Vauvan itkuisuus on lisääntynyt, koliikkiako?

  • vauva-koliikki-hoito

Kun vauva itkee usein ja pitkään ja usein myös vääntelehtii, syynä voi olla koliikki.

Itkuisuus on yhtä yleistä rintaruokituilla ja äidinmaidonkorviketta saavilla lapsilla – kehitykseen kuuluvaa itkua esiintyy hyvästä hoidosta huolimatta. D-vitamiinitipat eivät aiheuta itkuisuutta – tippojen aloittamisikä kahden viikon vanhana sattuu vain olemaan sama kuin tyypillinen itkui- suuden lisääntymisikä.

Koliikki-itkuksi kutsutaan kohtausmaista kipuitkua, joka jatkuu rauhoitteluyrityksistä huolimatta. Vauva vetää itsensä usein kaarelle ja huitoo käsillään. Koliikki alkaa usein toisella viikolla, on pahimmillaan 4-6 viikon ikäisenä ja paranee yleensä neljän kuukauden ikään mennessä.
Vauvaa on hyvä käyttää lääkärin luona, jotta sairaudet saadaan suljetuksi pois.

Vauvalle on tärkeintä, että häntä hoitavat vanhemmat huolehtivat omasta jaksamisestaan.
On tärkeää muistaa, että ravistelu on vauvaa vahingoittavaa.

Koliikkiin ei ole yleispätevää hoitoa, avuksi voi kuitenkin kokeilla apteekista saatavia dimetikoni- tai probioottitippoja – me Avainapteekissasi huolehdimme, että saatte sopivimmat valmisteet.

Lue myös Kuinka helpotan vauvan koliikkia?