Hakutermi: Nutridrink


Auto ja minä

28.09.2020 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

kaija-ja-auto,web

En voisi elää ilman autoa! Tai tietenkin voisin, mutta kovin kurjaa se olisi. Niin paljon mukavuutta autoilu tuo elämääni. Ei tarvitse miettiä aikatauluja eikä pysäkkejä, saa lähteä tai olla lähtemättä. Juuri vapauden tunne on autoilussa ihaninta. Ihan parhaimmillaan se on valoisana kesäiltana, kun käynnistää auton, kaartaa maantielle, laittaa musiikin soimaan, juo hiljakseen kahvia termosmukista – ja antaa mennä. 

Itse ajaminenkin on yllättävän nautinnollista – kunhan sen oppii. Tieni autoilevaksi naiseksi on hyvin tavallinen. Mies ajoi ja minä istuin vieressä. Ajokokemusta ei kertynyt. Kun ryhdyin yrittäjäksi, hoidin työtapaamiset ensin julkisilla kulkuvälineillä. Se osoittautui käytännössä mahdottomaksi. Siinä meni paitsi aivan liikaa aikaa myös hermot. Oli pakko opetella ajamaan autoa. 

Aluksi se oli todella pelottavaa. Auton käyttö ei ollut hallinnassa, liikennesäännöt olivat unohtuneet eikä minulla ollut hajuakaan pääkaupunkiseudun kehäteistä. Navigaattoreita ei ollut, kartanlukutaitoni on onneton ja suuntavaistoni surkea. Jotenkin kuitenkin onnistuin pääsemään aina perille ja sain varmuutta ajamiseen. Autosta tuli vihollisen sijaan yhteistyökumppanini. 

nutrit,web,raj

Tärkeintä autossani on se, että se vie ja tuo minut turvallisesti paikasta toiseen. Auton statusarvolla ei ole minulle mitään merkitystä enkä ole merkkiuskollinen. Jokainen autoni on ollut eri merkkiä kuin edellinen. Jokaiseen olen kuitenkin luonut henkilökohtaisen suhteen ja minulla on hirveän huono omatunto, kun vaihdan vanhan menopelini uuteen. Kiitän sitä yhteisistä matkoista ja toivon, että se päätyy hyvään kotiin.

Autosta on tullut minulle vähitellen monitoimitila, jonka siisteys on vähän sinne päin. Toisella takapenkillä on lapsenlapseni turvaistuin ja toisella yhteishuoltajuuskoirani Maunon paikka. Etupenkillä on vähintäänkin ostoskassi, sateenvarjo, muistilappuja, kynä, kännykkä, kampa, käsivoidetta, hajuvettä ja naposteltavaa. Purtava vaihtelee, mutta vakiokalustoon on jo vuosikausia kuulunut juotava ravinnontäydennysvalmiste Nutridrink. Se on mainio tuote, kokonainen pieni ateria, joka torppaa nälän noin kahdeksi tunniksi. Olen kirjoittanut siitä parissa aikaisemmassakin blogissani, koska sarja on käyttötarkoituksineen ja makuineen niin kätevä.

Vielä sananen autoilun päästöistä. Ilman muuta autoilu on ympäristölle haitallista. Mutta mikä ei olisi? Muun muassa pikamuodin hiilijalanjälki on osoittautunut suuremmaksi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Pelkkä yksittäinen Google-hakukin tuottaa seitsemän grammaa hiilidioksidia. Ajoneuvotekniikka kuitenkin kehittyy jo EU:n tiukentuvien päästörajoitusten takia vaihtoehtoisiin ja energiatehokkaampiin ratkaisuihin. Luotan siihen ja teen ympäristön puolesta muutoin kaiken sen minkä voin. 

Hoivakoti vai kotihoiva?

27.03.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

hoivakoti, raj

Ongelmat vanhusten hoivakodeissa ovat olleet laajasti esillä koko alkuvuoden. Uskaltaako kukaan enää tämän jälkeen laittaa ikäihmisiä laitoksiin? Itse olin pitkään vahvasti sitä mieltä, että viime vuoden lopulla 95-vuotiaana menehtyneen äitini olisi pitänyt saada viettää viimeiset vuotensa hoivakodissa. Miksi? 

Lonkka- ja reisileikkausten jäljiltä äidin kävely oli rollaattorillakin huonoa. Liikunnan puutteesta lihasvoima hiipui ja tasapaino heikkeni. Äitiä huimasi ja hän kaatuili. Syöminen ja juominen tahtoivat jäädä väliin. Kotihoitaja kävi kerran, kaksi päivässä lähinnä tarkistamassa, että äiti oli hengissä. Hoitajat vaihtuivat jatkuvasti.

Tein hakemuksen Vaasan kaupungille, jotta äiti olisi päässyt johonkin kotikuntansa palvelutaloista. Yksityisiä hoivakoteja ei kaupungissa ollut. Monista vetoomuksista huolimatta kaupungin laitoksiin ei ollut mitään asiaa, ellei ollut muistisairas. Äidillä oli huono muisti, mutta muutoin ajatus kulki kirkkaasti.

Sain äidin kuitenkin ns. intervallihoitoon, jolloin hän pääsi 2-3 viikon välein palvelutaloon viikoksi. Mutta ei äiti niissä viihtynyt. Äitihän oli terävä, lähes kaikki muut olivat muistisairaita. 

Yritin myydä äidille intervallihoitoajatusta sillä, että ”ainakin saat syödä siellä”.  Äidille oli tilattu kaupungin ateriapalvelu kolme kertaa viikossa, mutta ei hän annoksiin juuri koskenut. Myönnettäköön, että eivät ateriat kyllä minuakaan innostaneet. Jos äiti laittoi ruokaa, se oli lähinnä puuroa aamulla ja perunaa päivällä. Välipaloina oli leipää. Pidin äidille monta puheenvuoroa siitä, että ruokavaliosta puuttuu melkein kokonaan proteiini. Selitin toistuvasti, missä ruoissa on proteiinia - mutta peruna-puurolinja jatkui. 

nutridrink, raj2

Sitten muistin apteekin hyllyltä tuotesarjan, joka on minulle tuttu vuosien takaa. Kyseessä on käyttövalmis, juotava ja monia makuja sisältävä täydennysravintovalmiste Nutridrink, joka sisältää kaikkia elimistön tarvitsemia energiaravintoaineita, vitamiineja ja kivennäisaineita. Laajasta sarjasta kannattaa valita Nutridrink Protein, jossa on proteiinia peräti noin kolmen kananmunan verran. Protein-sarjaan kuuluu isompi 200 ml:n pullo sekä pienempi 125 ml:n pullo nimeltään Compact Protein. Pikkupullon jaksaa juoda kerralla, vaikka ruokahalu olisi vähäinen. 

- Yksi Nutridrink-annos on täydellinen ateria eikä edes maksa paljon! Kun juot pullollisen päivässä, voit syödä vaikka loppupäivän puuroa, hehkutin äidille. Tämän äiti muisti varsin hyvin. 

Lopulta olen tyytyväinen siihen, että äitiä ei sittenkään otettu palvelutaloon ja hän sai asua pääasiassa kotona elämänsä loppuun asti. Suomessa on myös hyvää laitoshoitoa eikä itselläni ollut siitä pahaa sanottavaa – ainakaan niinä kertoina, kun pääsin äitiä Helsingistä Pohjanmaalle moikkaamaan. Silti laitokset ovat – no, laitoksia. Kotona ihminen voi elää rakkaassa paikassa muistojensa keskellä ilman laitoksen puuduttavia rutiineja – jos terveys vaan suinkin sen sallii.