Miten voin suojautua kevätauringolta?

iho_kevathanget

Varo palamista, keväthangilla liikkuja! Auringonpaisteen ja lumen yhteisvaikutus on hurja.

Keväthangilla aurinkoannokset saattavat olla yhtä suuria kuin etelän rannoilla. Siksi on tärkeä muistaa ihon suojaus myös laduilla ja laskettelurinteessä. Kasvojen suojaamisessa on oltava erityisen tarkka, sillä lumi heijastaa säteet kasvoihin myös alhaalta.

Kasvosi voit suojata auringolta keväthangilla aurinkosuojavoiteella. Kasvojen aurinkosuojavoiteet ovat suojakertoimeltaan 50 tai 60. Näitä kasvoille tarkoitettuja ohuita voiteita levitetään iholle kosteus- tai meikkivoiteen alle. Muista levitä aurinkosuojavoide vähintään puoli tuntia ennen ladulle tai rinteen lähtemistä. Suojaa erityisesti nenäsi ja korviasi.

Ole erityisen varovainen, jos käytät lääkkeitä jotka herkistävät auringonvalolle. Näitä lääkeaineita ovat esimerkiksi tietyt antibiootit ja ihotautilääkkeet.

Käytä kirkkailla keväthangilla aurinkolaseja lumisokeuden välttämiseksi. Lumisokeus tarkoittaa voimakkaan UV-säteilyn aiheuttama sarveis- ja sidekalvontulehdusta. Lumisokeutta voit epäillä, jos olet ollut päivällä ulkona kirkkaassa auringossa ilman aurinkolaseja, ja silmäsi tulehtuvat voimakkaasti illalla tai yöllä.

Lumisokeus aiheuttaa punoitusta, voimakasta kipua, roskan tunnetta silmissä, kyynelehtimistä, valonarkuutta ja näön hämärtymistä. Myös silmäluomet voivat turvota. Oireet alkavat yleensä 5-10 tunnin kuluessa UV-säteilylle altistumisesta. Oireet häviävät yleensä 1-4 päivän sisällä, kun sarveiskalvon vaurio on korjaantunut.

Omahoitona voit oleskella hämärässä tai pimeässä huoneessa. Jos silmissäsi on kovaa särkyä, voit käyttää särkylääkkeitä. Hakeudu hoitoon, jos oireesi ei lievity kotikonsteilla tai jos olet epävarma diagnoosista.

Kysy farmaseutilta -sarjan aiemmat osat:

Mikä avuksi tukkoiseen nenään?

Miten voin suojata ihoni paukkupakkasilla?

Silmäni kuivuvat talvisin. Mikä avuksi?

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje