Hyvästit silmälaseille! Osa 2

Teksti: Paula Larjo, Kuva: iStockphoto

Silmien laserleikkauksesta haaveileva nainen käy tutkituttamassa silmänsä ennen leikkausta. Mitä esitutkimuksessa tapahtuu, ja mikä sen lopputulos on?

eroon_silmalaseista_2

10.12.2010 klo 9, Eiran sairaala

Istun odotushuoneessa hivenen hermostuneena. Tarkkailen naistenlehden takaa sairaalaympäristöä ja käytävällä kävelevää henkilökuntaa, ja pohdin kuumeisesti mielessäni: uskallanko antaa näköni näiden ihmisten käsiin?

Ensivaikutelma on kuitenkin rauhoittava. Ympäristö tuntuu kotoisalta, ja bongaan ympärilläni luottavaisen oloisia potilaita ja määrätietoisen näköisiä sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Ei siis syytä paniikkiin, ainakaan toistaiseksi. 

Mikroskopointi kertoo silmien kunnon

Pienen odottelun jälkeen optikko Maria Yli-Isotalo saapuu kättelemään minua. Siirrymme yläkerran tutkimushuoneeseen, jossa optikko tarkastaa mikroskopoinniksi kutsutulla menetelmällä silmieni rakenteen ja sarveiskalvojeni kunnon. Hän kertoo, että tutkimuksen tulos on ratkaisevan tärkeä: liian ohut sarveiskalvo on este leikkaukselle.

No johan heittivät pahan heti alkuun! Sarveiskalvon paksuudelle ja kaarevuudelle ei kukaan meistä voi mitään edes sinnikkäällä harjoittelulla. Minun täytyy siis vain toivoa, että luontoäiti on varustanut silmäni kaukaa viisaasti optimaalisen paksuisilla kalvoilla.

Mikroskopointi tuntuu lähes samalta kuin optikon tekemä normaali koneellinen näöntarkastus. Välineetkin näyttävät maallikon silmissä lähes identtisiltä.

Lopputulos jännittää

Lopulta mikroskopointikone raksuttaa arvokasta raporttiaan ja sylkee sen kitusistaan Yli-Isotalon tarkasteltavaksi.

”Näyttää erittäin hyvältä”, optikko toteaa. ”Sarveiskalvosi ovat jopa keskimääräistä paksummat eli silmäsi voidaan leikata.”

Tunnen yllättäen tuskanhien tuulahduksen kropassani. En tiedä, onko se helpotusta kehuja keränneistä sarveiskalvoistani vai orastavaa paniikkia vääjäämättömästi lähestyvästä leikkauksesta.

Taittovirhe ja silmänpaine tarkastetaan

Siirrymme Yli-Isotalon työhuoneeseen. Hän mittaa silmieni taittovirheen eli lasieni miinusvoimakkuuden sekä hajataitteisuuden. Käytännössä tämä tarkoittaa jokaiselle silmälasien käyttäjälle tuttua näkötestiä: erikokoisten kirjainten havainnointia valkoisilta tauluilta ja vihreältä ja punaiselta taustalta.

Yli-Isotalo mittaa vielä silmäpaineeni, ja saan tästäkin tutkimuksesta puhtaat paperit. Lohduttavaa. Vaikka muut paineeni alkavat kohota, silmieni paine on normaali.

Lisälukemista kotiin

Lopuksi keskustelemme itse leikkauksesta, joka tullaan tekemään Eiran uusimmalla Femto Amaris Lasik -menetelmällä. Lisäksi Yli-Isotalo antaa minulle esitteitä, joissa neuvotaan leikkaukseen valmistautuvaa ja siitä toipuvaa potilasta. Saan myös valmiiksi silmätippareseptin, jolla voin hakea apteekista etukäteen leikkauksen jälkeen tarvittavat silmätipat.

”Nähdään viikon päästä!”, optikko sanoo lähtiessäni.

”Jep”, vastaan ja yritän hymyillä reippaasti.

Poistun sairaalasta keskimääräistä paksumpien sarveiskalvojen onnellisena omistajana. Muuten takki tuntuu melko tyhjältä. Kotimatkalla bussissa tuijotan maisemia ajattelematta oikeastaan mitään. L-hetkeen on seitsemän yötä.

Hyvästit laseille! -kertomuksen kirjoittaja on 37-vuotias helsinkiläinen toimittaja ja Avainapteekit.fi-sivuston tuottaja.

Lue myös:  Hyvästit silmälaseille -sarjan ensimmäinen osa.

Lue lisää: Voiko silmien laserleikkauksessa sokeutua? 

Eiran sairaala Silmien laserleikkaus

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  

 Apoteekki 3/13

apoteekki-03-13

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Kilpailu

avainapteekit-kilpailu-kesäkommellus-banneri

Mikä on ollut hauskin kesäkommelluksesi? Kerro se meille ja voit voittaa kosmetiikkapaketin (arvo 100 euroa).


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 3/13? Vastaa lukijakyselyymme 31. heinäkuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!



Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.