Ovatko lääkekorvaukset liian kalliit?

  • AA0219_itseasiassa1

Lääkehoitojen Kela-korvaussummat nousevat. Samalla lääkehoidot myös säästävät veronmaksajien rahoja, koska sairaalakulut pienenevät.

Kela maksaa vuosi vuodelta enemmän lääkekorvauksia. Suurin syy siihen on lääkehoitojen uusiutuminen ja muuttuminen entistä tehokkaammiksi: potilaat voivat yhä enemmän hoitaa itseään kotonaan, jolloin yhteiskunta säästää esimerkiksi sairaalakustannuksissa.

Entä mistä lääkkeen hinta muodostuu –  ja paljonko siitä jää apteekkiin? Tutkimuspäällikkö Jaana Martikainen Kelasta ja Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen vastaavat.

Kuinka paljon Kela korvaa lääkkeitä vuosittain?

– Vuonna 2018 Kela maksoi avohoidon lääkkeistä korvauksia noin 1,5 miljardia euroa. Vuonna 2017 lääkkeitä korvattiin noin 1,39 miljardin euron edestä, eli nousua korvausmäärissä oli noin viisi prosenttia.

– Erityisesti ovat kasvaneet syöpälääkkeiden ja veritautien lääkkeiden korvaukset.

Miksi Kelan lääkekorvausmäärät eli yhteiskunnan lääkekustannukset nousevat?

– Korvausten määrä on noussut lähes vuosittain siitä asti, jolloin sairausvakuutus tuli voimaan, eli vuodesta 1964. Ajan mittaan lääkehoidot uusiutuvat ja muuttuvat. Lääkkeitä on myös kehitetty sairauksiin, joihin ei aikaisemmin ollut lääkehoitoa. Uudet lääkkeet ovat tyypillisesti kalliita. Lisäksi monien sairauksien, kuten esimerkiksi diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien, lääkehoito on tehostunut: käytössä on useita lääkkeitä samanaikaisesti. Ihmiset myös elävät pidempään, ja vakavia sairauksia voidaan sairastaa pitkiäkin aikoja. Lääkitys on myös siirtynyt osittain sairaaloissa annettavasta kodeissa toteutettavaan lääkehoitoon.

– Ei voi sanoa, onko lääkekorvausten kasvu yksiselitteisesti hyvä vai huono asia. Jos rahalla saadaan riittävästi terveyttä, on lääke hintansa arvoinen. Lääke voi myös olla niin hyvä, että se säästää muita terveydenhuollon kustannuksia.

Mistä lääkkeen hinta muodostuu?

– Kun apteekissa myydään lääkettä tiettyyn hintaan, osansa siitä saavat lääkkeen valmistaja, lääketukkukauppa, apteekki ja verottaja. Lääkkeiden rahoittajia ovat puolestaan pääsääntöisesti potilaat ja yhteiskunnan sairausvakuutus. Potilaiden osuus voidaan joskus maksaa toimeentulotuesta tai vaikkapa yksityisestä vakuutuksesta.

– Lääkkeitä korvataan sairausvakuutuksesta, jotta kaikkien olisi taloudellisesti mahdollista hankkia tarvitsemansa lääkkeet. Korvausta ei kuitenkaan makseta kaikista lääkkeistä. Korvauksen saaminen edellyttää sitä, että lääkeyritys on hakenut ja saanut lääkkeelle korvattavuuden sosiaali- ja terveysministeriön alaisen lääkkeiden hintalautakunnan Hilan päätöksellä.

– Korvattavuudesta päätettäessä otetaan huomioon muun muassa lääkkeen hinta ja terveysvaikutukset.  Korvattavuuden epääminen voi liittyä esimerkiksi siihen, että Hila katsoo lääkkeen olevan hinnaltaan kohtuuton.

Mikä on apteekkiin jäävä osuus lääkkeen hinnasta?

– Apteekin osuus lääkkeen hinnasta on Suomen Apteekkariliiton tuoreimman laskelman mukaan keskimäärin noin 20,7 prosenttia. Mitä kalliimpi lääke on, sitä pienempi on apteekin osuus eli kate ja päinvastoin.

– Apteekin osuuteen vaikuttaa myös apteekin koko: mitä suurempi apteekki, sitä pienempi on apteekin osuus ja päinvastoin. Tämä johtuu apteekkiverosta. Se on progressiivinen lääkemyynnin liikevaihdon perusteella maksettava vero, jossa on mukana myös arvonlisävero.

Kelan tutkimuspäällikkö Jaana Martikainen vastasi kolmeen ensimmäiseen kysymykseen ja Suomen Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen viimeiseen kysymykseen.

Lyhyesti: 

  • Onko korvausten kasvu huono asia, jos lääkkeillä saadaan lisättyä kansalaisten terveyttä?
  • Lääke-korvausten avulla pyritään takaamaan, että kaikilla olisi varaa hoitoon. Korvausmäärät ovat kasvaneet varsinkin syöpä- ja veritautien lääkkeissä.
  • Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi. Vakaviakin sairauksia sairastetaan yhä pidempiä aikoja.
  • Sairaalassa vietettävä aika saattaa lyhentyä sen ansiosta, että potilas voi hoitaa itseään lääkkeillä kotona.
  • Apteekkiin jää lääkkeen hinnasta keskimäärin noin viidennes.
AA0219_itseasiassa3

Lähde: Apteekkariliitto, vuosikatsaus 2017

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje