Väsyttää ja palelee?

  • 0114_vasynyt

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa 250 000 suomalaista. Määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 150 000:lla. Taudin varhainen toteaminen on tärkeää, jotta sairastunut saa hoitoa ja jotta taudin etenemistä voidaan hillitä.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat muun muassa väsymys, energiakato, mielialan lasku, aloitekyvyttömyys, palelu, painon nousu, ummetus, hiusten lähtö sekä naisilla kuukautishäiriöt ja hedelmättömyysongelmat. Oireet johtuvat tyroksiinin tuotannon laskusta. Koska hormoni leviää verenkierron avulla kaikkialle elimistöön, myös sen laskusta johtuvat oireet voivat ilmetä monessa paikassa yhtaikaa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta todetaan kaksivaiheisella verikokeella. Toinen koe mittaa tyroksiinin, toinen aivolisäkehormonin eli tyreotropiinin pitoisuutta. Pelkät verikoetulokset eivät kuitenkaan ole riittävä peruste diagnoosille, sillä diagnoosi on summa potilaan oireista, lääkärin tekemän kliinisen tutkimuksen tuloksista ja laboratoriotutkimuksista. Jo alhaisiin laboratoriotuloksiin tulee kiinnittää huomiota.
– Jos on epäsuhtaa oireiden ja laboratoriotutkimusten välillä, voi tutkimusten skaalaa laajentaa esimerkiksi tutkimalla kilpirauhasvasta-aineet sekä tutkia tyroksiinipitoisuutta jollain vielä luotettavammalla menetelmällä, professori Matti Välimäki HYKS:n endokrinologian klinikasta sanoo.

 

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje