  • Jos oireet pitkittyvät, käy lääkärissä.

Lyhyesti:

  • Jos tabletissa on jakoura, sen voi ja saa katkaista puoliksi. Tavallisen päällystämättömän tabletin voi murskata tai puolittaa, vaikka siinä ei olisikaan jakouraa.
  • Kalvopäällysteisiä tavallisiakaan tabletteja ei suositella murskattavaksi.
  • Jos lääkettä ei nimenomaan kuulu ottaa illalla, ota se aamuisin, sillä silloin sen muistaa yleensä parhaiten.
  • Päivittäin otettava lääke on tärkeä ottaa aina samaan aikaan vuorokaudesta. Kaksi kertaa päivässä otettava lääke otetaan 12 tunnin välein, aamulla ja illalla. Jos lääke neuvotaan ottamaan kolmesti päivässä, se tarkoittaa kolme kertaa vuorokaudessa eli lääke otetaan noin kahdeksan tunnin välein.
  • Unohtunut annos kannattaa ottaa mahdollisimman pian. Jos lääke muistuu mieleen vasta lähellä seuraavaa annosta, unohtuneen annoksen voi jättää välistä, mutta tämä on lääkekohtaista.

Lähteet:
Apteekkari Petri Kröger ja Omainen hoitajana – Turvallinen lääkehoito kotona (Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry).

Lue lisää:

Vältä näiden lääkkeiden ja juomien yhteisvaikutuksia

Uusimmat


Uusi Avainapteekit-lehti on ilmestynyt!
Hae omasi lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 


Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje