Eroon kihomadoista

  • apteekin hyllyltä

Miten kihomadoista pääsee eroon? Farmaseutti Tiia Pitkänen opastaa.

Kihomatotartunta on vaaraton, mutta kiusallinen ja helposti tarttuva sekä uusiutuva vaiva.

Mitä kihomadot ovat?

Kihomadot ovat ihmisen loisia, sentin mittaisia valkeita ”langanpätkiä”. Tartunta iskee yleisimmin lapsille matojen munia nielemällä. Suuri toukkamäärä ja munat aiheuttavat voimakasta kutinaa peräaukon seudulla, mutta tartunta voi olla myös oireeton.

Miten kihomadot tunnistaa?

Madot ovat tunnistettavissa paljain silmin etenkin öisin, jolloin ne vaeltavat peräsuolen aukolle munimaan. Epävarmoissa tapauksissa munia voidaan etsiä terveyskeskuksessa tikkunäytteellä. Kihomatojen häätö voi olla työlästä, sillä munat siirtyvät nopeasti kantajasta seuraavaan kosketuksen, tavaroiden ja vaatteiden kautta.

Miten kihomadoista pääsee eroon?

Itsehoitolääke Pyrvin otetaan kerta-annoksena painokilojen mukaan. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua, jotta tartuntakierre saadaan katkaistua. Koko perhe suositellaan hoidettavaksi samalla kertaa. Päiväkotiin tai kouluun on syytä ilmoittaa matotilanteesta.

Munat selviävät tartunnan saaneen ympäristössä viikkojen ajan, joten lääkehoidon yhteydessä on tärkeää tehdä perussiivous ja pestä vaatteet ja lakanat kunnolla. Myös kynsien leikkaaminen lyhyiksi ja hyvä käsihygienia estävät munia pääsemästä takaisin suolistoon.

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje