Lonkka kivuttomaksi

  • Lonkka kivuttomaksi

Lonkkakivun yleisin syy on nivelrikko, joka yleistyy iän myötä. Maltillinen liikunta ja painonhallinta auttavat useimpiin lonkkakipuihin.

Lonkan palloniveltä saamme kiittää jalkojen liikkumisesta moneen suuntaan. Ilman sitä ja ympäröiviä lihaksia emme koukistelisi, ottaisi sivuaskelia tai nousisi portaita ylös.

Jos lonkkanivel kipeytyy, liikkuminen hankaloituu – ja pahimmillaan menevät yöunetkin. Kipu voi tuntua myös nivusissa, reiden alueella tai pakarassa.

Aina lonkkakivun syy ei löydykään sieltä, missä särky tuntuu. ”Myös selkäkivut tai vaikkapa vatsan alueen pinnetila voi heijastua
lonkan seudulle”, fysiatrian professori Olavi Airaksinen kertoo.

RAUTAKANKI JALAN TILALLA?

Yleisin syy lonkkakipuihin on nivelrikko, joka yleistyy iän myötä. Usein lonkan nivelrikon paljastaa jalassa tuntuva jäykkyys aamuisin tai pitkän autossa istumisen jälkeen.

”Jalka on kankea kuin rautakanki. Muutaman minuutin liikuskelun jälkeen alkaa selkeästi helpottaa”, Airaksinen kertoo.

Liikunta voi aiheuttaa jomottavaa kipua, joka helpottaa levossa. Alkuun lonkka ei vaivaa öisin, mutta sairauden edetessä yöunet voivat häiriintyä.

LIIKKEELLE, MUTTA EI REHKIEN

Nivelrikkoa ei voi parantaa, mutta oireita voi lievittää omin avuin. Tärkeintä on liikkua, mutta ei hampaat irvessä. Suositeltavimpia ovat nivelille kevyet lajit, kuten kävely, pyöräily, uinti ja hiihto.

Myös painonhallinta on eduksi: mitä pienempi kuorma nivelten päällä on, sitä vähemmän on kipuja. Jos ylipaino on huomattava, jo kymmenen
prosentin pudotus auttaa.

Alkavassa nivelrikossa särkylääkkeistä turvallisin on parasetamoli. Jos siitä ei ole apua, voi käyttää tulehduskipulääkkeitä pakkauksen ohjeen mukaan. Kipugeeli ei lonkan nivelrikossa juuri auta.

Vitamiineista ja hivenaineista Airaksinen suosittelee vain D-vitamiinia. Se parantaa tasapainoa ja torjuu osteoporoosia.

”Glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia voi kokeilla. Niiden tehosta ei ole vahvaa tieteellistä näyttöä, mutta osa potilaista näyttää niistä hyötyvän.”

KYLMÄÄ PAIKALLISEEN KIPUUN

Joskus lonkkasäryn syynä on liikunnan aiheuttama rasitus tai vamma, jonka ei tarvitse olla suuri aiheuttaakseen kipua. Uudet jalkineetkin
voivat kipeyttää lonkan.

Lonkan isosarvennoisessa sijaitseva limapussi voi tulehtua, esimerkiksi kun aloittaa uuden liikuntaharrastuksen tai saa lonkan alueelle kolhun.
Kipu on paikallista ja aristuksen tuntee sormella.

Lonkasta kuuluva napsuminen tai narahtelu kuuluu yleensä nivelnastan yli menevistä jänteistä eikä ole vaarallista. Kireyksiin auttaa venyttely.

Varsinkin nuorella urheilijalla saatetaan epäillä ahdas lonkka -oireyhtymää (FAI). Olavi Airaksinen pitää diagnoosia jo muoti-ilmiönä ja tähystysleikkauksesta on harvoin apua. Paras hoito on monipuolinen harjoittelu ja fysioterapeutin ohjaama pitkäaikainen kuntoutus.

Paikallista lonkkakipua lievittää kylmähoito joko kylmägeelillä tai -pakkauksella. Kipugeelistäkin voi olla apua. Liikkeelle kannattaa lähteä varovasti, kun pahin jomotus on hellittänyt.

Lääkärin keinovalikoimaan kuuluvat myös pistoshoidot. Uusin on PRP-pistos, jossa hyödynnetään potilaan omasta verestä eristettyjä kasvutekijöitä.
Sitä voidaan käyttää sekä rasitusvammoihin että nivelrikkoon.

LÄÄKÄRIIN, JOS SÄRKY EI HELLITÄ

Lonkkasäryistä kärsivää Olavi Airaksinen neuvoo kokeilemaan ensin omat keinot ja seuraamaan, alkaako kipu hellittää. Pieni ontuminen ei vaadi välitöntä lääkärin apua. Vain jos jalalle ei voi lainkaan astua, vaiva on arvioitava saman tien.

”Liikunta on paras lääke. Kohtuus on kuitenkin muistettava.” Pahenevia kipuja ei kannata sietää kovin kauan. Parempi on antaa lääkärin arvioida, mistä on kyse. ”Hoitoja kyllä löytyy.”

Asiantuntija: Fysiatrian professori Olavi Airaksinen, Itä-Suomen yliopisto

Uusimmat


Hae uusin Avainapteekit-lehti
lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 

Kasihuuhde_aqualan_avainapteekit_banneri

Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje