Taiteen voima

  • eppu_nuotio_1000x530

Nuoren Eppu Nuotion rintalastaa painoivat lapsuudenperheen murheet, tietämättömyys siitä, kuka hän on ja löytääkö hän ikinä oman tiensä. Apu löytyi taiteesta.

Taisin olla neljätoista, kun äiti sanoi: ”Meillä on suvussa tätä hermostollista heikkoutta.” Se sekä pelotti että kiehtoi. Olinhan tyttökirjojen ja Brontën sisarusten kyllästämänä juuri siinä levottomassa, välillä täysin hyytelömäisessä tilassa missä haaveillaan keuhkotaudeista, köyhästä taiteilijaelämästä ja kamelianaiseksi ryhtymisestä lainkaan ymmärtämättä mitä sellainen elämä todellisuudessa olisi. Oli tavallaan jännittävää, että minullakin oli sellainen verenperintö, mutta enimmäkseen äidin masennuksen pitkä varjo pelotti. Entä jos se iskisi minuunkin, entä jos lakkaisin nukkumasta enkä jaksaisi muuta kuin maata sohvalla.

Sanan masennus kuulin vasta paljon myöhemmin. Taisin olla silloin jo aikuinen. Masennuksesta kansansairautena alettiin puhua vielä sitäkin myöhemmin. 1990-luvulla lääkärit arvioivat, että joka neljäs suomalainen sairastuisi vakavaan masennukseen jossakin elämänsä vaiheessa ja että lievä masennus tulisi lähes jokaiselle tutuksi.

Nuoruus iski minuun kaikella voimallaan, eteen auenneet kuopat meinasivat nielaista koko tytön. Rintalastaa painoivat lapsuudenperheen murheet, tietämättömyys siitä, kuka olen ja mikä on minun paikkani, löydänkö ikinä oman tieni, osaanko yhtään mitään, olenko maailman rumin ihminen ja voiko minua kukaan koskaan rakastaa.

Onneksi apua oli saatavilla, onneksi oli mahdollista laskea kuorma jonkun eteen, puhua ja käsittää että kaikesta voi selvitä, että apua kannattaa pyytää, että heikkous ei ole häpeä, että ääneen sanominen auttaa ja että menneisyys ei määrittele loppuelämää vaan suunnan voi aina muuttaa. Kaikessa siinä sekavuudessa ja oman navan sisään kaivautumisessakin oli aina kuitenkin jokin hento lanka, johon kiinni tarraamalla sain itseni kiskottua suonsilmäkkeistä ylös.

Kun mikään muu ei auttanut, tarrasin taiteeseen. Luin kirjoja aina kun pystyin, seisoin tuijottamassa tauluja, patsaita, installaatioita, kauniita rakennuksia. Kirjoitin päiväkirjaa, listoja hyvistä asioista, runoja. Kävin teatterissa, istuin katsomassa tanssia, tanssin. Menin kuuntelemaan konsertteja enkä hävennyt, vaikka vesi valui pitkin naamaa.

Taide lohduttaa, antaa näköaloja, poraa reiän omaan umpioon. Taide on minun kaidepuuni, se auttaa ja ravistaa muistamaan, että kaikki on mahdollista, että elossaolo on ainutlaatuinen etuoikeus.

Uusimmat




Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje