Hakutermi: Kollageeni


Jaksaa, jaksaa

20.12.2019 • Kirjoittaja: Kaija-Kristiina Törmä

kaija1,web

En ole edelleenkään erityisen liikunnallinen, mutta olen saanut synninpäästön! Lokakuussa julkaistujen uusien liikuntasuositusten mukaan jo kevyellä liikunnalla on nimittäin terveyshyötyjä. Kevytkin liikuskelu alentaa muun muassa verensokeri- ja rasva-arvoja. Se myös vilkastuttaa verenkiertoa sekä vetreyttää lihaksia ja niveliä. Uudistetuista liikuntasuosituksista on lisäksi poistunut vaatimus vähintään 10 minuutin yhtäjaksoisista liikuntakerroista. Nyt riittävät jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan. 

Tämähän on aivan mainiota! Minun ei siis tarvitse varta vasten hikoilla esimerkiksi jumppasalilla tuntia putkeen, sillä arkiset kotiaskareetkin lasketaan liikunnaksi. – Elimistö tekee kuitenkin liikkuessa samoja juttuja, olipa ihminen sitten jumpassa tai kävelemässä kaupungilla, kertoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari Helsingin Sanomissa 22.10.2019.

Uudistettujen liikuntasuositusten julkitulon jälkeen aloin heti miettiä, mikä lopulta on oma päivittäinen liikuntasaldoni. Asun kaksikerroksisessa talossa, joten ravaan pitkin päivää portaita ylös ja alas, koska jokin tavara tuntuu olevan aina väärässä kerroksessa. Nyt se ei harmita enää yhtään, sillä portaathan ovat pelkkää plussaa! Kun yhteishuoltajuuskoirani Mauno on minulla, kävelen sen kanssa kolme kertaa päivässä. Koiralenkit ovat tosin minulle pikemminkin meditatiivista maleskelua kuin reipasta kävelyä, mutta kyllähän minä kuitenkin liikun – välillä jopa ripeästi. Kotiaskareita kertyy väkisinkin – siivoamista, astian- ja pyykinpesukoneen täyttämistä ja tyhjäämistä, pihatöitä. Kun luin, että istuminen on lähestulkoon hengenvaarallista, aloin syödä aamupalani seisaaltaan keittiön työtason ääressä. Lisäksi yritän muistaa nousta aika ajoin venyttelemään itseäni tehdessäni töitä tietokoneella.

kollageni,web

Viime blogissani kerroin, että hölkkäsin monta vuotta silloisen koirani Hertan kanssa. Kun aika jätti Hertasta, vaihdoin juoksun kuntosaliin. Olin miettinyt sitä pitkään, koska koin tarvitsevani enemmän lihaskuntoa lisäävää liikuntaa. Olen nyt käynyt kivalla lähikuntosalilla noin neljä vuotta 1-3 kertaa viikossa. Juoksen ensin crosstrainerilla 10 minuuttia, jonka jälkeen käyn salin kaikki älykortilla toimivat laitteet läpi. Siinä menee runsaat puoli tuntia. En tee liikkeitä hampaat irvessä enkä ole ainakaan näkyvästi saanut lisää lihasmassaa. Hapenottokykyni on kuitenkin parantunut. Huomasin sen, kun kokeilin hölkkäämistä. En juuri puuskuttanut lenkin jälkeen, mikä tuntui ihan mahtavalta!

Nivelten toimintaa tukevat ravintolisät kuuluvat edelleen kotiapteekkiini varsinkin, kun minulla on todettu alkava nivelrikko polvissa. C- ja D-vitamiinia sekä omega-3-rasvahppoja syön päivittäin, koska niillä kaikilla on positiivisia vaikutuksia myös niveliin. Glukosamiinivalmistetta käytän nykyisin kuureina. Uutena tuotteena aion kokeilla kollageenia. Kollageeni on nimittäin nivelsiteiden ja sidekudosten päärakennusaine. Lisäbonuksena se saattaa lisätä ihon kimmoisuutta, mikä olisi tietysti oikein mukavaa. Apteekista löytyy eri tarpeisiin kehitettyjä kollageenivalmisteita, joiden käyttötarkoituksista kannattaa kysyä lisää apteekin henkilökunnalta.