Armon aikaa etsimässä

  • armon_aika

Miten palautettaisiin vajavaisuus maailmaan? kysyy toimittaja, tietokirjailija Asta Leppä.

Elämme mustavalkoisuuden joko-taita. Sellainen on näet ilmapiiri nykyisin: olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää hiljaisuus, johon monet vetäytyvät – perustellen sillä, etteivät halua riidellä – mutta vaitiolollaan luovuttavat foorumin niille, jotka puhuvat isoin alkukirjaimin ja kiukkuisin pistein.

Hiljaisuuskin on oikeastaan äärireaktio; se on vähän kuin yhteiskunnallinen mykkäkoulu. Vain huutajien ja hiljaisten välimaastossa analysoidaan, otetaan selvää ja asetellaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Vain siellä katsotaan peiliin ja harjoitetaan itsekritiikkiä, yhtä tämän ajan hyljeksityintä kykyä. Totta on, että välimaasto on hankalakulkuinen paikka – kuin tunturirakka tai upottava suo. Siksi siellä kulkijat ovat harvassa.

Mustavalkoinen ilmapiiri juontuu siitä, että elämän johtaviksi arvoiksi ovat nousseet yksilöllisyys ja onnellisuus. Viat ulkoistetaan muille, ja vastoinkäymiset, rypyt, riidat ja rosot ovat suoranainen häväistys omaa oloa kohtaan – sitä suurempi, mitä enemmän vaivaa onnensa rakentamiseksi on mielestään nähnyt. Kun itsestä on tullut kaiken mitta, ei ole tarpeen kuunnella toista, vaan paukuttaa ainoastaan omaa sanomaansa; ei pyytää muttei myöskään antaa anteeksi, sillä kun toisessa on kaikki syy, syyllistä on turha ymmärtää.

Tällaista ajattelua ruokitaan self-help-kirjallisuudessa kuin hehkuvaa tulipesää kuivilla klapeilla: elämä onnellistuu, kun kehitetään sellaisia minän ominaisuuksia, jotka sulkevat muut ulos – kuten itsevarmuutta tai vaikeuksista voittajana selviämistä. Mielipiteet ovat korvanneet faktat, koska niiden lausuja voi aina sanoa olevansa oikeassa. Näin suojaudutaan pahaa maailmaa vastaan, joka haastaa ja häiritsee eikä ymmärrä vain myötäillä.

Niinpä sekä äänekäs joko-tai tai hiljaisuus ovat saman kolikon eri puolia: torjuntamekanismeja häpeää ja syyllisyyttä vastaan. Sillä paradoksaalista kyllä, niitä tämä yksilöllisyyden ajan minuus kestää äärimmäisen heikosti. Omaan itseen kelpuutetaan vain kelpo puolet.

Kaiken tämän tuloksena vallalla on armottomuus, syttymisherkkä, loukkaantumisille ja tahallisille väärinkäsityksille altis ilmapiiri. Ei ihme, että rahaa arvostetaan – se on puolueeton väline, jolla kinkkiset ihmissuhteet voidaan hoitaa kuntoon ja ostaa valmis arvostus itseä kohtaan. Kun itsensä kehittäminen, itsekritiikki ja muiden ihmisten ymmärtäminen ovat tuskallisen sotkuista puuhaa, rahan arvo on sentään selkeä ja kaikille identtinen.

Miten palautettaisiin vajavaisuus maailmaan? Ihmiset puhuvat yhä haluttomammin ongelmistaan (toisten virheitä kyllä ruoditaan), sillä oman haavoittuvuuden paljastaminen johtaa helposti siihen, että lyötyä lyödään. Jokainen, joka on joutunut elämässään vaikeuksiin, on saanut tuta, miten osa läheisistä alkaa kartella. Moni ei halua puhua ikävistä asioista, vaan vaihtaa oitis puheenaihetta sesongin viineihin tai Netflixin sarjoihin. Kun kukaan ei tunnustaudu pohjimmiltaan rakkautta janoavaksi epätäydelliseksi ihmispoloksi, kukaan ei myöskään tule hyväksytyksi omana itsenään, vaan pelkkänä kiiltokuvana: sellaisena, jona haluaisi olla, vaan ei ole.

Mutta maailma muuttuu paremmaksi vain silloin, kun ihmiset tunnustavat ääneen virheensä. Silloin armo leviää maailmaan, niin muita kuin omaa itseäkin kohtaan.

Uusimmat



Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje