Yli kolme kuppia kahvia ei nosta verenpainetta

Teksti: Suvi Huttunen, Kuva: iStockphoto

Yli kolme kupillista kahvia päivässä on hyväksi verenpaineelle, mutta 1-3 haitallista. Kuulostaako erikoiselta? Näin kuitenkin väittää tuore amerikkalaistutkimus.

nauti_kahvia_huoletta

Yli kolme kuppia kahvia päivässä juovien verenpaine ei kohoa kahvinjuonnin seurauksena. Sen sijaan niillä, jotka juovat vain 1-3 kuppia pieni riski kohonneeseen verenpaineeseen on olemassa.

Amerikkalaistutkimuksessa verrattiin kahvinjuojien verenpaineita niihin, jotka juovat kahvia vain alle kupin päivässä. Sitä, miksi 1-3 kuppia saattaa nostaa verenpainetta, mutta useampi kuppi ei, tutkimus ei kyennyt kuitenkaan selvittämään.

Kahvinjuonnilla on myös muita terveysvaikutuksia. Kofeiinin aiheuttaman piristävän vaikutuksen lisäksi kahvi voi suojata maksaa sekä vähentää diabeteksen, dementian ja Parkinsonin taudin riskiä.

Toisaalta runsas kahvin juonti voi sotkea unirytmin, heikentää unen laatua sekä lisätä mahahapon eritystä ja pahentaa näin muista syistä johtuvaa mahan ärsytystä. Liian runsas kofeiinin saanti voi myös aiheuttaa hermostuneisuutta ja sydämentykytystä.

Tutkimuksessa analysoitiin uudestaan aiempien kahvitutkimusten tulokset. Yhteensä tutkittavia henkilöitä oli noin 170 000.

14.6.2011

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350