Ärtyneen suolen oireita voi lievittää kotikonstein
Turvotus, ummetus, ripuli ja ilmavaivat. Ärtyneen suolen oireet ovat kiusallisia, mutta onneksi yleensä vaarattomia.
Suoltasi saattavat kiusata
- kaasua tuottavat palkokasvit, sipuli, paprika ja voimakkaasti maustetut ruoat
- kahvi ja limsat
- rasvaiset ruoat
- maitotuotteet
- tuore ruisleipä, vehnä ja maissi
- vaihtoehtoiset makeutusaineet, kuten ksylitoli, sorbitoli ja fruktoosi.
Kipristeleekö vatsaasi päivisin? Turvottaako sitä? Onko vessassa juostava jatkuvasti?
Kyseessä saattaa olla ärtyvän suolen oireyhtymä, josta kärsii arviolta 10–15 prosenttia suomalaisista.
”Vaiva voi olla hyvinkin kiusallinen, mutta onneksi se ei ole vaarallinen”, kertoo gastroenterologi Markku Hillilä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS).
Turvotus on tyypillinen oire
Naisia ärtynyt suoli kiusaa hieman useammin kuin miehiä. Oireet ovat pahimmillaan työiässä.
Tyypillisiä ärtyvän suolen tunnusmerkkejä ovat kausittainen turvotus ja etenkin alavatsassa tuntuva kipu. Kipu voi paikallistua myös vasemmalle tai oikealle ylävatsan seutuun, jossa paksusuoli tekee jyrkän mutkan.
Ärtyneen suolen toiminta takkuilee, mistä seuraa ripulia, ummetusta tai molempia. Mahavaivaisesta saattaa tuntua, ettei suoli tyhjene kunnolla vessakäynnin aikana.
”Kivun voimakkuus vaihtelee. Pahimmillaan se voi heikentää elämänlaatua, kun vaikkapa työnteko tai harrastaminen ei onnistu.”
Yllättävät ja kovat kivut kannattaa tutkituttaa lääkärillä. Tutkimusten avulla varmistetaan, ettei suolessa ole näkyvää vikaa, kuten tulehdusta tai kasvainta.
Herkkähermoisten ongelma
Ärtynyt suoli on toiminnallinen vatsavaiva, joka on pikemminkin vatsan toimintaan liittyvä ominaisuus kuin sairaus.
Tarkkaa syytä suolen kiukutteluun ei tiedetä, mutta sen arvellaan aiheutuvan monen eri tekijän yhteispelistä.
On todettu, että ärtyneen suolen oireyhtymässä suolen sisältöä eteenpäin kuljettava liike on häiriintynyt. Uusimman tiedon mukaan myös vaivasta kärsivän vatsaontelon elinten kipuhermot ovat herkistyneet.
”Tämän vuoksi henkilö saattaa kokea kivuliaiksi normaalitkin elintoiminnot, kuten suolen supistumisen ja venymisen sen kuljettaessa sisältöään eteenpäin”, Markku Hillilä sanoo.
Ärtyvän suolen oireyhtymä kiusaa usein ihmisiä, joilla on myös jännitys-, ahdistus- ja masennusoireita. Alkaako suoli siis hermoilla muun kropan mukana, vai masentavatko vatsan vaivat ihmistä entisestään?
”Toistaiseksi ei tiedetä, kumpi oireista on syy ja kumpi seuraus. Tiedämme vain, että oireita esiintyy samoilla ihmisillä”, Hillilä toteaa.
Tutkimukset kuitenkin todistavat, ettei vatsahermojen kiristyminen syy löydy välttämättä korvien välistä. Hillilän mukaan oireyhtymä voi laueta myös bakteerin aiheuttaman suolistotulehduksen seurauksena. Vaikka tulehduspöpö poistuu elimistöstä, säilyy suolen herkkyys.
”Lisäksi on huomattu, että osalla ongelmasta kärsivistä suolen limakalvoilta löytyy pieniä tulehduksen merkkejä.”
Tavoitteena tylsä elämä
Ärtynyttä suolta ei saa muutettua pysyvästi lauhkeaksi, mutta sen kapinoinnin kanssa voi oppia elämään. Kiusalliset oireet saa siedettäviksi usein kotikonstein. Tärkeintä on arvioida elintapojaan ja tarpeen vaatiessa muuttaa niitä.
”Ärtynyt suoli kaipaa tylsää, tavanomaista ja säännöllistä elämää”, erikoislääkäri Hillilä opastaa.
Kaikille vaivaisille soveltuvaa ruokavaliota ei ole. Jokaisen pitää kuunnella ruokien valinnassa omia tuntemuksiaan ja pyrkiä välttämään ruokalajeja, jotka ärsyttävät vatsaa.
”Ensin pitää kuitenkin varmistua siitä, että vaikeat vatsavaivat eivät johdu laktoosi-intoleranssista tai keliakiasta. Ne voivat aiheuttaa ärtyvän suolen kaltaisia oireita.”
Apteekista voi ostaa ilman reseptiä ripulilääkkeitä sekä kuitua sisältäviä ummetuslääkkeitä. Itsehoitolääkkeillä, kuten ibuprofeenilla, ei kuitenkaan kannata hillitä kipua. Se saattaa ärsyttää herkkää vatsaa entisestään.
”Kivunlievitykseen voi käyttää tarpeen mukaan reseptilääkkeistä spasmolyyttejä. Jos kipu on jatkuvaa, sitä voidaan hoitaa pienillä masennuslääkeannoksilla, joiden on todettu nostavan kipukynnystä.”
Tällaisia masennuslääkkeitä ovat muun muassa trisykliset masennuslääkkeet sekä serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavat lääkkeet.
Ärsyyntynyt suoli voi tyyntyä myös rentoutumista edistävistä hoidoista, kuten psyko- ja hypnoterapiasta.
”Näiden terapioiden on havaittu helpottavan oireita yhtä tehokkaasti kuin masennuslääkkeiden”, Hillilä sanoo.
Mene lääkäriin, jos
- alat kärsiä uudentyyppisestä oireesta, esimerkiksi erittäin kovasta vatsakivusta.
- suvussasi esiintyy keliakiaa, tulehduksellisia suolistosairauksia tai Crohnin tautia.
- ulosteessasi on verta.
- painosi putoaa äkkiä.
30.12.2009
Lisätietoa aiheesta muualla
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
