Lääkkeet lievittävät selkäkipua

Teksti: Suvi Huttunen, Kuva: iStockphoto

Selkäkipu on hyvin yleistä ja suurin osa kärsii siitä jossain vaiheessa elämää. Kipulääke on tehokkain apu tavalliseen lihaksista johtuvaan särkyyn, ja sängystä on hyvä nousta ylös heti kun mahdollista. Joskus taustalla voi kuitenkin olla myös vakavampi kivun aiheuttaja.

laakkeet_selkakipu_artikkeli

Selkäkipu tuntuu tavallisimmin alaselässä ja alkaa äkillisesti lihasten jännittyessä liikkeen seurauksena tai itsestään. Tällainen kipu menee tavallisesti ohi muutamassa päivässä tai viikossa. Myös yläselän kivut ovat useimmiten lihaskipuja.

Selkäkipu voi johtua myös välilevytyrästä eli iskiaksesta, selkäydinkanavan ahtaumasta tai harvinaisemmin nikamien tulehduksista ja kasvaimista, selkärankareumasta tai munuaisista. Välilevytyrästä aiheutuva kipu säteilee yleensä jalkoihin ja voi aiheuttaa puutumista tai lihasheikkoutta. Jos kävellessä tuntuu puristusta reisissä, voi kyseessä olla selkäydinkanavan ahtauma.

Selkäkivun hoito

Selkäkipu hoituu parhaiten kipulääkkeillä. Lievään kipuun auttaa parasetamoli ja kovempaan kipuun tulehduskipulääke. Sänkyyn ei ole syytä jäädä makaamaan, vaan jatkaa elämää normaalisti heti, kun kipu antaa myöten. Selän alueen lihasten vahvistaminen ja liikunta auttavat ehkäisemään kivun uusiutumista.

Lääkäriin tulee mennä, mikäli kipu säteilee jalkoihin, sen yhteydessä esiintyy ulostamis- tai virtsaamisvaikeuksia, kovaa vatsakipua, kuumetta tai yleiskunnon huononemista  eikä voimakas kipu hellitä missään asennossa. Myös nilkan ojentaja- ja koukistajalihasten nopea heikentyminen on syy välittömälle lääkärissä käynnille. Jos kipu jatkuu useita viikkoja eikä tunnu lihasperäiseltä, on niin ikään aihetta hakeutua tutkimuksiin.

27.1.2012

Lisätietoa aiheesta muualla

Selkäkipu 

Selkäsairaudet, Käypä hoito potilasversio 

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet 


 Apoteekki 1/12

apoteekki-01-2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-onni-kilpailu

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Vastaa ja voita kehonkoostumusmittari! 


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 1/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. maaliskuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

avainasiakaskortti

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Miten hoidan influenssaa?

kysy

Miten influenssaa hoidetaan ja milloin kannattaa hakeutua lääkäriin?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus.