Ihottumaa auringosta? Näin hoidat valoihottuman oikein

  • Aurinkoihottuma

Saatko auringosta näppyjä ja kutinaa? Valoihottuma on yleinen vaiva, mutta sitä voi onneksi ennaltaehkäistä ja hoitaa apteekkituotteilla.

Kirkas kevätaurinko houkuttaa lähtemään ulos T-paidassa, mutta alkukesästä valo voi myös aiheuttaa yliherkkyysreaktion ihossa. Monimuotoinen valoihottuma (MMVI) eli aurinkoihottuma on varsin yleinen vaiva. Noin joka viides kokee sen jossakin vaiheessa elämää, ensimmäistä kertaa yleisimmin 20–30-vuotiaana.

Valoihottuma alkaa oireilla tavallisesti 2–5 tunnin jälkeen valolle altistumisesta. Nimensä mukaisesti valoihottuman oireet ovat monimuotoiset. Yleisin oire on kutina, mutta ihoon voi ilmestyä myös punoittavaa, näppyläistä ihottumaa. Ihottuma voi myös hilseillä ja siihen voi nousta paukamia tai rakkuloita.
Tavallisesti oireet häviävät muutamassa päivässä. Yliherkkyysreaktio helpottaa, kun iho karaistuu valolle, eikä valoihottuma useinkaan vaivaa enää saman kesän aikana. Moni kokee kuitenkin samat oireet taas seuraavana keväänä, kun iho saa ensimmäiset kirkkaat valonsäteet.

 

Näin hoidat valoihottumaa

Paras keino ennaltaehkäistä valoihottumaa on suojata iho vaatetuksella ja päähineellä. Paljaat ihokohdat kannattaa suojata 30–50 suojakertoimen aurinkovoiteella reilu puoli tuntia ennen ulkoilua. Auringossa oleilua on myös hyvä välttää keskipäivällä, jolloin UV-säteet ovat korkeimmillaan. Moni ei tule ajatelleeksi, että UV-säteet vaikuttavat myös pilvisellä, tuulisella ja viileällä säällä.

Jos valoihottuma pääsee kuitenkin iskemään, kutisevaa ihoa voi hoitaa hydrokortisonivoiteella ja kutinaa hillitsevällä antihistamiinilla. Mikäli oireet ovat voimakkaat, kannattaa käydä lääkärissä. Voimakkaasti oireilevaan valoihottumaan auttaa reseptillä saatava kortisonivoide tai -tabletit lääkärin antamien ohjeiden mukaan käytettyinä.

Vaikka valoihottuma onkin yleinen vaiva, se voi myös hävitä iän myötä. Auringolta suojautuminen kannattaa silti aina muistaa – oli yliherkkyyttä tai ei.

Lähteet: terveyskirjasto.fi, duodecimlehti.fi

Uusimmat


Hae uusin Avainapteekit-lehti
lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 

85123589 Avainapteekit_Cystalia banneri_215x300px_052021

Aqualan_L_banneri_avainapteekit_215x500_2021

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje