Saatko tarpeeksi kalsiumia?

Teksti: Essi Kähkönen, Kuva: iStockphoto

Luusto, lihakset ja hermosto tarvitsevat kalsiumia ja sitä saa parhaiten maitotuotteista. Mutta entä jos maitotuotteet eivät maistu tai sovi?

kalsium-ravinto

Miksi kalsiumia tarvitaan?

Kalsium on tärkeässä osassa luuston ylläpitämisessä ja uusiutumisessa. Kalsiumia tarvitaan myös lihasten ja muiden pehmeiden kudosten hyvinvointiin. Hermoimpulssien kulku on riippuvainen kalsiumista.

Kalsiumin tarve on noin 800 milligrammaa vuorokaudessa sekä miehillä että naisilla. Nautitusta kalsiumista imeytyy noin kolmannes, mutta etenkin kasvavien nuorten elimistö käyttää kalsiumin tehokkaammin hyödykseen.

Elimistön liian vähäinen kalsiumpitoisuus johtuu yleensä kalsiumin aineenvaihdunnan häiriöistä. Oireina voi silloin olla kouristuksia, lihaskipuja ja tuntoaistin häiriöitä.

Luun kalsiuminsaannin häiriintyminen voi johtaa luiden pehmenemiseen tai osteoporoosiin.

Tärkeimmät kalsiumin lähteet

Tärkeimpiä kalsiumin lähteitä ovat maitovalmisteet. Niistä voit poimia peräti kaksi kolmasosaa päivittäin tarvitsemastasi kalsiumista. Kalsiumia on myös viljatuotteissa, lihassa ja kananmunassa.

Ruoasta saatavan kalsiumin tarve täyttyy, jos syö päivässä esimerkiksi neljä palaa juustoa, kolme desilitraa maitoa ja kaksi desilitraa jogurttia.

Jos maitotuotteet eivät maistu tai sovi, kalsiumlisä kannattaa ottaa purkista.

D-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymistä

Kalsium ei imeydy kunnolla elimistön käyttöön, jos D-vitamiinin saanti ei ole kohdallaan. Virallinen suositus D-vitamiinin saannille on terveillä aikuisilla 7,5, lapsilla 10 ja yli 60-vuotiailla 20 mikrogrammaa. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että suosituksia olisi tarpeen nostaa.

Lähes 64000 ihmistä käsittäneen tutkimuksen mukaan kalsiumlisä yhdistettynä D-vitamiinihoitoon pienensi merkittävästi yli 50-vuotiaiden murtumariskiä ja esti luun määrän vähentymistä lonkan ja selkärangan alueella. Yhdistelmähoito tehosi parhaiten, kun kalsiumin ja D-vitamiini otettiin säännöllisesti ja ohjeiden mukaan.

Jos käytät samanaikaisesti useita vitamiinivalmisteita ja haluat ottaa myös kalsiumin purkista, varmista apteekistasi, ettei D-vitamiiniannoksesi ole liian suuri.

Magnesiumilla ei ole suurta merkitystä elimistön kalsiumtasapainon säätelyssä.

Hyvä tietää jos käytät lääkkeitä:

Kalsium häiritsee joidenkin lääkkeiden imeytymistä. Tällaisia ovat esimerkiksi tetrasykliini- ja fluorokinoloniryhmien antibiootit, osteoporoosilääke alendronaatti sekä rautalääkkeet. Pidä 1–2 tunnin tauko maitotuotteissa tai lisäkalsiumin nauttimisessa ennen lääkkeenottoa ja 2–4 tuntia lääkkeenoton jälkeen.

Asiantuntijana oli ravintotutkija Anni Helldán Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Muut lähteet: Ravitsemustiede-teos (Duodecim).

Päivitetty 14.8.2012


Lisää aiheesta:

4 syytä syödä D-vitamiinia

Liiku luut lujaksi

Lisää aiheesta muualla:

Terveyskirjasto: Kalsium

Terveyskirjasto: D-vitamiini

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  

 Apoteekki 3/13

apoteekki-03-13

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Kilpailu

avainapteekit-kilpailu-kesäkommellus-banneri

Mikä on ollut hauskin kesäkommelluksesi? Kerro se meille ja voit voittaa kosmetiikkapaketin (arvo 100 euroa).


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 3/13? Vastaa lukijakyselyymme 31. heinäkuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!



Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.