Syötkö sinä liikaa särkylääkkeitä?
Särkylääkkeiden liiallinen käyttö voi johtaa särkylääkepäänsärkyyn, joka palaa yhä uudestaan. Lue, miten vältyt tältä jomottavalta riesalta.
Särkylääkepäänsärky on yleinen vaiva sekä meillä Suomessa että muuallakin maailmassa. Kun päänsärystä tai migreenistä kärsivä ottaa samaa lääkettä 10–20 päivänä kuukaudessa, voi hänen aivoissaan tapahtua välittäjäainemuutoksia, jotka johtavat kipujärjestelmän aktivoitumiseen.
Särkylääke alkaa ylläpitämään jatkuvaa päänsärkyä, joka lakkaa ainoastaan lääkkeen vaikutuksen ajaksi, ja jatkuu taas, kunnes uusi lääkeannos otetaan. Tätä noidankehää on vaikea katkaista, joten se kannattaa ennaltaehkäistä.
Esitimme Meilahden sairaalan neurologian klinikan vastaavalle ylilääkärille Markus Färkkilälle viisi kysymystä särkylääkepäänsärystä.
Ketkä ovat riskiryhmässä särkylääkepäänsärylle altistumiseen?
Yleensä kaikilla on ensin tavallinen migreeni tai jännityspäänsärky. Pikkuhiljaa kohtauksia alkaa esiintyä entistä tiheämmin, ja potilas joutuu ottamaan lääkettä yhä useammin. Näin migreenikohtausten hoito liukuu vähitellen lääkeriippuvuuteen. Noin kolme prosenttia väestöstä on särkylääkkeiden liikakäyttäjiä, ja noin puoli prosenttia käyttää niitä päivittäin.
Särkylääkepäänsärky voi kehittyä kenelle tahansa, jolla on jonkinlainen päänsärylle altistava kipujärjestelmän erilaisuus. Sen sijaan reumapotilas voi syödä samoja särkylääkkeitä ilman päänsärkyoireita.
Mistä särkylääkepäänsäryn tunnistaa?
Särkylääkepäänsärky tuntuu jomotuksena koko pään alueella. Parhaiten vaivan tunnistaa siitä, että särkylääkkeitä alkaa kulumaan lähes päivittäin. Toinen selvä oire on, että kun ottaa lääkkeen, niin särky häviää, mutta se palaa jälleen lääkkeen vaikutuksen lakattua. Särkylääkepäänsärystä myös katoavat migreenin tyypilliset oireet, kuten säryn toispuoleisuus ja näköhäiriöt.
Miten särkylääkepäänsäryn voi ennaltaehkäistä?
Yksi keino on käyttää migreenin hoitoon estolääkkeitä, koska ne vähentävät migreenikohatuksia. Silloin särkylääkkeiden tarve vähenee. Toinen keino on erilaisten särkylääkkeiden käyttö vuoropäivinä. Kun eri lääkkeillä on erilainen vaikutusmekanismi, niin riski särkylääkepäänsäryn kehittymiseen vähenee.
Särkylääkkeitä ei koskaan pitäisi ottaa varmuuden vuoksi ennaltaehkäisevästi, vaan siinä vaiheessa kun oireet ovat juuri alkaneet. Liian herkästi lääkkeitä ottaville särkylääkepäänsärky saattaa kehittyä muita helpommin.
Miten särkylääkepäänsärkyä hoidetaan?
Uusien lääkkeiden lisääminen ei auta, vaan ainoastaan vieroitushoito liikaa käytetystä lääkkeestä. Se on vaikeaa, koska silloin potilas joutuu yleensä kärsimään parin kolmen päivän ajan kovista säryistä ja pahoinvoinnista. Töihin ei voi mennä, joten vieroitus pitää tehdä loman, viikonlopun tai sairasloman aikana.
Jos vieroitus ei onnistu kotioloissa, omalta lääkäriltä voi saada lähetteen sairaalahoitoon. Siellä vierotusoireita voidaan helpottaa pistoksin.
Millaisia tuloksia vieroitushoidoista on saatu?
Potilaan omalla motivaatiolla on hyvin suuri merkitys hoidon onnistumisen kannalta. Vieroitushoito tehoaa 70 prosentilla potilaista ainakin joksikin aikaa, mutta monien kohdalla tilanne liukuu jälleen särkylääkkeiden liikakäyttöön. Kahden vuoden kuluttua vieroituksesta noin puolet potilaista selviytyy ilman särkylääkkeiden liikakäyttöä.
Jutun asiantuntijana oli professori, neurologian ylilääkäri Markus Färkkilä HYKSistä.
19.10.2011
Lisää aiheesta muualla
Särkylääkepäänsärky ja päänsärkylääkkeiden turvallinen käyttö
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
