Miltä uupuminen tuntuu?

  • AA0119_ela_nyt

Kirjailija Riikka Pulkkinen kävi uupumuksen rajoilla ja kertoo nyt, miten se muutti hänen elämäänsä.

Olen aina ollut fyysisesti varsin terve. Tiedän tältä osin olevani etuoikeutettu. Olen 38-vuotias ja tottunut aina luottamaan vartaloni monenlaiseen kykenemiseen ja jopa sen venymiseen äärirajoille. Edes raskaus ei tehnyt minusta toimintakyvytöntä. Vielä synnytyssaliin kävellessänikin ajattelin, että joku, joka oikeasti olisi synnyttämässä, tai jolla ainakin olisi kivuliaammat supistukset, ansaitsisi salin minun sijaani. En siis ole tiennyt paljonkaan todellisesta sairastamisesta.

Viime syksynä oloni oli kuitenkin kehno. Aloin vapista. Vapina tuntui jonkinlaiselta sisäiseltä huojunnalta. Minua huimasi, mutta vain sen verran, etten ollut varma kuvittelinko kaiken. Lisäksi tuntui kuin muurahaiset olisivat kävelleet ihoani pitkin.

En uskaltanut googlata oireitani. Kävelyni muuttui varovaiseksi. Raitiovaunupysäkillä suljin silmäni, jotta en joutuisi näkemään sivusuunnassa viuhuvia kulkuneuvoja, jotka tuntuivat vetävän minut vaakatasoon. Yritin tilkitä haurasta oloani syömällä paljon jäätelöä. Se auttoi ja ei auttanut.

Päätin, että jos olisin vakavasti sairas, yrittäisin silti elää rakastaen ja elämää ahnehtien. Päätös vapautti minut havainnoimaan itse haurauden ja voimattomuuden kokemusta, joka oli minulle vieras.

Sairaus kuluttaa paljon energiaa

Voiko ihminen olla vapaa, vaikka on hauras tai sairas? Kun energia kuluu pelkästään päivästä selviämiseen, mahdollisuudet aktiiviseen vaikuttamiseen oman elämänpiirin avartamiseksi tai kohentamiseksi ovat olemattomat. Voiko esimerkiksi vuodepotilas koskaan olla minkäänlaisen muutoksen esitaistelija? Millaista ylipäänsä voisi olla vuodepotilaan vallankumouksellisuus?

Vuodepotilaan vallankumous voisi olla Veikko Huovisen novellin nimi. Siinä vanhus tai mielenterveyskuntoutuja kävisi kapinaan itse valitsemallaan tavalla, laulaisi esimerkiksi Oolannin sotaa lääkärikierron aikana, nauraisi epäsopivissa kohdissa, tanssisi päiväsalin voimistelutuokion aikana oman koreografiansa mukaisesti huolimatta siitä, ettei pysy pystyssä ilman tukea.

Mikä tahansa potilaan yllättävä ja ennakoimaton ilon ilmaus voisi tuntua jopa radikaalilta – eikä pelkästään ilon ilmaus, yhtä hyvin rakkauden. Kun isänäitini ja isänisäni tekivät kuolemaa, mummo pyysi päästä samaan huoneeseen ukin kanssa.

"Yhessä tässä tätä kuolemmaa tehhään", mummo sanoi, kun vuoteet oli rullattu vierekkäin.

Se jos mikä oli vuodepotilaiden radikaaliutta, jatkaa avioliiton rinnakkaiseloa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Uskalsin olla hidas ja hauras

Miten minun sitten kävi oman huojuntani keskellä? Toivuinko? Iloitsinko? Nauroinko väärissä kohdissa?

Kyllä. Kyllä, kyllä. Söin, nukuin, ja elvyin vähä vähältä. Löysin eräänlaisen vallankumouksen hitaudestani: jatkoin vielä pitkään hiukan varovaista kävelemistä. Ehdin panna merkille linnut, syysruskan. Katselin kaikessa rauhassa matalalta paistavaa aurinkoa. Kuljin metsässä ja kuuntelin radiota. Luin aamuisin sanomalehteä kelloa katsomatta.

Taisin elää kuin pitkään eläkkeellä ollut vanhus, vaikka olin kaiken aikaa työn touhussa. Tajusin, että toteutin jotain, mitä voisi kutsua radikaaliksi hauraudeksi. Suoritin kyllä miltei kaikki velvoitteeni, mutta olin salaa hidas ja hauras. Se oli omaa hiljaista vastarintaani.

Ja kas, se toimi. Mikään ei muuttunut, paitsi oma olotilani. Uteliaisuus elämää ja maailmaa kohtaan palasi, huojunta lakkasi.

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje