Voiko aftojen syntyä estää?

  • aftan_syyt

Suun kipeät aftat ovat monille tuttuja, mutta niiden syyt tuntemattomia.

Mitä aftat ovat?

Afta on pyöreähkö, hieman kraaterimainen, kivulias haava suussa, ja sillä on tavallisesti valkoiset reunat. Moni afta on puolisen senttiä halkaisijaltaan, mutta osa jopa sentin tai pari. Niitä voi tulla suun limakalvoille poskien sisäpinnalle, huuliin, kieleen ja poskiin. Isoimmat ovat usein
nielurisoissa.

Aftat aiheuttavat kipua erityisesti syödessä, juodessa ja joskus puhuessakin. On arvioitu, että aftoja on silloin tällöin peräti joka toisella ihmisellä, ja osalla niitä on hyvinkin usein.

Aftat paranevat tavallisesti itsestään 5–8 päivässä tai viimeistään parissa viikossa. Jos afta ei tunnu häviävän, kannattaa näyttää sitä hammaslääkärille tai ihotautilääkärille. On tärkeää seurata, että suun haavat paranevat.

Mistä aftat johtuvat?

Aftojen syitä ei edelleenkään tiedetä. Osa aftapotilaista arvelee, että puraisu tai hammasharjan tökkäisy on provosoinut limakalvoa. Osa epäilee syyksi mausteita tai hammastahnan vaahtoavaa ainesosaa, natriumlauryylisulfaattia. Jotkut löytävät yhteyden kuukautisiin, ja moni stressiin. Stressin merkitys on helppo ymmärtää, koska sen on todettu kaiken kaikkiaan heikentävän vastustuskykyä.

Usein toistuvia aftoja on epäilty myös autoimmuunisairauksien, kuten keliakian, oireeksi. Monesti aftat tuntuvat liittyvän myös muihin ruoansulatuskanavan ongelmiin tai hivenaineiden tai vitamiinien puutteeseen. Aftojen perusteella diagnoosia ei voi kuitenkaan missään tapauksessa tehdä, mutta joskus hammaslääkäri voi kannustaa jatkotutkimuksiin.

Miten aftoja voi hoitaa?

Kipu ohjaa tavallisesti välttämään limakalvoja ärsyttäviä ruokia ja juomia, kuten vahvoja mausteita ja alkoholia. Lisäksi osa kertoo kivun lievittyvän haalealla kamomillateellä, kylmällä aloe vera -juomalla tai jääpaloilla. Kivun lievittämiseen on tarjolla myös alkoholittomia suuvesiä ja geelejä. 

Itse olen huomannut vastaanotollani, että laserhoito auttaa aftojen ja suun muiden haavojen aiheuttamaan kipuun erittäin hyvin. Laserhoidolla voidaan stimuloida kudoksen kasvua ja parantaa tulehdusta.

Asiantuntija: Annikki Lauhio, Hammaslääkäri, Pihlajalinna Stockmann

Lue lisää:
Afta: oireet ja hoito
Miksi suuhun tulee aftoja?

Uusimmat


Hae uusin Avainapteekit-lehti
lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 


Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje