Estrogeenien monet tehtävät

  • estrogeenit

Estrogeenit vaikuttavat hedelmällisyyden ja sukupuoliominaisuuksien lisäksi muun muassa verisuonten ja kudosten kimmoisuuteen, ihoon, rustoihin ja niveliin.

Naishormoni estrogeeni on ryhmä hormoneja, jotka säätelevät naiselle ominaisia sukupuoliominaisuuksia, muun muassa kohdun ja limakalvojen toimintaa. Tärkeimmät estrogeenit naisen elimistössä ovat estradioli, estroni ja estrioli. Tärkein luonnollinen estrogeeni hedelmällisessä iässä on estradioli. Sen teho on moninkertainen estroniin ja estrioliin verrattuna. Hedelmällisyyden ja sukupuoliominaisuuksien lisäksi estrogeenit vaikuttavat muun muassa verisuonten ja kudosten kimmoisuuteen, ihoon, rustoihin ja niveliin. Ne säätelevät myös luuston tiheyttä.

Estrogeenien vaikutus vaihtelee eri ikäkausina. Naiseksi kehittymisen alkuvaiheessa estrogeenit vaikuttavat kuukautisten alkamiseen ja rintojen kasvuun. Kun vaihdevuodet alkavat, estrogeenien määrä elimistössä vähenee oleellisesti. Estrogeenejä syntyy munasarjoissa, lisämunuaisissa sekä rasvakudoksessa; vaihdevuosina niiden muodostuminen munasarjoissa lakkaa.

Estrogeenien vähenemisellä on lukuisia seurauksia. Vaihdevuosina ne ilmenevät tyypillisesti kuukautiskierron loppumisena, kuumina aaltoina ja hikoiluna sekä limakalvojen ohenemisena. Kuivat limakalvot ovat herkät tulehduksille, ja yhdynnät saattavat aiheuttaa kipua ja jopa verenvuotoa. Estrogeenien vähetessä myös iho menettää kimmoisuuttaan, sillä estrogeenit säätelevät kollageenin tuotantoa. Elimistön normaalit ikääntymismuutokset saattavat nopeutua. Sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa, samoin alttius sairastua luukatoon eli osteoporoosiin.

Synteettisiä estrogeenejä käytetään ensisijaisesti vaihdevuosien aiheuttamien oireiden lievittämiseen. Joka toinen suomalainen nainen kärsii tutkimusten mukaan toimintaa haittaavista vaihdevuosioireista, mutta kaikkia voimakas hikoilu ei vaivaa.

– Tyypillisesti estrogeenikorvaushoitoja käytetään kuumien aaltojen hoitoon, sanoo Pälkäneen Apteekin apteekkari, dosentti Mikko Unkila.

Korvaavia lääkkeitä on markkinoilla lukuisina erilaisina valmisteina ja vahvuuksina.

– Valmisteiden käyttö on vähentynyt, sillä estrogeenin käyttö on entistä tiedostavampaa ja harkitumpaa. Hormonien määrä on pyritty minimoimaan, jotta lääkkeiden riski-hyötysuhde olisi mahdollisimman hyvä, Unkila toteaa.

Estrogeenikorvaushoidoilla on lukuisia positiivisia vaikutuksia. Hoidot lievittävät vaihdevuosiin liittyviä oireita ja vähentävät osaltaan sekä luuston haurastumista että sepelvaltimotautien riskiä. Iho voi paremmin. Isoimmat pelot liittyvät lisääntyvään rintasyöpä- ja laskimotukosriskiin. Hoitoja ei suositellakaan tavallisesti henkilöille, jotka ovat sairastaneet rintasyövän, laskimoveritulpan tai vaikean maksasairauden.

Hoidot ovat yleensä pitkäkestoisia ja säännöllisiä, mutta niiden lopettamista voi harkita, jos oire on väistynyt ja elämänlaatu on selvästi parantunut.

– Silloin on hyvä keskustella lääkärin kanssa, sillä tämä voi kertoa lopettamiseen liittyvistä mahdollisista riskeistä, Unkila suosittelee.
Hoitomuotoa voi myös vaihtaa. Esimerkiksi kuumat aallot voivat olla alussa voimakkaat, mutta laantua ajan myötä. Limakalvojen kuivuus- ja virtsatieoireet saattavat taas voimistua iän myötä, jolloin ne vaativat erityishoitoa.

Vaihdevuosioireita voi keventää myös ilman hormoneja. Terveyttä ja hyvää oloa edistävät monipuolinen ravinto, erityisesti kalkin ja D-vitamiinin saanti, riittävä liikunta sekä ylipainon välttäminen. Moni on löytänyt apua luontaistuotteista, esimerkiksi soijasta, humalasta, puna-apilasta ja tähkäkimikistä.

– Luontaistuotteiden tehosta ei ole laajoja tieteellisiä tutkimuksia, mutta niitäkin voi kokeilla, varsinkin jos estrogeenihoito ei sovi, Unkila toteaa.

Viimeistään vaihdevuosien aikana naisen tulisi lopettaa tupakointi.

Lääkkeitä on kehitetty niin, että ne sopisivat mahdollisimman monille eri tarpeisiin. Hormonikorvaushoitoa voi ottaa suun kautta tai käyttää paikallisesti. Tarjolla on tabletteja, voiteita ja ihoon kiinnitettäviä laastareita.

Vagifem-emätintabletti auttaa limakalvojen kuivuuteen. Sitä on saanut apteekista ilman reseptiä vuodesta 2015. Tabletti laitetaan asettimella emättimeen, jossa se tarttuu limakalvoon ja alkaa erittää estradiolia paikallisesti. Alussa lääkettä tulee ottaa kerran päivässä noin kahden viikon ajan. Kun limakalvo on vahvistunut, lääkettä otetaan kaksi kertaa viikossa. Samaan vaivaan auttavat myös lyhytvaikutteista estriolia sisältävät emätinvoiteet Pausanol ja Ovestin. Voiteiden etu on se, että ne helpottavat kuivuuden tunnetta nopeasti, joskin ne voivat tahrata. Vagifem-tabletti ei tahraa, mutta sen vaikutus tuntuu vasta muutaman päivän kuluttua.

Turvallinen estrogeenihoito

  • Vaihdevuosioireet alkavat noin 50-vuotiaana.
  • Hormonikorvaushoidosta hyötyvät eniten vaikeista oireista kärsivät naiset.

  • On tärkeä keskustella lääkärin kanssa itselle parhaasta hoitomuodosta.

Lähteet: Emättimen limakalvojen kuivuminen, Lääkärikirja Duodecim, 2015. Wikipedia: Estrogeenit. Aila Tiitinen: Vaihdevuosien hormonikorvaushoito, Suomen Lääkärilehti 19/2014

Uusimmat



Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje