Hakutermi: 2019


Ihana valo!

17.06.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

rannalla,web

Onko valoa ihanampaa? Vuodenajallakaan ei ole niin väliä, kunhan aurinko paistaa! Kasvien lailla ihmiset kurottautuvat valoon pitkän pimeän vuodenajan jälkeen. Itse en kyllä silloin aurinkovoiteita muista miettiä. No, ehkä keskikesällä. Enkä oikein silloinkaan, koska kuulun kolmanteen ihotyyppiin. Nämä suomalaiset ovat ruskeatukkaisia ja harmaa- tai ruskeasilmäisiä. He kestävät aurinkoa suhteellisen hyvin, palavat joskus ja ruskettuvat herkästi. 

Lapsena en palanut koskaan, vaikka vietimme veljeni ja leikkitovereideni kanssa kaiket kesät pääasiassa ulkona. En muista muidenkaan kotitaloni lasten palaneen - kuuluivat he mihin ihotyyppiin tahansa. Ei silloin ihotyypeistä tiedetty eikä aurinkovoiteita tainnut edes olla. Ainakaan niitä ei yleisesti käytetty. Voisiko auringon ultraviolettisäteily olla ilmastonmuutoksen myötä nykyisin Suomessa polttavampaa kuin ennen?

Ensimmäisen kerran paloin nuorena aikuisena kaukomailla, jossa aurinko paahtaa kuumemmin kuin meillä kotimaassa. Suosituissa lomakohteissa, kuten Välimeren maissa, Thaimaassa ja Kanariansaarilla UV-indeksi voi olla voimakkaimmillaan yli kaksinkertainen Suomen kesään verrattuna. En älynnyt ottaa sitä huomioon, koska auringon haitoista ei tuolloin erityisemmin puhuttu. 

Onneksi en silloinkaan kärähtänyt kokonaan, mutta olkapäät ja dekoltee punoittivat pahasti. Nenäkin näytti kärsineen. Kun joku kohta ihossa palaa kerran, se palaa herkästi myöhemminkin. Tämänkin olen oppinut kantapään kautta ja yritän muistaa rasvata nuo kohdat huolella.

Aurinkovoiteiden käyttö on silti rassanut minua niiden sisältämien kemikaalien takia. Osa niistä on ns. hormonihäirikköjä. Uusi yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että aurinkovoiteiden kemikaalit todellakin imeytyvät ihmisen verenkiertoon. Ei tunnu kivalta, koska ihmisen elimistön sisältämien kemikaalien määrä on muutenkin kasvanut vuosi vuodelta. Lisäahdistusta aurinkorasvojen käyttöön tuo niiden vesistöjä kuormittava vaikutus. Maailman vesistöihin huuhtoutuu vuosittain noin 15 000-20 000 tonnia aurinkovoiteita, mikä saastuttaa meriä ja vahingoittaa koralliriuttoja. Kamalaa…

avene1,web

Onneksi kosmetiikkateollisuus on alkanut ottaa ympäristövaikutukset vakavasti! Monet alan yritykset ovat esimerkiksi luopuneet paljon puhutuista mikromuoveista. Aurinkovoidepuolella Avène lanseerasi jo toissa vuonna sarjan, joka ei sisällä lainkaan vesistöjä kuormittavia silikoneja eikä vesiliukoisia aurinkofilttereitä. Myös kemiallisten filttereiden määrä ja pitoisuus on tuotteissa minimoitu. Suojavaikutus on silti tehokas. Mahtavaa!

Kun luin tästä, marssin oitis ostamaan näitä kotiapteekkiini. Tuotteet erottuvat helposti apteekin hyllyltä oranssista väristään. Sarjaan kuuluu monia vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti sopiva valmiste juuri itselle. Apteekista kannattaa kysyä neuvoa, sillä ainakaan minä en tiennyt minkä tuotteen olisin valinnut. Ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja voi olla Avènen lisäksi muillakin kosmetiikkavalmistajilla, koska uusia aurinkotuotteita tulee joka kesä markkinoille. Tästäkin kannattaa jututtaa apteekin henkilökuntaa.

Voihan vitamiini!

24.05.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

nurtsilla, web

Olen 4-vuotiaan Ruusan mummo. Tai oikeammin fafu. Se tulee sanasta famu (farmor), joka kääntyi tytön suussa fafuksi. Minusta on oikein hauska olla fafu! Yritän olla tämän mainion nimen arvoinen. 

Meillä on Ruusan kanssa omat juttumme, joista yksi on se, että tyttö ei saa koskaan luonani karkkia. Ei edes jäätelöä. Ei siis koskaan. Tämä ei tietenkään ole tytön valinta, sillä lapsethan rakastavat makeaa! Ihmisellä on luontainen mieltymys makeaan, mutta myös oppimisella on suuri merkitys. Jos vauvoille ei anneta lainkaan makeutettuja juomia, he eivät myöhemminkään tavoittele makeita ruokia. 

Suomalainen syö toistuvasti sokeria tietämättään, koska sitä on melkein missä tahansa ruoassa makkarasta mehuihin. Kun tähän lisätään varsinaiset herkut, on syömämme päivittäinen sokerimäärä melkoinen. Lisätty sokeri on ihmisen elimistölle täysin tarpeetonta ja sillä on haitallisia terveysvaikutuksia. Kiinnitän itse huomiota sokerin saantiini, joten toimin samalla tavalla myös lapsenlapseni kanssa.   

minisun, web2

Mutta on meilläkin tytön kanssa herkkuhetkemme, sillä ovathan ne elämän pieniä iloja! Karkin sijaan Ruusa saa vitamiineja. Ei kuitenkaan mitä tahansa vitamiineja, vaan kivan muotoisia, suussa mukavalta tuntuvia ja maistuvia, juuri lapsille kehitettyjä Minisun-tuotteita. Ne on makeutettu mm. luontaisilla aromiaineilla ja ksylitolilla. Tyttö on näistä ihan täpinöissään! Eiväthän vitamiinit mitään karkkeja ole, joten niitä saa syödä vain yhden päivässä ja vain kun on fafun luona. Tyttö tietää ja hyväksyy sen. 

Otimme vitamiinijälkkärit käyttöön noin kaksi vuotta sitten Minisun Omega-3 Junior geelipalalla. Sehän on kylläkin rasvahappo, mutta sisältää myös D-vitamiinia. Keksin pienen leikin. Ruusa sai kertoa mitä piirroksia ja värejä tuotepakkauksessa on, miltä hedelmältä ja marjalta geelipala maistuu ja minkä värinen se on. Tyttö luetteli vastaukset topakasti ja minä tietty kiittelin, että ai että hän on terävä!

Seuraavaksi Ruusa sai nallenmuotoisen Minisun Junior C-vitamiinin. Kävimme samat alkuleikit läpi tässäkin tuotteessa. ”Myyntipuheenvuorojeni” jälkeen näistä kahdesta valmisteesta on tullut niin suosittuja, että tyttö muistaa varmasti pyytää niitä, jos meinaan vahingossa jättää ne väliin. Koska tuotteita saa vain yhden, tyttö pureskelee ja imeskelee ne hartaasti. 

Lasten Minisun-valikoima laajenee koko ajan. Nyt siihen on taas tullut kivoja uutuuksia, kuten nallenmuotoinen, pureskeltava pehmomonivitamiini. Luulenpa, että sekin kulkeutuu kotiapteekkiini. Ennen kaikkea on hauska nähdä, miten pitkään pärjään tytön kanssa pelkillä vitamiinimakupaloilla. Vai tuleeko siitä tapa, joka jatkuu aikuisuuteen asti.

Yhteishuoltajuuskoirani Mauno

22.04.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

mauno1,raj

Elämä tuo väistämättä eteen ikäviä – mutta myös iloisia yllätyksiä. Mauno on yksi jälkimmäisistä. Se tipahti elämääni kuin taivaasta melkein neljä vuotta sitten. Olin vastikään muuttanut uudelle asuinalueelle. Christa muutti samalle kadulle samoihin aikoihin. Mukanani muutti 15-vuotias lagotto-koira Hertta. Christa puolestaan hankki perheeseensä coton de tulear –pennun, Maunon. Hertta ehti elää uudessa kodissaan muutaman kuukauden. Sinä aikana Christan toimenkuva muuttui niin, että hän joutui työskentelemään joka toisen viikon ulkomailla. Mauno tarvitsi hoitajan. 

maunon äidit

Olimme vaihtaneet Christan kanssa jonkun sanan kotikadullamme, mutta emme juurikaan tunteneet toisiamme. Kun kuulin Christan tilanteesta, tarjouduin avuksi, koska oma koirani oli siirtynyt rajan taakse. Tunnustettakoon, että ensi alkuun mietin, mitä oikeastaan olin tullut vieraalle ihmiselle luvanneeksi. En kuitenkaan voisi olla iloisempi päätöksestäni. 

Mauno on mitä kultaisin kaveri! Se on iloinen, leikkisä, energinen, kaikille ystävällinen, luottavainen ja mahdottoman reipas. Reippain ikinä näkemäni koira! Osasyy Maunon rakastettaviin piirteisiin on varmasti se, että se on pennusta saakka tottunut kahteen emäntään ja kahteen kotiin. Lisäksi joudumme joskus turvautumaan varahoitajaan. Kaikkialla koiraa on kohdeltu hyvin, joten miksi pelätä mitään.

Mauno kulkee luontevasti kahden kotinsa väliä, jotka sijaitsevat parinkymmenen metrin päästä toisistaan. Kumpikin koti on sille tärkeä. Poika on niin tottunut viikko-viikko-systeemiin, että viikon kuluttua se alkaa katsella toisen kodin suuntaan, että ”eikö minun olisi jo aika mennä tuonne”. Christan kanssa olemme vuosien aikana ystävystyneet ja päätämme kaikista Maunoon liittyvistä asioista yhdessä. Christa otti heti käyttöön sanan yhteishuoltajuuskoira, sillä onhan Mauno enemmän kuin pelkkä hoitokoira. Ja onhan se! Yhteishuoltajuus on loistava tapa omistaa koira, sillä toki koira paitsi antaa myös ottaa ja rajoittaa elämää. Yhteishuoltajuudessa elämä koiran kanssa ei käy raskaaksi. 

canikur.,pien

Maunon kanssa on ollut helppoa myös siitä syystä, että se on saanut olla terve. Sen vaivat liittyvät lähinnä vatsaan, sillä koirilla on taipumus pistää suuhunsa mitä ihmeellisimpiä asioita. Hertta ehti elämänsä aikana nielaista satoja paperinenäliinoja. Mauno puolestaan syö muun muassa multaa. Seuraukset näkyvät löysänä vatsana tai oksentamisena. 

Suoliston toimintaa voi ruokavalion lisäksi rauhoittaa apteekista saatavilla täydennysrehuilla ja muilla itsehoitovalmisteilla. Omaksi luottotuotteekseni valikoitui eri vaihtoehdoista Canicur-täydennysrehuvalmiste. Sen sisältämät kuidut sitovat pinnalleen haitallisia bakteereita, jolloin ne kulkeutuvat ulosteen mukana suolesta. Valmisteessa on myös ripulin ja oksentelun vuoksi menetettyjä suoloja. 

Canikur-tabletit ovat hyvänmakuisia ja Hertta pureksi niitä mielellään. Maunolle ne eivät maistu, joten sille hankin Canicur Pro –tahnaa. Ruiskutin tahnan suoraan koiran suuhun, mutta sehän alkoikin intohimoisesti nuolla ruiskua. Tämä kelpaa sellaisenaan! Canicur Pro -tahna sisältää muun muassa koiran suolistolle hyödyllisiä bakteereita sekä montmorilloniittisavea, joka poistaa suolesta myrkkyaineita. Kokemuksesta olen huomannut, että jollei Canicur parissa päivässä auta, on koira syytä viedä eläinlääkäriin. Onneksi sitä tapahtuu kuitenkin hyvin harvoin.

Hoivakoti vai kotihoiva?

27.03.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

hoivakoti, raj

Ongelmat vanhusten hoivakodeissa ovat olleet laajasti esillä koko alkuvuoden. Uskaltaako kukaan enää tämän jälkeen laittaa ikäihmisiä laitoksiin? Itse olin pitkään vahvasti sitä mieltä, että viime vuoden lopulla 95-vuotiaana menehtyneen äitini olisi pitänyt saada viettää viimeiset vuotensa hoivakodissa. Miksi? 

Lonkka- ja reisileikkausten jäljiltä äidin kävely oli rollaattorillakin huonoa. Liikunnan puutteesta lihasvoima hiipui ja tasapaino heikkeni. Äitiä huimasi ja hän kaatuili. Syöminen ja juominen tahtoivat jäädä väliin. Kotihoitaja kävi kerran, kaksi päivässä lähinnä tarkistamassa, että äiti oli hengissä. Hoitajat vaihtuivat jatkuvasti.

Tein hakemuksen Vaasan kaupungille, jotta äiti olisi päässyt johonkin kotikuntansa palvelutaloista. Yksityisiä hoivakoteja ei kaupungissa ollut. Monista vetoomuksista huolimatta kaupungin laitoksiin ei ollut mitään asiaa, ellei ollut muistisairas. Äidillä oli huono muisti, mutta muutoin ajatus kulki kirkkaasti.

Sain äidin kuitenkin ns. intervallihoitoon, jolloin hän pääsi 2-3 viikon välein palvelutaloon viikoksi. Mutta ei äiti niissä viihtynyt. Äitihän oli terävä, lähes kaikki muut olivat muistisairaita. 

Yritin myydä äidille intervallihoitoajatusta sillä, että ”ainakin saat syödä siellä”.  Äidille oli tilattu kaupungin ateriapalvelu kolme kertaa viikossa, mutta ei hän annoksiin juuri koskenut. Myönnettäköön, että eivät ateriat kyllä minuakaan innostaneet. Jos äiti laittoi ruokaa, se oli lähinnä puuroa aamulla ja perunaa päivällä. Välipaloina oli leipää. Pidin äidille monta puheenvuoroa siitä, että ruokavaliosta puuttuu melkein kokonaan proteiini. Selitin toistuvasti, missä ruoissa on proteiinia - mutta peruna-puurolinja jatkui. 

nutridrink, raj2

Sitten muistin apteekin hyllyltä tuotesarjan, joka on minulle tuttu vuosien takaa. Kyseessä on käyttövalmis, juotava ja monia makuja sisältävä täydennysravintovalmiste Nutridrink, joka sisältää kaikkia elimistön tarvitsemia energiaravintoaineita, vitamiineja ja kivennäisaineita. Laajasta sarjasta kannattaa valita Nutridrink Protein, jossa on proteiinia peräti noin kolmen kananmunan verran. Protein-sarjaan kuuluu isompi 200 ml:n pullo sekä pienempi 125 ml:n pullo nimeltään Compact Protein. Pikkupullon jaksaa juoda kerralla, vaikka ruokahalu olisi vähäinen. 

- Yksi Nutridrink-annos on täydellinen ateria eikä edes maksa paljon! Kun juot pullollisen päivässä, voit syödä vaikka loppupäivän puuroa, hehkutin äidille. Tämän äiti muisti varsin hyvin. 

Lopulta olen tyytyväinen siihen, että äitiä ei sittenkään otettu palvelutaloon ja hän sai asua pääasiassa kotona elämänsä loppuun asti. Suomessa on myös hyvää laitoshoitoa eikä itselläni ollut siitä pahaa sanottavaa – ainakaan niinä kertoina, kun pääsin äitiä Helsingistä Pohjanmaalle moikkaamaan. Silti laitokset ovat – no, laitoksia. Kotona ihminen voi elää rakkaassa paikassa muistojensa keskellä ilman laitoksen puuduttavia rutiineja – jos terveys vaan suinkin sen sallii. 

