Korkea verenpaine voi vaikeuttaa oppimista

Teksti: Suvi Huttunen, Kuva: iStockphoto

Korkeasta verenpaineesta kärsivät lapset ja nuoret altistuvat muita useammin oppimishäiriöille, selviää yhdysvaltalaistutkimuksessa.

verenpaine_oppimisvaikeudet_artikkeli

Joka viides korkeasta verenpaineesta kärsivä lapsi koki oppimishäiriöitä, kun vertailuryhmässä oppimisvaikeuksia oli vain joka kymmenennellä.

Korkean verenpaineen vaikutus oppimiseen selittyy sillä, että se voi aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja muistin heikkenemistä. Tutkimuksessa suljettiin pois mahdollisen tarkkaavaisuushäiriön lääkehoidon vaikutus, sillä lääkkeet saattavat nostaa verenpainetta.

Jos verenpaine todella vaikuttaa oppimishäiriöalttiuteen, voisi moni lapsi saada avun verenpaineen laskusta. Korkeasta verenpaineesta kärsii noin 4 prosenttia lapsista.

Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä ja siihen osallistui noin kaksisataa 10–18-vuotiasta lasta ja nuorta.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim: Korkea verenpaine saattaa haitata lapsen koulunkäyntiä, Pediatrics-lehden artikkelin tiivistelmä 

1.2.2011

Lisätietoa aiheesta muualla

Verenpaine lapsella 

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350