Miesten juttuja: Virtsankarkailu

  • 0514_tena

Pienikin virtsankarkailu saa monet miehet epävarmoiksi. Apua on tarjolla helposti eikä elämän­laadusta tarvitse tinkiä.

Virtsankarkailu on monille miehille arka aihe. Se on kuitenkin paljon yleisempää kuin luullaan – joka kahdeksas mies kärsii virtsankarkailusta jossakin elämänsä vaiheessa. Inkontinenssia esiintyy kaikenikäisillä miehillä, erityisesti eturauhasongelmien yhteydessä ja toimenpiteiden jälkeen.

Tiedon lisääminen miesten virtsanpidätysongelmista ja sen hoidosta on tärkeää, sillä vaiettu virtsanpidätysongelma voi heikentää miehen elämänlaatua monella tavalla.

Oireet häiritsevät yöunta ja vaikuttavat näin yleiskuntoon ja jaksamiseen. Usein vähäinenkin inkontinenssi aiheuttaa suurta epävarmuutta ja jopa ahdistusta. Tästä voi seurata keskittymisvaikeuksia työssä ja eristäytymistä – mies alkaa helposti karttaa sosiaalisia tilanteita ja jättäytyy harrastusten ja ystäväpiirin ulkopuolelle. Kyse on itseään suuremmasta ongelmasta, jota vaikeneminen ja tiedon puute lisää.

Vaivaan on tarjolla tehokkaita apuvälineitä, mutta tutkimusten mukaan yli 50 prosenttia miehistä ei tiedä, että on olemassa erityisesti miehille suunniteltuja inkontinenssisuojia. Moni yrittää pärjätä kotikonstein tai turvautuu naisten suojiin. Usein avainasemassa tässäkin asiassa on nainen, puoliso tai läheinen, joka auttaa miestä löytämään arkeen parempia ratkaisuja, joilla on suuri merkitys miehen itsetunnolle.

TENA on jo vuosia kehittänyt miehen anatomian mukaan suunniteltuja, helppokäyttöisiä ja mukavia inkontinenssisuojia: TENA Men -tuotteita. Valikoimasta löytyy oikea suoja eriasteiseen vitsankarkailuun, muutaman pisaran tiputtelusta aina vaikeaan inkontinenssiin.

Tuotekehityksen ohella TENA on pyrkinyt edistämään tietoisuutta ja avointa keskustelua miehen inkontinenssista. TENA Men -tuotteiden avulla on mahdollista elää hyvää, normaalia arkea.

TENA Men - Elämänlaatua miehelle

TENA Men -suojat ovat anatomisesti muotoiltuja. Kuppimainen muoto tekee suojasta istuvan, huomaamattoman ja luotettavan. Tehokas imuydin sitoo virtsan sisäänsä ja suoja tuntuu kuivalta ihoa vasten. Odour Control™ ominaisuus estää epämiellyttäviä hajuja ja pitää olon raikkaana.

Helppo käyttää:

  • Level 1–3 -suojat kiinnitetään istuviin alushousuihin teippikiinnityksellä.
  • Level 4 -suojaa käytetään kuin tavallisia alushousuja.

Saatavana neljää imukykyä:

  • 0514_tena_pieni
    Level 1. (23 cm/5 mm) Lievään virtsankarkailuun. 7,16 €/pkt (12 kpl).
  • Level 2. (27 cm/7 mm) Lievään ja keskivaikeaan virtsankarkailuun. 6,73 €/ pkt (10 kpl).
  • Level 4. keskivaikeaan ja vaikeaan virtsankarkailuun, tavallisia alushousuja muistuttava kertakäyttöinen suoja. 23,33 €/pkt (10 kpl).
  • Level 3. (27 cm/11 mm). Keskivaikeaan virtsankarkailuun. 11,94 €/ pkt (16 kpl).

Kaikista TENA Men -suojista -10 % lokakuun 2014 ajan Avainapteekeissa!

Uusimmat

Hae uusin Avainapteekit-lehti
lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

38231_Perrigo_ACO_Sun_Avainapteekit_banner_215x500
banneri Nicotinel_215x550

Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje