Syö näin ja vatsasi kiittää

Teksti: Sini Kesänen, Kuva: iStockphoto

Kohtuullinen ja oikea-aikainen syöminen pitää vatsan rauhallisena. Lue ravitsemusterapeutin vinkit hyvään ateriointiin!

tasta_vatsa_tykkaa_artikkeli

Laillistettu ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläinen Ravitsemusaakkoset Oy:stä antoi parhaat vinkkinsä vatsaystävälliseen ruokailuun.

1. Syö rauhassa

Kiireetön ruokahetki palkitsee. Ehdit nauttia mausta, tuoksusta ja lepohetkestä. Pureskele ruoka hyvin, jotta sylki ehtii sekoittua. Ravintoaineiden imeytyminen alkaa nimittäin jo suun limakalvoilla. Ruoka myös sekoittuu paremmin vatsassa ja kaasun muodostus vähenee. Kiireessä hotkittu ruoka ei sula yhtä hyvin. Se aiheuttaa myös kaasun kerääntymistä vatsaan ja suolistoon.

2. Pidä kiinni rytmistä

Säännöllinen ruokarytmi pitää kylläisenä ja ehkäisee ahmimista. Se myös antaa vatsalle aikaa toimia. Aamiainen, lounas ja illallinen kannattaa nauttia suurin piirtein samaan aikaan päivästä toiseen. Illallisen aika on mieluusti vähintään tuntia ennen nukkumaan menoa. Näin vatsa ehtii rauhoittua unta varten.

3. Suosi lautasmallia

Kasaa ateria lautaselle ja syö pöydän ääressä. Valitse lautasen koko energiatarpeesi mukaan. Täytä puolet lautasesta kasviksilla, neljännes riisillä, ohralla, perunalla tai pastalla ja toinen neljännes lihalla, kalalla tai proteiinipitoisilla palkokasveilla.

Valitse juomaksi rasvatonta maitoa, piimää tai vettä, ja nauti aterian ohessa kasvirasvalevitteellä voideltu täysjyväleipäviipale. Syö jälkiruuaksi marjoja tai hedelmiä.

Ruoan sisältämän veden lisäksi nestettä suositellaan juotavan vähintään 1,5 litraa vuorokaudessa. Mitä enemmän liikkuu, sen enemmän nestettä tarvitsee. Vettä ei kuitenkaan saa litkiä jatkuvasti. Vatsalle kannattaa antaa 1–2 tunnin lepohetkiä.

4. Nautintoaineita maltilla

Kohtuullisesta kahvinjuonnista, eli 3­–5 kupillisesta päivässä, on todettu olevan hyötyä kakkostyypin diabeteksen hoidossa. Kahvin kofeiini ja tanniini voivat kuitenkin ärsyttää vatsaa.

Alkoholia kannattaa nauttia maltilla, jos ollenkaan. Mitä enemmän viinassa on prosentteja, sitä enemmän se voi ärsyttää vatsan limakalvoja. Myös viinien rikkihapot saattavat ärsyttää, oluen mallas turvottaa.

5. Eroon karkeista

Etenkin ksylitoli, sorbitoli, karkkien tärkkelys ja sokerit voivat ärsyttää vatsaa. Ne myös lisäävät luonnostaan ulostamisen tarvetta.

Jos karkista ei pääse eroon, himo kannattaa tyydyttää yhdellä päivittäisellä tai viikoittaisella karkkihetkellä.

Makeantuskaa voi lievittää terveellisemmin, kun ottaa tavaksi nauttia pienen jälkiruoan tai marjoja ja hedelmiä heti aterian päätteeksi. Uusiin makuihin tottuu parissa viikossa ja äkkimakean himo laantuu. 

Näin autat vatsaasi

  • Syö säännöllisesti ja monipuolisesti, 5–6 pientä ateriaa päivässä.
  • Älä napostele tai litki limuja aterioiden välillä.
  • Rauhoita ruokailu ja nauti syömisestä.
  • Suhteuta annoskoko elämäntyyliisi ja liikuntaasi.
  • Nautintoaineita kohtuudella.

30.8.2011

Nitistä närästys

Kun vatsaa turvottaa

Ärtyneen suolen oireita voi lievittää kotikonstein

Lisätietoa aiheesta muualla

Lautasmalli 

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350