Auto ja minä

kaija-ja-auto,web

En voisi elää ilman autoa! Tai tietenkin voisin, mutta kovin kurjaa se olisi. Niin paljon mukavuutta autoilu tuo elämääni. Ei tarvitse miettiä aikatauluja eikä pysäkkejä, saa lähteä tai olla lähtemättä. Juuri vapauden tunne on autoilussa ihaninta. Ihan parhaimmillaan se on valoisana kesäiltana, kun käynnistää auton, kaartaa maantielle, laittaa musiikin soimaan, juo hiljakseen kahvia termosmukista – ja antaa mennä. 

Itse ajaminenkin on yllättävän nautinnollista – kunhan sen oppii. Tieni autoilevaksi naiseksi on hyvin tavallinen. Mies ajoi ja minä istuin vieressä. Ajokokemusta ei kertynyt. Kun ryhdyin yrittäjäksi, hoidin työtapaamiset ensin julkisilla kulkuvälineillä. Se osoittautui käytännössä mahdottomaksi. Siinä meni paitsi aivan liikaa aikaa myös hermot. Oli pakko opetella ajamaan autoa. 

Aluksi se oli todella pelottavaa. Auton käyttö ei ollut hallinnassa, liikennesäännöt olivat unohtuneet eikä minulla ollut hajuakaan pääkaupunkiseudun kehäteistä. Navigaattoreita ei ollut, kartanlukutaitoni on onneton ja suuntavaistoni surkea. Jotenkin kuitenkin onnistuin pääsemään aina perille ja sain varmuutta ajamiseen. Autosta tuli vihollisen sijaan yhteistyökumppanini. 

nutrit,web,raj

Tärkeintä autossani on se, että se vie ja tuo minut turvallisesti paikasta toiseen. Auton statusarvolla ei ole minulle mitään merkitystä enkä ole merkkiuskollinen. Jokainen autoni on ollut eri merkkiä kuin edellinen. Jokaiseen olen kuitenkin luonut henkilökohtaisen suhteen ja minulla on hirveän huono omatunto, kun vaihdan vanhan menopelini uuteen. Kiitän sitä yhteisistä matkoista ja toivon, että se päätyy hyvään kotiin.

Autosta on tullut minulle vähitellen monitoimitila, jonka siisteys on vähän sinne päin. Toisella takapenkillä on lapsenlapseni turvaistuin ja toisella yhteishuoltajuuskoirani Maunon paikka. Etupenkillä on vähintäänkin ostoskassi, sateenvarjo, muistilappuja, kynä, kännykkä, kampa, käsivoidetta, hajuvettä ja naposteltavaa. Purtava vaihtelee, mutta vakiokalustoon on jo vuosikausia kuulunut juotava ravinnontäydennysvalmiste Nutridrink. Se on mainio tuote, kokonainen pieni ateria, joka torppaa nälän noin kahdeksi tunniksi. Olen kirjoittanut siitä parissa aikaisemmassakin blogissani, koska sarja on käyttötarkoituksineen ja makuineen niin kätevä.

Vielä sananen autoilun päästöistä. Ilman muuta autoilu on ympäristölle haitallista. Mutta mikä ei olisi? Muun muassa pikamuodin hiilijalanjälki on osoittautunut suuremmaksi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Pelkkä yksittäinen Google-hakukin tuottaa seitsemän grammaa hiilidioksidia. Ajoneuvotekniikka kuitenkin kehittyy jo EU:n tiukentuvien päästörajoitusten takia vaihtoehtoisiin ja energiatehokkaampiin ratkaisuihin. Luotan siihen ja teen ympäristön puolesta muutoin kaiken sen minkä voin.