Nikotiinikorvaushoidolla eroon tupakasta

  • nikotiinikorvaushoito

Hannele Burtsov aloitti tupakoinnin jo lapsena. Hän päätti lopettaa ennen 50-vuotispäiväänsä, ja onnistui nikotiinikorvaushoidon avulla.

Toinen päivä huhtikuuta vuonna 2009 rovaniemeläinen Hannele Burtsov poltti viimeisen tupakkansa. Hän on pysynyt päätöksessään nikotiinikorvauslääkkeiden avulla.

– Aloitin tupakoinnin noin 12-vuotiaana. Tupakkaa oli tuolloin helposti nuorten, jopa lasten, saatavilla. Vanhempani polttivat, ja kävin usein iltaisin ostamassa isälle tupakat. Oli helppo kokeilla polttamista itsekin, eikä sitä myöskään hirveästi yritetty rajoittaa. Siitä se minulla lähti. Tupakoin säännöllisesti noin 36 vuotta. Ainoastaan ollessani raskaana ja imettäessäni en polttanut, Hannele kertoo.

Päätös lopettamisesta oli Hannelelle prosessi, jonka käynnisti osallistuminen viisi vuotta kestäneeseen tutkimukseen. Siinä kartoitettiin viiden sadan tupakoivan ja tupakoimattoman testihenkilön elintapoja ja terveyttä. Tutkimuksen aikana tehtiin säännöllisesti muun muassa keuhkojen terveyttä selvittäviä kokeita. Lisäksi keskusteltiin tupakoinnin vaikutuksista ja myös kannustettiin lopettamaan tupakointi.

– En vielä tuolloin ollut valmis muutokseen, mutta kaikki siinä läpi käyty sisältö pani miettimään, haluanko todella tällaista elämää. Lopettamispäätös kypsyi vähitellen. Lupasin itselleni lopettaa tupakoinnin ennen kuin täytän 50. Kuitenkin siirsin lopetuspäivää yhä uudestaan enkä koskaan tosissani edes yrittänyt. Minua kalvoi ajatus, että vuosikymmeniä polttaneena olisin niin riippuvainen, että en pystyisi lopettamaan.

Myös lähipiiri huomautteli Hannelelle tupakoinnista. Paljon liikkuva nainen sai uintikaveriltaan noottia polttaessaan ennen ja jälkeen uinnin. Myös hajusta tuli sanomista – sitähän ei tupakoitsija aina itse edes huomaa.

– Huhtikuun toisena päivänä vuonna 2009 olin tulossa kuntoutuksesta. Tuttu taksikuski sanoi minulle: Katson nyt kun rutistat sen askin ja heität sen pois. Vastasin kiivaasti: En! Mutta samalla ajattelin, että mitä vielä mietin. 50-vuotispäivä lähestyi, ja olin päättänyt lopettaa. Jos ei nyt, niin koska sitten?

– Menin kotiin, laitoin jäljellä olevat tupakat mieheni askiin ja sanoin hänelle, että olen nyt lopettanut.

Apu nikotiinikorvaushoidosta

Vieroitusoireet ja himo tupakkaan tulisivat, sen Hannele Burtsov tiesi. Ne tulivatkin, ja Hannele kokeili erilaisia nikotiinikorvaushoitolääkkeitä. Nicorette-purukumi poltti hänen limakalvojaan, laastarista tuli ihottumaa.

– Sitten näin, että on myös nikotiinikorvaus-imeskelytabletteja. Aluksi epäilin niidenkin polttavan limakalvot, mutta niin ei käynyt. Aloin ottaa puolikkaan tabletin aina, kun tupakanhimo tuli. Se auttoi. En kuitenkaan koskaan ottanut tabletteja ennaltaehkäisevästi, sillä tuntui pahalta ajatella, että jäisin niistä riippuvaiseksi. Otin tabletin ainoastaan tupakanhimon iskiessä.
Aluksi tabletteja piti ottaa useita kertoja päivässä, tupakointihan oli Hannelelle vuosikymmenten aikana syvälle juurtunut tapa. Esimerkiksi ennen nukkumaan menoa hänen oli aina saatava viimeiset sauhut, jotta rauhoittuminen yöunille onnistui.

– Sain hyvin voimakkaat vieroitusoireet: olin kärttyisä, levoton, nukuin huonosti, tärisin ja hikoilin. Ilman tabletteja olisin varmasti sortunut takaisin tupakkaan. Näin myös unia, joissa poltin. Herätessä säikähdin, olinko polttanut oikeasti!

Tabletit henkisenä tukena

Sortuminen oli erittäin lähellä viitisen kuukautta lopettamispäätöksen jälkeen. Hannele oli miehineen juhlimassa 50-vuotissyntymäpäiväänsä Kreikassa. Viinilasillisen jälkeen tupakanhimo iski kovempana kuin koskaan.

– Anelin, että mieheni antaisi minulle yhden tupakan ja vannoin, että se jäisi siihen. Mieheni ei onneksi suostunut. Suutuin, mutta pistin tabletin suuhun. Olen miehelleni ikuisesti kiitollinen siitä, että hän ei antanut minun sortua, sillä se olisi luultavasti ollut tupakoimattomuuteni loppu.

Aiemmin Hannele oli tottunut aina kotoa lähtiessä varmistamaan, että laukussa on tupakat ja sytkäri. Tupakointi liittyi myös hyvin paljon erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, etenkin työelämässä, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2006.

– Lopetettuani pidin vuosia käsilaukussani nikotiinikorvaustabletteja. Ne olivat minulle turva, jota tarvitsin sosiaalisissa tilanteissa. Varmasti se, että olin jo eläkkeellä, auttoi myös. Koin silti tarvitsevani tabletit varalle.

– Vähitellen tarve tabletteihin harveni. Kerran huomasin, että laukussa oli pakkaus, jonka päiväys oli mennyt umpeen kaksi vuotta aiemmin. Silloin tajusin, etten enää tarvitse nikotiinikorvaushoitoakaan, Hannele kertoo.

Lopettaminen muuttaa elämän suunnan

Tupakointivuosina Hannelen keuhkokapasiteetti oli huono, ja häntä ahdisti usein. Hän kuitenkin selitti oireet MS-taudillaan, joka myös pienentää keuhkojen kapasiteettia.

– Tupakoitsija keksii kaikki tekosyyt olla lopettamatta. Itse vähättelin tupakoinnin merkitystä terveydelleni ja uskottelin itselleni ongelmien johtuvan muista syistä.

Tupakoinnin lopettamisen jälkeen Hannelen keuhkokapasiteetti on parantunut yhtä hyväksi kuin terveellä. Hengenahdistusta nyt 57-vuotiaalla Hannelella ei enää ole.

– Jos en olisi lopettanut, tupakointini olisi varmasti johtanut keuhkosairauteen. Mieheni polttaa edelleen, ja hänellä on todettu keuhkoahtauma. 84-vuotias äitini polttaa myös, mutta hän tuskin enää lopettaa. Onneksi itse lopetin ajoissa.

– Edelleen, kun näen vaikkapa elokuvassa jonkun sytyttävän savukkeen hartaudella, alkaa mieleni tehdä samoin. En tietenkään enää tekisi niin, mutta muistijälki tunteesta on yhä hyvin vahva.

Hannele Burtsov ei usko, että hän olisi onnistunut lopettamaan tupakointia ilman korvaushoitolääkettä. Hänestä on hyvä, että niitä on nykyään tarjolla useita erilaisia, joista jokainen voi löytää itselleen sopivan. Lääke yksin ei kuitenkaan auta, vaikka ajatus ihana olisikin:

– Pelkkä lääke ei voi lopettaa kenenkään tupakointia. Päätös on aina ihmisen itse tehtävä. Jokainen polttamatta jäänyt tupakka on hyvä asia, mutta totaalinen lopettaminen muuttaa elämän pysyvästi positiiviseen suuntaan!

Nikotiinikorvaustuotteet

  • Nikotiinikorvaushoidossa tupakasta saatava nikotiini korvataan väliaikaisesti korvaushoitotuotteista saatavalla nikotiinilla vieroitusoireiden lievittämiseksi. Niitä käytettäessä veren nikotiinipitoisuus jää aina pienemmäksi kuin tupakoitaessa. Tuotteet eivät saa aikaan nikotiinipitoisuuden huippuja, jotka pitäisivät yllä riippuvaisuutta.
  • Kaikki nikotiinikorvaushoitotuotteet tehoavat tupakasta vieroituksessa ja lisäävät lopettamisen onnistumisen mahdollisuutta 1,5–2-kertaiseksi.
  • Yleisimpiä itsehoitoon tarkoitetuja korvaushoitotuotteita ovat nikotiinipurukumi, -laastari, -imeskelytabletti sekä nikotiiniresoritabletti ja -inhalaattori. Annostus määritellään sen mukaan, kuinka monta tupakkaa henkilö on polttanut päivässä tai niin sanotun Fagerströmin testin mukaan.
  • Reseptilääkkeinä vieroitukseen käytetään varenikliiniä, burboropionia ja nortirptyliinia.

Lähde: Käypä hoito

Lue lisää aiheesta

Kuinka lopettaa tupakointi

Tupakka aiheuttaa monenlaista riippuvuutta

Tupakanhimoa voi lievittää useilla valmisteilla

Uusimmat




Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje