Päin pimeyttä, kohti valoa

  • elanyt

Aika muuttuu. Päivä alkaa taas pidentyä. Vuosi vaihtuu. Pastori, kirjailija Hilkka Olkinuora kirjoittaa lohdullisesti pimeydestä.

Aika muuttuu. Se kääntää kylkeä. Päivä alkaa taas pidentyä. Vuosi vaihtuu. Vaikka kysymys on vain ihmisen rakentamasta laskennallisesta järjestelmästä auringonkierron tulkitsemiseksi ja hallitsemiseksi, on juuri tässä ajassa jotain erityistä.

Lahjoja annetaan, saadaan ja palautetaan. Lupauksia tehdään, perutaan ja petetään. Tehdään tiliä menneestä ja koetetaan kurkistaa tulevaan.
Joulu on perheen sisäisten suhteiden kruunu ja koetinkivi. Uusi vuosi on täynnä odotusta ja pelkoa. Ihmekös tuo, jos keskellä pohjolan pimeintä aikaa tunteet roihuavat, sekä lämmittäen että karrelle polttaen.

Pimeä pelottaa, ja syystäkin. Sinne ei näe. Se on tuntemattoman kotipaikka. Mitä vimmatummin pyrimme hallitsemaan kohtaloamme, menestymään oman elämämme herroina, sitä suurempi on pimeän uhka.

Valoton katu tuntuu turvattomalta. Mutta niin tuntuu tulevaisuuskin, jos työpaikan jatkuminen on pimeän peitossa, terveys koetteella tai perhesuhteet sumuiset. Ja turvattomalta tuntuu oma oleminenkin, jos omasta sisimmästä löytyy niin paljon päättelemättömiä langanpäitä, että mieluummin kääntää itselleen selkänsä ja hakeutuu valoon, mitä välkettä nyt tarjolla onkin.

Pimeyttä ei kuitenkaan pääse pakoon, niin kuin ei pelkojaankaan. Jotenkin ne on kohdattava, väistettävä, kukistettava tai kiellettävä. Kukin toimii tavallaan, ja näin vuoden vaihtuessa tavat käyvät ilmi. Joku matkustaa joulua pakoon, toinen käy iloisesti sitä kohti jo lokakuusta lähtien. Joku ampuu raketteja uudenvuoden yönä, toinen kaivaa päänsä tyynyn alle välttyäkseen muiden riemulta ja riehalta.

Jokainen meistä elää juuri nyt. Juuri itsessään. Juuri vuotensa pimeintä aikaa. Kunpa pimeys voisi jokaiselle olla se suojaava peitto, jonka alla on lämmin ja turvallinen olla; se mullan pimeys jossa siemenet talvehtivat ja alkavat kasvaa; se kellari jossa eivät vaani möröt, vaan jossa hillopurkit odottavat lettukestejä.

Kunpa pimeys voisi sinullekin olla juuri nyt se avaruus, jossa tähdet näkyvät; se rajaton salaperäisyys jossa sadut syntyvät ja arvoitukset ratkeavat; se lepo ja yö jota seuraa ilo ja päivä.

Tähdet muuttavat avaruuden äärettömyydessä ja äänettömyydessä verkkaisesti asentoa. Aika kääntää hitaasti kylkeään. Allakan lehdet rapisevat malttamattomasti. Ihmekös tuo, että ajatukset kääntyvät aikaan.

Mitä aika on? Mitä sillä olen tehnyt; paljonko sitä vielä on jäljellä; mitä sillä pystyn tekemään? Mitä aika on minulle tehnyt? Aikahan sinällään ei paranna, vaan se mitä se tekee meille ja mitä me sillä teemme. Ja jos liian pitkään jää pohtimaan ja pelkäämään, havaitsee että elämä on samanaikaisesti tullut eletyksi ihan toisaalla, toisen elämänä, ei omana.

Joskus on pakko voittaa pelkonsa ja vain pudottautua pimeään.

Tavallisella, terveellä ihmisellä on tuhat toivetta. Vakavasti sairastuneella on vain yksi: kunpa kaikki olisi kuten ennenkin. Miksi tarvitsisimme sairauden opettamaan se? Että juuri tämä on se elämä, jota kaipaan, jos se otettaisiin minulta nyt pois.

Nämä ilot ja pelot, nämä ystävät ja viholliset, nämä kompastelut ja riemuvoitot. Jopa tämä pimeä. Elämä tässä, elämä nyt.

Joku sytyttää joulukynttilän kuuseen, toinen haudalle. Joku valaisee taivaan raketeilla, toinen tyytyy tähtiin. Ja jokaiselle pimeys lupaa: Älä pelkää. Valo on lähellä.

Uusimmat


Melatoniini_banneri_joulukuu

Uusi Avainapteekit-lehti on ilmestynyt!
Hae omasi lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 


Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje