Aloita huuliherpeksen hoito heti

  • huuli_herpes

Noin 90 prosentilla suomalaisaikuisista on ollut yskänrokko jossain vaiheessa elämää. Kun huuliherpes yllättää, aloita hoito heti.

Huuliherpeksen eli yskänrokon tunnistaa usein jo ensimmäisistä oireista. Huulia punoittaa, kutittaa tai pistelee. Siitä se alkaa – tuttu, viheliäinen vaiva hyvin monelle. Noin 90 prosentilla suomalaisaikuisista on ollut yskänrokko jossain vaiheessa elämää.

Herpeksestä ei pääse pysyvästi eroon

Huuliherpeksen aiheuttaa herpes simplex -virus. Kun sen on kerran saanut, siitä ei pääse eroon, sillä se pysyy elimistössä ikuisesti. Suurimman osan aikaa virus on oireeton, mutta se voi aktivoitua useasta eri syystä, esimerkiksi flunssan, auringonpaisteen, stressin, väsymyksen ja kuukautisten vuoksi.

Tauti etenee vaiheittain, lähestulkoon aina samaa kaavaa noudattaen. Pari päivää ensioireiden jälkeen huuliin puhkeaa rakkuloita. Alussa ne ovat kirkkaita ja myöhemmin kellertäviä. Muutamassa päivässä rakkulat kehittyvät vetistäviksi ruviksi. Kuluu viikko tai kaksi, ja ruvet irtoavat.

Huuliherpes tarttuu helposti

Huuliherpes tarttuu hyvin helposti pisaroista tai kosketuksesta. Toisten huomioiminen herpeksen vaivatessa onkin tärkeää. Suutelua on vältettävä, samoin kuin suuseksiä, jotta herpes ei tarttuisi suku-elimiin. On käytettävä omia ruokailuvälineitä, astioita, huulipunaa ja pyyheliinaa. Tarttumisvaara on ohi vasta sitten, kun rakkulat ovat kuivuneet kokonaan.

Aloita huuliherpeksen hoito välittömästi

Huuliherpes paranee ilman hoitoa viimeistään kuukaudessa. Se on monelle liian pitkä aika. Kun lääkäri on todennut taudin, tehokas omatoiminen hoito auttaa. Uusiutuvan huuliherpeksen hoitoon voi käyttää paikallisesti asikloviiria tai pensikloviiria ja suun kautta asikloviiria tai valasikloviiria. Asikloviirituotteita saa apteekista ilman reseptiä. Tabletteina valmisteita löytyy esimerkiksi kauppanimillä Aciclovir Sandoz, Acyrax ja Valavir ja voiteina esimerkiksi Herpolips ja Zovirax. Tablettien liuettua mahassa vaikuttava aine pääsee imeytymään verenkiertoon ja sitä kautta soluihin. Siten ne ovat tehokkaampia kuin voiteet, joista vaikuttavat aineet siirtyvät soluihin ihon läpi, eivät verenkierrosta.

Huuliherpeksen hoito kannattaa aloittaa nopeasti oireiden ilmaannuttua. Jos se uusii usein, asikloviiria on hyvä olla varalla aina mukana tai kotona, jotta hoidon voi aloittaa välittömästi. Lääkäriin on mentävä, jos tauti on rajuoireinen tai se uusii yli kymmenen kertaa vuodessa.

Muista, että...

  • Huuliherpes puhkeaa yleisimmin ensimmäisen kerran 3–5 vuoden iässä.
  • Valasikloviiritablettihoito tehoaa jo vuorokaudessa, esimerkiksi Flushnil tai Orionin Valavir.
  • Asikloviiritabletteja ei suositella alle 18-vuotiaille.

Lähteet: Käypä hoito -suositus, Anne Hiiri: Huuliherpes eli yskänrokko, Terveyskirjasto, www.zovirax.fi.

Lue lisää:

Huuliherpes pois tällä aineella

Uusimmat


Orion_banneri_215x500_0917_keraily_v2


Apoteekki-lehti

Apoteekki-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje