Selkärangan rappeuma: Itsehuolto on suurin apu

  • AA0218_tositarina

Mikko Petäjän, 46, selkärangan rappeuma johti joogayrityksen perustamiseen.

Mikko Petäjän selkä on kipuillut niin kauan kuin hän muistaa: kiputilat ja jäykkyys tulivat tutuiksi jo kouluvuosina, armeija-aikana varsinkin leirit rasittivat selkää. Etenkin kiertoliikkeet, kuten lapioiminen tai matkalaukkujen nostaminen, saattavat laukaista alaselässä kramppeja. Näihin liikkeisiin liittyy painon siirtelyä ja kehon toispuoleista käyttämistä. Selkäsärky saattaa havahduttaa hereille myös öisin.

– Kipu on aaltoilevaa ja tuntuu eri tilanteissa eri tavoilla, alaselän jäykistymisenä tai särkynä, Mikko Petäjä kuvailee.

Mikon kolme poikaa ovat välillä joutuneet ihmettelemään lattialla kerällä makaavaa, kivusta itkevää isäänsä. Pahimmillaan kipu on tehnyt kävelemisestäkin tuskaa.

Juiliva selkäkipu koettelee hermoja

Syy selän oikuttelulle selvisi kymmenen vuotta sitten, kun ortopedi suositteli Mikolle selkärangan rakenteita valottavaa magneettikuvausta.

– Siihen asti olin ajatellut, että minulla vain on heikko selkä.

Kuvista paljastui selkärangan rappeuma alaselässä ristiluun paikkeilla, jossa pari nikamaväliä on painunut kasaan. Geeneilläkin on osuutensa vaivassa. Mikon äidin selkä on leikattu kahdesti.

– Lääkäri kertoi, että selkärangan rappeutuminen ja siihen liittyvä liikkuvuuden väheneminen on kaikilla edessä ennen pitkää, minulla se vain on sattunut alkamaan tavanomaista aikaisemmin.

Vaiva koettelee selän lisäksi hermoja. Kun selkäkipu juilii perusteellisesti, ärtymys saattaa levitä huonona tuulena myös lähiympäristöön.

Monipuolisesti liikkumaan tottunut Mikko on vaivan vuoksi joutunut luopumaan äkkinäisiä liikkeitä sisältävistä jalkapallosta ja salibandysta. Toisaalta hän pystyy kyllä pelaamaan tennistä. Erityisen rakkaasta lajistaan laskettelemisesta hän ei ole myöskään halunnut päästää irti, vaikka kierrot ja tärähdykset asettavatkin selälle painetta. Usein kivut ilmaantuvat muutaman tunnin viiveellä.

– Jarrutteleminen urheillessa ei tunnu hyvältä, mutta se auttaa pidemmällä aikavälillä.

Apuna liikeradat ja hyvä ryhti

Mikon on siis pidettävä kehonsa rajat mielessä, jotta selkä ei äidy kipuilemaan. Hän on huomannut myös kylmän ärsyttävän selkää, joten seisoskelut laskettelutauoilla viileässä ulkoilmassa on pitänyt unohtaa, samoin saunan jälkeinen vilvoittelu. Myös mielentila vaikuttaa selän kuntoon.

– Stressi, huolet ja huonosti nukuttu yö voivat pahentaa kipuja. Vaiva ulottaa lonkeronsa myös muualle kehoon, silla on osansa pään ja niska-hartiaseudun säryissä myös.

Varsinaista lääketieteellistä hoitoa rappeumaan ei ole, oireiden kanssa on vain opeteltava elämään. Ymmärrys selkärankarappeumasta ja sen taustasta on auttanut Mikkoa lähestymään vaivaa uudella tavalla.

– Iästä on hyötyä. Olen oppinut tuntemaan itseni ja sen, miten kehoni reagoi. Omien rajojen ymmärtäminen auttaa.

Tietoisuus arkisista liikeradoista on tärkeä apu. Ryhti on muistettava pitää kohdallaan, hengityksen on kuljettava vapaasti.

Joogasta helpotusta rappeumakipuihin

Jooga on ollut Mikon elämässä kauan. Hän ryhtyi jo vuosia sitten käymään joogassa kahdesti viikossa varhain, ennen töihin lähtöä. Joogatunnit ovat nytkin helpottaneet oloa, myös mielialaa.

– Joogassa on kyse hyväksymisestä. Selkäni on mitä on, mutta rappeuman ei tarvitse välttämättä heikentää elämääni.

Mikko kertoo ohjaajalle tilanteestaan, jotta liikkeitä voidaan tarpeen mukaan sopeuttaa lempeämmiksi. Varsinkin taaksetaivutusten kanssa on oltava varovainen. Suurimpia kehon tuntemiseen ja selän hyvinvointiin liittyviä oivalluksia Mikolle on ollut kireitä lonkkia avaavien joogaliikkeiden tärkeys, josta fysioterapeutitkin ovat paljon puhuneet. Nyt Mikon aamuihin kuuluu lonkkia avaava liikesarja. Myös keskivartalon lihasten kunnossapito on tärkeää, jotta paine ei kohdistu vääriin paikkoihin.

Itsehuolto on suurin apu

Nelisen vuotta sitten Mikko istui aamuruuhkassa matkalla joogatunnille ja mietti, onnistuisiko jooga kotona.

– Halusin löytää ajasta ja paikasta riippumattomia, ohjattuja joogatunteja. Kun nettihaut eivät tuottaneet etsimääni, mietin, pitäisikö sellainen palvelu perustaa.

Näin sai alkunsa joogatunteja tarjoava Yogaia-nettijoogapalvelu. Mikon selkävaiva on mullistanut koko perheen elämän sikäli, että nyt myös hänen vaimonsa työskentelee yrityksessä. Perhe muutti Yogaian kansainvälistyessä muutama vuosi sitten Lontooseen.

Vaikka Mikko on oppinut välttelemään selkää tarpeettomasti kuormittavia liikeratoja, moni tilanne etenkin paljon matkustavalle ihmiselle panee yhä alaselän koville. Lennoilla istuminen, aikaerorasitus ja hotellihuoneiden kehnot patjat jäykistävät selkää.

Vastalääkkeenä toimii päivittäinen käveleminen ja kehonhuolto. Matkoilla Mikko joogaa hotellihuoneessa ja käy myös ryhmätunneilla eri saleilla. Kotona vuoteessa on kova patja. Niin kotona kuin työpaikalla käytössä on seisomapöytiä ja jumppapalloja, jotka pitävät liikkeessä ja vähentävät istumista.

Vaivansa myötä Mikko on oppinut hiljentymään ja kuuntelemaan itseään.

– Avoimuus ja utelias, kokeileva asenne toimivien keinojen löytämisessä auttaa. Selkärankarappeuma ei tunnu enää niin rajoittavalta vaivalta kuin aiemmin.

Selkärangan rappeuma

  • Selkärangan rakenteiden kulumasta ja madaltumasta johtuvat kivut, nivelten liikearkuus, väsyminen ja puutuminen yleistyvät iän myötä.
  • Vaivaan liittyy usein myös selän välilevyjen rappeuma ja välilevyjen pullistuma. Välilevyrappeumassa selän välilevyt kuivuvat ja madaltuvat, jolloin nikamat lähenevät toisiaan.
  • Hoitona käytetään yleisimmin liikuntaa, hierontaa, osteopatiaa ja kipulääkitystä. Liikunnan puute ja tupakointi saattavat osaltaan edistää välilevyrappeumaa heikentyneen verenkierron vuoksi. Selän lihaskunnon, liikkuvuuden ja notkeuden ylläpito
  • hoitaa samalla koko kroppaa.

Lähteet: hoitonetti.fi, selkakanava.fi

Uusimmat



Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje