Onko koronassa mitään hyvää?

  • AnnaPerho-korona

Ratkaisukeskeinen valmentaja Anna Perho pohtii, pitäisikö meidän nähdä jotain hyvää koronassa, joka vei meidät keskelle massiivista kriisiä.

Korona muutti elämän kertaheitolla, kysymättä, ja siksi olemme koronan keskellä hämmentyneitä ja peloissamme.

”On hyväksi mielenrauhalle, jos ei-toivottujen asioiden sattuessa emme lakkaa näkemästä kaikkea sitä, mikä elämässämme on hyvin ja mukavasti, vaan annamme niiden sekoittua, jolloin huonompi liukenee parempaan --- joutuessamme kohtalon koettelemaksi yhdessä asiassa, saamme kaiken muunkin menettämään arvonsa murehtimalla ja tuskastumalla.”

Näin kirjoitti selfhelp-kirjailija, filosofi Plutharkos noin kaksi tuhatta vuotta sitten – ja samaan aikaan käsittämättömän ajankohtaisesti. Koronakevät 2020 on syössyt tutun arjen yllättäväksi kriisiksi, jonka loppua kukaan ei osaa täsmälleen ennustaa.

Kolme stressin kumoajaa

Harvardin yliopiston tutkija, psykologi Salvatore Maddi tutki 80-luvulla Illinois Bell -nimistä puhelinyhtiötä, jonka työntekijöistä puolet irtisanottiin ja organisaatio järjesteltiin rajusti uudelleen. Maddin tutkijaryhmä seurasi 400:ää esimiestä 12 vuoden ajan. Näistä yksi kolmasosa pärjäsi muutoksessa muita paremmin, ja suorastaan kukoisti stressaavista olosuhteista huolimatta. Miten he onnistuivat siinä?

Maddin tutkimus erotti kolme selittävää tekijää:

1) Hyväksyntä. Kukoistajat hyväksyivät, että dramaattiset muutokset ovat osa elämää. He eivät haikailleet menneen perään, vaan suuntasivat ajatuksensa nopeasti niihin asioihin, joihin he edelleen pystyivät vaikuttamaan.

2) Halua oppia. Toinen vahvistava tekijä oli stressaavien muutosten tarkastelu oppimiskokemuksina. Kun kohtaamme jotain epämieluisaa, voimme joko murjottaa ja moittia kohtaloamme, tai tarkastella tapahtumia kouluna – ponnistelua vaativana elämänvaiheena, joka opettaa meille jotain oleellista.

3) Arvojen vaaliminen. Kolmas tärkeä elementti oli omien arvojen vaaliminen. Vaikka olosuhteet ympärillä muuttuvat, voimme aina tehdä tekoja, jotka tukevat meille merkityksellisiä asioita. Voimme edelleen huolehtia ihmissuhteista, vaalia terveyttä ja säilyttää arjessa ilahduttavia asioita.

On hyvä olla huolissaan

Huolet kertovat, että mielemme askaroi elämämme tärkeimpien elementtien, terveyden, läheisten voinnin ja toimeentulon parissa. Olisi siis suorastaan kummallista olla vain ”positiivinen” kaiken tämän keskellä!

Huolestuneisuuden hyväksyminen luonnollisena osana kriisiprosessia on lähtökohta prosessissa pärjäämiseen. Kun surulle, pelolle ja pettymykselle antaa tilaa, kaikki voimat eivät kulu näiden välttelyyn. Hyödyllinen kysymys kaiken keskellä on se, mitä voin näistä tunteista huolimatta tehdä itseni ja läheisteni hyväksi?

Entä millaiset teot ja perusasenteet ovat kantaneet sinua elämäsi aiemmissa vaikeuksissa? Jokainen aikuinen on ehtinyt käsitellä elämässään jo useita kriisejä. Jokin supervoima meissä on auttanut pärjäämään niissä ja jatkamaan elämäämme.

Se, mitä ajattelemme tulevaisuudestamme, määrittelee voimakkaasti tämän päivän tunnelmaa. Siksi haaveilu on hyödyllistä kriisiaikoinakin: nyt hakkaa vastaan, mutta ylihuomenna jo kirkastuu.

Tai miten Plutharkos sen sanoisi?

Mieletöntä on surra sitä, minkä on menettänyt, iloitsematta siitä, mikä on jäljellä.

 

Kirjoittaja Anna Perho on ratkaisukeskeinen valmentaja ja työyhteisöasiantuntija.

(Lähteet: Juhana Torkki Plutharkos – mielen tyyneydestä, Russ Harris: Onnellisuusansa, Salvatore Maddi: Turning Stressful Circumstances into Resilient Growth)

Uusimmat


Uusi Avainapteekit-lehti on ilmestynyt!
Hae omasi lähimmästä Avainapteekista
tai lue digiversio täältä.

 

 


Lue bloggaajamme Kaijan blogia.

Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje