Tasapainoa elämään

  • teema2

Ilona Rauhala voi hyvin, kun arjessa on tasaisesti erilaista tekemistä.

Psykologi Ilona Rauhalan voi usein nähdä kävelemässä pitkin Helsingin rantoja. Kävely on yksi toimeliaan naisen suosikkiliikuntamuotoja. Hän ei erityisesti edes pidä tavoitteellisesta liikkumisesta, vaikka käykin tennistunneilla ja on treenannut aktiivisesti paritansseja. Kävelyllä hoituvat myös palaverit, sillä kahvila-treffejä mieluummin Ilona sopii kävelytapaamisia.

– Kävellessä minun on helppo jäsennellä vaikkapa työasioita. Joskus kävelen parikin tuntia ja saatan soitella samalla työpuheluja, hän kertoo.
Ilona toteaa, ettei anna stressin muodostua niin kovaksi, että sitä pitäisi purkaa rääkkiliikunnalla. Yrittäjänä hänellä on mahdollisuus rakentaa päivistä juuri itselleen sopivia.

– En tunge kalenteriani liian täyteen ohjelmaa. Päiväni koostuvat vaihtelevasti yksilötapaamisista,
luennoista, kirjoittamisesta tai kehittämisestä. Tiedostan eri tekemisen kuormituksen ja täytän kalenteriani sen mukaan.

Jouluna Ilona luo tunnelmallisen maailman ympärilleen kynttilöillä, koristeilla, tuoksuilla, väreillä ja hyvällä ruoalla.

– Rauhallinen, kiireetön aika läheisteni kanssa kuuluu jouluuni. Vietän joulua aika perusteellisesti ja pidän silloin kunnolla lomaa.

Monipuolisen arjen tärkeys

On tärkeää, että ihminen tekee ja kokee erilaisia asioita. Jos nauraa, pitää myös itkeä. Liian paljon samaa tekemistä ei ole Ilonan mielestä koskaan hyvä.

– Olen itsekin välillä arvioinut asioita väärin, kantapään kautta. Nykyään tiedän, että tarvitsen monipuolisen toimintakentän, jotta voin hyvin. Perinteinen organisaatiomaailma ei sovi minulle, sillä olen sielultani jonkinlainen taiteilija, hän naurahtaa.

Koska yrittäjänä työtä ja vapaa-aikaa voi olla välillä vaikea erottaa, Ilona huolehtii arjen vaihtelevuudesta.

– Jos kirjoitan paljon omissa oloissani, vastapainoksi tapaan ihmisiä. Sosiaalinen elämäni on kuitenkin hiljentynyt viime vuosina. Haluan viettää aikaa 13- ja 14-vuotiaiden poikieni sekä miesystäväni ja hänen lastensa kanssa. Vaikka en usein ystäviäni tapaakaan, olen heille silti olemassa. En laiminlyö suhteitamme.

Keskustelu ja ajatustenvaihto onkin Ilonan mielestä yksi elämän tärkeimmistä asioista. Hän puhuu mielellään mistä tahansa hyvään elämään lukeutuvasta asiasta, työstä tai ihmisen kehittymisestä ja kasvusta.

– Yleinen paskanjauhanta tai valittaminen eivät innosta minua. Sellainen ei vie asioita eteenpäin tai muuta mitään.

Ilona myös suojelee itseään esimerkiksi iltapäivälehtien kirkuvilta lööpeiltä ja kriisiuutisoinnilta.

– En halua lukea sotauutisia tai muita negatiivisia tragedioita. Olen liian herkkä. Alan helposti miettiä noita juttuja, eikä sellainen auta minua voimaan hyvin.

Vastoinkäymisiä tulee, vaikka niihin osaisikin suhtautua. Erityisesti silloin Ilona harrastaa tietoista itsereflektointia. Hän tunnustelee ja kyselee itseltään, miten menee, mitä voisi tehdä toisin ja mikä oma osuus on ollut tapahtuneessa tai eri tilanteissa.

– Pysähtyminen tilanteiden äärelle ja asioiden läpikäyminen pitävät mieleni vaatekaapin siistinä, eikä sinne keräänny mitään energiaa sitovia myttyjä. Jotkut hakevat virtaa juoksulenkiltä, minulla sitä on käytössäni kaiken aikaa menetelmäni ansiosta.

Kun kaamos koittaa, on Ilonallakin vaikeaa. Marraskuu on aina pahin, ja sitten alkaa helpottaa. Hän pyrkii kuitenkin elämään niin, ettei anna ulkopuolisten asioiden, kuten loputtoman pimeyden tai huonon sään vaikuttaa mielialaansa tai siihen, millainen päivästä muodostuu.

– Jos ilma on ihana, nautin siitä. Huonoon ilmaan en edes kiinnitä huomiota. Talvella huudatan kirkasvalolamppua ja nukun paljon. Poistan arjestani kaiken mahdollisen minua hermostuttavan.

Unta ja uuden oppimista

Riittävä uni on yksi voimavara, josta Ilona Rauhala pitää huolta. Hän pyrkii nukkumaan joka yö 8–9 tuntia. Uni on tärkeä keino paitsi stressin sietämisessä, myös aivojen palautumisen kannalta.

Ilona rentoutuu elokuvien tai Youtube- videoiden parissa. Jälkimmäisistä hän myös oppii. Viimeksi hän on opetellut videotuotantojen ja muun digitaalisen sisällön tuottamista. Hänestä on tärkeä ymmärtää erilaisia tekemisen prosesseja ja työelämän muuttumista. Se tuo paitsi iloa, myös toimeksiantoja.

– Kun tajuan, että olen oppinut jotain uutta, saan valtavasti onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta.

Ilonan mielestä ihminen ei voi vain jäädä odottelemaan, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Hän opettaa myös lapsilleen, että jokaisen on tehtävä oma osuutensa. Täytyy kilvoitella niistä lähtökohdista, jotka on saanut ja pelattava ne kortit hyvin, jotka käteen on annettu.

– Olen saanut kasvaa kannustavien vanhempien kanssa. Heiltä olen saanut varauksetonta hyväksyntää. Vaikka lähtökohdat ovat ihmisillä yksilölliset, kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä itsellä on ja rakentaa niistä aineksista paras mahdollinen elämä, Ilona Rauhala sanoo.

Uusimmat


Uusi Avainapteekit-lehti on ilmestynyt!
Hae omasi lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 


Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje