Hakutermi: 2021


Rakkaudesta koiraan

25.03.2021 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

maukka,sydän,web

Rajoitusten ja halipulan hyydyttämässä korona-Suomessa koirien merkitys on entisestään kasvanut. Kennelliiton mukaan korona on synnyttänyt varsinaisen koirabuumin ja pentuvälityksestä menee heti kaikki mitä sinne tulee. 

Minun elämääni koira kuului jo lapsuudenperheessä. Ensin meille tuli kiinanpalatsikoira Dixie ja sen poismenon jälkeen Suomenajokoira Roope. Rodut eivät voisi olla kauempana toisistaan, mutta molempia rakastimme kovasti. Omaa perhettäni ilahdutti lähes 16 vuoden ajan Hertta-lagotto. Kun Hertasta aika jätti, elämääni tipahti kuin taivaasta nykyinen yhteishuoltajuuskoirani Mauno, jota hoivaamme vuoroviikoin naapurini Christan kanssa. Hurmaava Mauno-cotton on esiintynyt usein blogeissani vähintääkin mallipoikana. 

Mutta miten pieni koira voi saada niin suuren sijan ihmisen sydämessä? Kirjoitin vuosia sitten Viva-lehteen laajan juttukokonaisuuden koirista, johon haastattelin myös silloista Helsingin yliopiston fysiologisen psykologian dosenttia Ilkka Linnankoskea. Linnankosken valaisevat näkemykset ovat kirkkaana mielessäni vieläkin! ”Koira on inhimillinen, mutta ei liian inhimillinen. Esimerkiksi apinoissa ihminen näkee liikaa omia piirteitään. Kani taas on kaunis ja sitä on miellyttävä silittää, mutta se ei ole inhimillinen”, hän sanoi. Miten totta!

Linnankosken mukaan koira on kuin pieni lapsi, joka on riippuvainen aikuisten hoivasta. Riippuvaisuus on puolestaan hyvin palkitsevaa. Se saa ihmiselle tunteen tärkeänä ja toivottuna olemisesta. Koira myös pystyy tunkeutumaan ihmisen tunnemuurin läpi osoittamalla välittömästi ja aidosti kaikki tunteensa. Se saa estyneimmänkin ihmisen ainakin hymyilemään.

purutikut,raj,web

Koirat ja pikkulapset ihminen hyväksyy sellaisina kuin ne ovat. Aikuisiän ihmissuhteissa on toisin. Parisuhteilta odotetaan Linnankosken mukaan tavattoman paljon. ”Ihmisten välillä on paljon pettymyksiä ja usein jotain vaikeaa. Koirien kanssa on yksinkertaista”. Päinvastoin kuin ihminen koira ei vaadi mitään eikä sen kiintymys riipu ulkoisista seikoista. Koira pysyy ihmisen rinnalla hyvinä ja huonoina aikoina.” 

En voisi olla enempää samaa mieltä! Jokainen koiristani on ollut ja on iso osa elämänkaartani, johon kuuluu paljon yhteisiä kokemuksia ja joista voi olla vain kiitollinen.

Vinkki: Myös apteekista löytyy koirille hyvänmakuisia puru- ja makupaloja, jotka vähentävät plakin muodostumista hampaissa ja ehkäisevät pahan hajuista hengitystä. Jotta koira ei kyllästy pureksimaan niitä, kannattaa vaihdella tuotteita. Toimii hyvin Maunolla!

Luottotuote silmänympäryksille

17.02.2021 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

widmer,WEB

Kosmetiikkateollisuus kehittää jatkuvasti uusia tuotteita kuluttajien käyttöön. En erityisemmin seuraa tarjontaa, mutta tykkään silti välillä vaihdella voiteita mikäli joku niissä herättää kiinnostukseni. Se saattaa olla vaikka pelkästään kiva pakkaus.

kaija,web

Joku voiteista jää kertakokeiluun, joku pidempään käyttöön. Vain yksi tuote on päässyt pysyvästi kosmetiikkavalikoimaani. Se on Louis Widmerin Eye Contour Cream –silmänympärysvoide. Olen ostanut vuosien aikana lukemattomia silmänympärysvoiteita. Jotkut ovat olleet liian tuhteja, jotkut liian kevyitä. Geelit eivät käy minulle ollenkaan – ne päinvastoin saavat silmänympärysihoni rypistymään. Niinpä olen aina palannut luottotuotteeseeni. Widmerin Eye Contour Cream on sopivan täyteläinen ja kosteuttava ja hulahtaa hetkessä aamuryppyiseen silmänympärysihooni. Voiteen aktiiviaineita ovat biostimuliinit (aminohapposeos), A- ja E-vitamiinit sekä pantenoli. Valmistajan mukaan tuotteen vesi/öljyemulsio mahdollistaa hoitavien ainesosien imeytymisen ihon syvempiin kerroksiin. Ainakin omalla kohdallani lupaus pitää. Ihmeesti ryppyni silmien alla siliävät, kun töpöttelen niihin Eye Contour Creamia.

Levitän voidetta reilusti koko luomen alueelle, alas ja ylös. Ensin sivellen, sitten taputellen. En oikein ymmärrä suositeltua nuppineulanpään kokoista määrää. Ei se ainakaan minulle riitä. – Neuvo nuppineulanpään kokoisen tipan laittamisesta silmien ulkonurkkaan liikkuvaa luomea välttäen on vanhentunutta tietoa, kirjoittaa myös stylisti ja meikkitaiteilijaguru Outi Broux.

Widmer kehottaa käyttämään silmänympärysvoidetta iltaisin ihon puhdistuksen jälkeen, mutta minä tarvitsen sitä kyllä ennen kaikkea aamuisin. Saatan taputella Eye Contour Creamia myös päiväsaikaan, mikäli silmänympärysiho näyttää kuivalta - ja varsinkin, jos olen menossa johonkin tilaisuuteen. Siitä syystä minulla on apteekista vuosien mittaan saatuja Eye Contour Cream –näytetuubeja aina meikkilaukussani. Normikokoinen voidepurkki on 30 ml:n kokoinen ja sitä on saatavana sekä hajusteettomana että miedosti hajustettuna. Eye Contour Creamia voisi käyttää myös kuuriluonteisena tehovoiteena koko kasvoille ja kaulalle. Itse haluan jättää nuo alueet voidekokeiluilleni ja nollata aivoni ajattelemaan hetkeksi ihan vain kosmetiikkaa. 

Vinkki: Silmänympärysvoide sopii mainiosti siveltäväksi myös huulenympärysiholle, joka sekin rypistyy silmäkulmien lailla.

D-vitamiinia kaikille, mutta miten paljon?

13.01.2021 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

Kaija,-Maukka,-talvi,web

Helsingin ja Uudenmaan – ja Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS antoi joulukuussa suosituksen normaalioloja isommasta D-vitamiinilisästä riskiryhmille, koska vitamiinin puutoksen yhteydestä vakavaan keuhkoinfektioon on lisääntyvässä määrin tietoa. Riskiryhmiä ovat yli 70-vuotiaat sekä ympärivuotisessa laitoshoidossa olevat ja tummaihoiset aikuiset, joille HUS suosittelee 20 mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa. Jos näihin ryhmiin kuuluvien painoindeksi on yli 30, on päivittäinen D-vitamiinilisäsuositus 50 mikrogrammaa. 
Miksi juuri nämä ihmiset kuuluvat riskiryhmiin? Ikääntyminen ja tumma iho heikentävät selvästi ihon kykyä tuottaa D-vitamiinia auringosta. Lisäksi ikäihmiset oleskelevat paljon sisätiloissa ja pukeutuvat usein ulkonakin peittävästi, jolloin auringon UVB-säteily ei pääse iholle. Ylipainoisilla vain noin puolet saadusta D-vitamiinista imeytyy vereen. Loppu menee rasvaan. (Duodecim Terveyskirjasto)
D-vitamiinilisän tarve ei Suomessa koske vain riskiryhmiä, vaan meitä kaikkia! Aurinkoahan ei näillä leveysasteilla ole nähty aikoihin ja jos se sattuu näyttäytymään, päivä pimenee nopeasti. Ravinnosta D-vitamiinia on vaikea saada, sillä sitä on merkittävästi vain kalassa. D-vitamiinia tosin lisätään nestemäisiin maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin, mutta vitaminoitua maitoa pitäisi juoda joka päivä vähintään puoli litraa. Lisäksi kalaa tulisi syödä ainakin kahdesti viikossa. 

uusi-tuotekuva,WEB

Suosituksen laatineen Valtion ravitsemusneuvottelukunnan on arvosteltu luottavan liikaa siihen, että suomalaiset saavat riittävästi D-vitamiinia ravinnostaan. Lisäksi D-vitamiinilisäsuosituksia pidetään liian alhaisina. Esimerkiksi ravitsemusterapeutti Johanna Kaipiainen sekä naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Viertola ottivat vastikään kantaa siihen, että HUS:kaan suositukset eivät riitä nostamaan veren seerumin D-vitamiinipitoisuutta 75 nanomooliin litrassa, mitä pidetään vähimmäistasona. Siihen tarvitaan 50-100 mikrogramman päivittäinen D-vitamiinilisä. (HS 28.12.2020)
Totesin sen itse, kun verestäni mitattiin D-vitamiinipitoisuus noin vuosi sitten. Vaikka nautin 50 mikrogramman D-vitamiinilisän päivittäin, tasoni oli vain 75 nanomoolia eli juuri ja juuri riittävä. D-vitamiinin imeytyminen onkin aina yksilöllistä. Jotta osaisimme nauttia nimenomaan meille tarpeellisen määrän D-vitamiinivalmistetta, kannattaa mittauttaa D-vitamiinipitoisuus verikokeella. Itse aion tehdä sen toistamiseen uuden vuoden alkajaisiksi.

Käytän itse apteekin öljypohjaisia D-vitamiinivalmisteita, joista D-vitamiini näyttäisi imeytyvän parhaiten elimistöön. Yksiselitteistä vastausta imeytymisen eroista ei kuitenkaan ole. Tärkeintä on, että muistaa ottaa D-vitamiininsa joka päivä ympäri vuoden!