Kuinka hoidan auringonpolttaman?

auringon-polttamat-hoito

Auringossa kärähtänyt iho on ensimmäisen asteen palovamma. Palanut iho tarvitsee viileyttä ja kosteutta.

Auringossa palaneen ihon hoito onnistuu yleensä kotikonstein. Tärkeintä palamisen jälkeen on välttää auringossa oloa ja huolehtia, että kosteusvoidetta on riittävästi. 

Palanut iho aristaa

Ihon palamisen tunnistaa yleensä ihon aristuksesta. Pahimmillaan auringonpolttaman oireet ovat 12-24 tunnin kuluttua palamisesta. Palanut iho punoittaa, kuumottaa ja voi olla hieman turvoksissa.

Palaneen ihon ensihoito

Lievästi auringossa palanutta ihoa hoidetaan pinnallisena palovammana. Ihoa viilennetään suihkuttamalla sitä haalealla vedellä tai hautomalla kylmillä ja märillä pyyhkeillä parinkymmenen minuutin ajan.

”Auringonpolttamaan sivellään hydrokortisonivoidetta pari kolme kertaa päivässä parin päivän ajan. Myös sinkki- tai dekspantenolivoide auttavat. Dekspantenoli muuttuu iholla B5-vitamiiniksi, joka nopeuttaa ihon paranemista”, Porin Keskusapteekin apteekkari Minna Palolampi neuvoo.

Hoida runsaalla kosteusvoiteella ja särkylääkkeellä

Ihoa voi viilentää ja kosteuttaa After Sun- ja Aloe Vera -tuotteilla. Palanut ihoalue kesii, joten sitä rasvataan ahkerasti perusvoiteella.

”Suun kautta otettavat tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni, helpottavat mahdollista kipua. Toki parasetamolikin auttaa.”

Jos iho on kovin turvonnut, kyypakkauksen kortisoni helpottaa. Annos on sama kuin ampiaisenpistossakin eli aikuiselle kolme tablettia. Rakkuloille palanut iho tai laaja auringonpolttama vaatii aina lääkärinhoitoa, samoin alle yksivuotiaan palovamma.

”Aurinkoon ei parane palata, ennen kuin iho on parantunut. Kerran kärähtänyt alue palaa herkästi uudelleen.”

Tietyt lääkkeet herkistävät auringolle

Osa lääkeaineista saattaa herkistää ihon auringolle ja aiheuttaa fototoksisen tai fotoallergisen reaktion. Fototoksisessa reaktiossa auringolle altistuneeseen kohtaan tulee tavallisen auringonpolttaman kaltainen, pistelevä, punoittava ja joskus rakkulainen muutos. Fotoallerginen reaktio aiheuttaa usein nokkosrokkomaisen ihottuman auringolta suojatuillekin ihoalueille.

”Geelimäiset tulehduskipulääkkeet, nesteenpoistolääkkeet ja tetrasykliini-antibiootit ovat tavallisia valolle herkistäviä lääkeaineita. Jos saat niistä tai muista lääkkeistä edellä kerrotun kaltaisen valoreaktion, ota yhteys lääkäriin.”

Jos pakkausselosteessa on maininta lääkkeen valolle herkistävästä vaikutuksesta, kannattaa välttää aurinkoa. Ellei se onnistu, iho suojataan vaatteilla tai aurinkovoiteilla, joissa on korkea suojakerroin. 

  

Sinua saattaisi myös kiinnostaa:

Sävyttävä aurinkovoide auttaa pysyvän rusketuksen saamisessa - testasimme 3

6 x näin käytät itseruskettavaa

Auringonpistos voi yllättää - näin suojaudut ja hoidat

Lue lisää aurinkovoiteen valinnasta ja käytöstä:

Käytä oikein aurinkovoidetta – näin vältyt palamiselta

Valitse suojakerroin ihotyypin mukaan

Aurinkosuoja kasvoille – näin suojaat itsesi turvallisesti

Voiko vanhentunutta aurinkovoidetta käyttää?

 

Päivitetty 26.6.2017

Uusimmat



Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje