Pieni paratiisi pihalla

ruusa,web,raj

Muutin nykyiseen talooni kesällä 2015. Pihalta siirretty leikkimökki oli jättänyt nurmikkoon ruman tilan ja pähkäilin arkkitehtipojalleni, että mitähän tuohonkin laittaisi tilalle. – Mikset hankkisi siihen kasvihuonetta?, sanoi poika. Aivan loistava idea! Innostuin siitä heti

Uuden kotini ensimmäisenä kesänä kasvihuoneelle rakennettiin katukivistä pohja. Sen jälkeen aloin googlailla sopivaa mallia sen päälle. Tähtäimessä oli tukeva lasimökki, joka kestää tuulet ja tuiskut. 

Juliana-niminen kasvihuone on osoittautunut pihani parhaaksi hankinnaksi. Olen edelleen aivan rakastunut siihen! Pienellä paratiisillani on käyttöä kaikkina vuodenaikoina. Keväällä ja kesällä puuhastelen siellä kasvien ja kukkien parissa ja juon siellä usein aamukahvit, koska sinne paistaa aurinko aamullakin. Lisäksi on ihana istua iloisten värien ja hurmaavien tuoksujen keskellä! Kesäkauden jälkeen sisustan kasvihuoneeni vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Pikku paviljonkini pukeutuu vähintäänkin joulu-, pääsiäis- ja vappuasuun. 

Olen istuttanut kasvihuoneeseeni tomaattia, kurpitsaa, kurkkua, lehtikaalia ja persiljaa. Kurpitsa olisi tarvinnut supervahvaa maata, joten sato jäi saamatta. Lehtikaali kukoisti ensin, mutta sitten joku ötökkälaji löysi sen ja nakersi lehdet täyteen reikiä. Persilja ja tomaatti pärjäävät kasvihuoneessa hienosti. Uusin tuttavuuteni viime kesältä on kurkku – ja vieläpä Kiinalainen käärmekurkku. Se on kerrassaan valloittava viljeltävä! Kurkun kasvuvoima on uskomaton. En tiedä kuinka pitkälle se kurottaisi ellei kasvihuoneen katto tulisi vastaan. Vahvoihin varsiin ilmestyy kauniita, keltaisia kukkia, joista osa alkaa puskea satoa. Kun pieni kurkkuvauva pääsee vauhtiin, se kasvaa kaksi senttiä yössä. 

Hoidotta eivät viljeltävät kuitenkaan syötävää tuota. Maata on möyhennettävä, lannoitettava ja kasteltava. Lisäksi taimet tarvitsevat tukea ja liikaa rehoitusta pitää harventaa. Puuhastelen kasvien parissa paljain käsin, koska tykkään tuntea luonnon kosketuksen - siitäkin huolimatta, että käsiini ilmaantuu aika ajoin pieniä haavoja ja niiden iho kuivuu, rohtuu tai halkeilee. 

kurkut,web

Pieniin iho-ongelmiin olen käyttänyt kolmea apteekista saatavaa voidetta. Jokainen niistä sisältää erilaisia vaikuttavia aineita.

1. Monelle tutussa Bepanthen-voiteessa* on ihon uudistumista edistävää B5-vitamiinin esiastetta eli dekspantenolia.

2. A-Derma-sarjan Dermalibour+ Repairing Cream sisältää ärsytystä hillitsevää Rhealba-kauranversouutetta sekä kupari-sinkkiyhdistettä, joka rauhoittaa ja korjaa ihoa nopeasti.

3. Avènelta pieniin iho-ongelmiin löytyy Cicalfate Repair Cream –niminen voide. Siinä on kaikkien Avène-tuotteiden tapaan rauhoittavaa terveyslähdevettä. Vaurioitunutta ihoa korjaa voiteen sisältämä sukralfaattI. 

Joku näistä mainioista valmisteista on saanut käteni aina kuntoon enkä ole tähän mennessä joutunut käyttämään hiostavia puutarhahanskoja.

tuotekuva,web

* Bepanthen edesauttaa pienten iho- ja limakalvovaurioiden paranemista. Vaikuttava aine on dekspantenoli. Älä käytä valmistetta, mikäli olet yliherkkä jollekin valmisteen ainesosalle. Lue pakkausseloste. Bayer Oy.