Flunssaviruksia väistelemässä

01.02.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

kaijan-kukkavihko

Menetin rakkaan äitini lokakuussa ja hautajaiset olivat marraskuussa – pahimpaan flunssa-aikaan. En todellakaan halunnut saada mitään tartuntatautia hetkellä, jolloin jätin jäähyväiset äidille. Niinpä aloitin massiivisen suojauskampanjan mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan.

Käsihygienian otin käyttöön heti. Ei kättelyjä! Mikrobit nimittäin tarttuvat tehokkaimmin suorassa kontaktissa toiseen esimerkiksi käsien välityksellä. Vaikka vieraalla ei flunssaa olisikaan, hän on saattanut koskea pintaan, johon joku nenäänsä niistänyt on tarttunut. Pirullisen sitkeä flunssavirus elää erilaisilla pinnoilla peräti yli vuorokauden. Tällaisia pintoja ovat vaikkapa kaupan ovenkahvat, bussin istuimet ja tietokoneiden näppikset.

Kädet kannattaakin pestä aina, kun tulee kotiin mistä tahansa. Saippua riittää veden lisäksi. Jos niitä ei ole tarjolla, on hyvä hankkia apteekista pieni pullollinen käsihuuhdetta, joka kulkee mukana laukussa. Muista pestä sormet myös sormusten alta! Sinne nimittäin kertyy pöpöjä Euroopan väkiluvun verran. Luin tiedon Helsingin yliopistollisen keskussairaalan vessan seinältä, joten siihen on uskominen. Muista myös kuivata kädet huolellisesti pesun jälkeen, sillä bakteerit tarttuvat helpommin märkiin kuin kuiviin käsiin. Ja vielä: opettele olemaan koskettelematta silmiä, suuta ja nenää käsin. Jos itselläni ei ollut taskussa nenäliinaa, hieraisin kutiavaa nenää puseron hihalla.

inkivääri

Hygieniapuolen lisäksi minulla oli käytössäni vuosien mittaan hyväksi havaittu patteristo ravintolisiä ja itsehoitolääkkeitä. Extra-annos C-vitamiinia kuuluu ilman muuta kalustoon, koska se muun muassa edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Itse tykkään apteekin C-vitamiineista poretableitteina. Niistä saa kivasti kuplivan ja hyvänmakuisen juoman, joka tuntuu jo itsessään piristävän.

Sinkki on ehdoton hivenaine flunssan ehkäisyssä ja siitä on painavaa tutkimusnäyttöäkin. Sinkkimuotoon on kuitenkin kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi sinkkisitraatti toimii flunssan ehkäisyssä, mutta jos pöpöt pääsevät iskemään, pitää valita sinkkiasetaatti imeskelytablettina. Jos et muista, miten tämä nyt olikaan, varmista asia apteekista.

ColdZyme-suusuihke on uusin tuttavuuteni flunssan torjujana. Trypsiinientsyymiä sisältävä, patentoitu ColdZyme muodostaa kurkun limakalvolle suojaavan kalvon, jolloin flunssavirukset eivät pääse kiinnittymään siihen. Tämäkin tuote löytyy apteekin hyllyltä.

valkosipulit.web

Lisäksi söin valkosipulia raakana leivän päällä niin, että haisin – tai tuoksuin – varmaan metrien päähän. Aamuteehen lisäsin teelusikallisen verran inkivääriä. Väkevää, mutta kumma kyllä siihen tottui aika nopeasti muutaman ensimmäisen päivän irvistelyjen jälkeen.

En tiedä mikä näistä keinoista pöpöjen torjumisessa auttoi vai auttoivatko ne omalta osaltaan kaikki. Vai olisiko välttynyt taudilta joka tapauksessa? Tärkeintä kuitenkin oli, että tavoitteeni toteutui. Flunssa pysyi poissa ja äidin hautajaisista jäi ihanan valoisa muisto, joka kantaa pitkään.