Odottava äiti, muista nämä vitamiinit!

Teksti: Anna Ruohonen, Kuva: iStockphoto

Raskaus on keholle koetus. Vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve kasvaa jopa puolella. Toisaalta raskaana olevan on myös varottava yliannoksia.

raskaus-vitamiinit

Ensimmäinen ohje, tuleva äiti: Syö hyvin.

Raskauden aikana on tärkeä varmistaa vitamiineista etenkin B9-vitamiinin eli foolihapon sekä D-vitamiinin riittävä saanti – sekä kivennäisaineista raudan ja kalsiumin.

Keho tarvitsee foolihappoa solujen jakautumiseen ja verisolujen muodostamiseen. Foolihappo pienentää keskenmenon ja sikiön kehityshäiriöiden riskiä. Siksi foolihappolisää suositellaan jo raskautta suunnitteleville.

Foolihappoa saat esimerkiksi kaaleista, pinaatista, tomaatista, paprikasta sekä marjoista. Vitamiinirikkaimpia ne ovat kypsentämättöminä. Raskaus kuitenkin tuplaa foolihapon tarpeen, minkä vuoksi moni odottava äiti turvautuu foolihappolisään.

D-vitamiinilisiä ympäri vuoden

Uudet D-vitamiinin saantisuositukset opastavat odottavat äidit ottamaan D-vitamiinilisän ympäri vuoden. Tehokkainta on D3-vitamiini. Huomaa, että kalanmaksaöljy ei sovi raskaana olevan D-vitamiinilisäksi, sillä se sisältää runsaasti myös A-vitamiinia.

A-vitamiinia kohtuudella

A-vitamiinin yliannos voi vaurioittaa sikiötä. Saantisuositusten mukainen määrä A-vitamiinia kertyy tavallisesta suomalaisesta ruokavaliosta. Enempää on hyvä välttää.

Juuri A-vitamiinipitoisuuden takia raskausaikana vältetään maksaruokia. Pääruuaksi maksaa ei kannata valita lainkaan, satunnainen kohtuullinen annos esimerkiksi maksamakkaraa ei ole vaarallinen.

Raudan tarve kasvaa

Raskausajan rautatasapaino edellyttää noin 500 milligramman rautavarastoja raskauden alussa. Käytännössä raudan kasvava tarve on raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen vaikea täyttää ilman rautavalmistetta.

Raudan imeytymistä tehostaa samanaikainen C-vitamiinin saanti, ja heikentää samaan aikaan nautittu kalsium. Raudan imeytymistä voikin tehostaa ottamalla rautalisän vaikkapa appelsiinin tai appelsiinimehun kera, ja välttämällä maitotuotteita samalla aterialla.

Tärkeät kivennäiset

Kalsiumlisää puolestaan suositellaan etenkin vegaaneille.

Myös muiden vitamiinien ja kivennäisaineiden saantisuositukset ovat odottavilla ja imettävillä äideillä tavallista suurempia. Siksi raskausaika korostaa hyvän ruokavalion merkitystä.

Kysy ohjeita neuvolastasi sekä apteekista.

20.9.2011

Aiheesta muualla:

Odottajan oikeat vitamiinit

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350