Kesää ja aurinkoa odotellessa

kaijakesä

Kevät on hurmaavaa aikaa, mutta kesä on kuitenkin lempivuodenaikani. Siis sellainen kesä, jossa aurinko paistaa ja lämpömittari nousee runsaan 20 asteen tuntumaan. Hellekään ei minua rasita enkä ihotyyppini ansiosta yleensä pala Suomen auringossa. 

Olisinko palanut koskaan kotimaassa, jos en aikoinaan olisi polttanut olkapääni ja dekolteeni etelässä? Mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan, sitä suurempi riski on vaaleaihoisella nimittäin saada auringonpolttama. Kurjintahan auringonpolttamissa on se, että iho muistaa vauriot loppuelämän ja palanut iho palaa jatkossa herkemmin uudelleen – myös minulla. Vahingosta viisastuneena yritän muistaa suojata vähintääkin nuo pari kertaa palaneet kohdat kehossani aina auringossa. 

Tiesitkö, että iho voi palaa myös ikkunan läpi eivätkä hiukset välttämättä suojaa päänahkaa palamiselta? Jos istuu varjossa, kannattaa muistaa, että UV-säteet heijastuvat vedestä, hiekasta ja lumesta. Uidessakin voi siis palaa, vaikka sää olisi pilvinen.

Kaikessa kosmetiikassa – myös aurinkovoiteissa komppaan korkealle sellaiset tuotteet, jotka eivät kuormita vesistöjä jäämillään. Maailman vesistöihin nimittäin huuhtoutuu vuosittain hurjat 15 000-20 000 tonnia aurinkovoiteita, mikä saastuttaa meriä ja vahingoittaa koralliriuttoja sekä eläin- ja kasviplanktoneja.

Viime keväänä löysin apteekista Avènen oranssin sarjan aurinkosuojat, jotka eivät sisällä vesistöjä vahingoittavia silikoneja eivätkä niiden aurinkofiltterit liukene veteen. Skin Protect-Ocean Respect-merkki on osoituksena siitä, että Avène on sitoutunut minimoimaan ympäristökuormitukset. Merkki löytyy jo oranssin sarjan tämän kevään aurinkosuojainnovaatiosta ja se on jatkossa tulossa muihinkin sarjan tuotteisiin.

avene-kuva,web,rajat

Kevään tulokas, Avène Intense Protect SPF50+ -aurinkovoide sisältää täysin uuden TriAsorBTM-aurinkofiltterin. Filtteri suojaa ihoa UVA- ja UVB-säteiden lisäksi näkyvältä, siniseltä valolta, jonka haitoista on alettu puhumaan vasta viime aikoina. Kevyt, hajusteeton, vedenkestävä ja erittäin nopeasti imeytyvä voide on testattu sekä ihotauti-, silmä- että lastenlääkäreiden valvonnassa ja se sopii koko perheelle, myös yli 6 kuukauden vauvoille ja raskaana oleville.

Vinkki:Joissakin hajuvesissä ja kosmeettisissa tuotteissa voi olla auringolle herkistäviä aineita, kuten psoraleeneja, tervaa, myskiä, ambraa tai perunbalsamia. Kannattaa tarkistaa tuoteselosteet ja jättää näitä ainesosia sisältävät tuotteet hyllylle auringossa oleilun ajaksi.

Blogiin ei liity kaupallista yhteistyötä.