Mikä avuksi tukkoiseen nenään?
Tukkoisuuden helpottamiseksi löytyy apteekista monta eri vaihtoehtoa.
Flunssan aikana limakalvoturvotus, eli nenän tukkoisuus on yleinen ongelma. Se voi olla bakteerin tai viruksen aiheuttama, mutta syy voi myös olla jokin muu. Se täytyy aina selvittää.
Tukkoisuuden helpottamiseksi löytyy apteekista monta eri vaihtoehtoa. Höyryhengitykseen käytettyjen tippojen vahva tuoksu avaa hengitystiet ja helpottaa oloa. Saman vaikutuksen saa rintakehään tai selkään laitettavista voiteista.
Yleisimmät vaihtoehdot tukkoisuuden helpottamiseksi ovat ksylometatsoliinia sisältävät nenäsuihkeet tai tipat. Ne vaikuttavat supistamalla nenän limakalvojen pieniä verisuonia. Supistumisen seurauksena limakalvoturvotus vähenee ja olo helpottuu nopeasti.
Ksylometatsoliinia sisältäviä tippoja tai suihkeita ei kuitenkaan pidä käyttää pitkään yhtäjaksoisesti. Suositus on, että aikuisen tulee lopettaa käyttö kymmenen päivän jälkeen ja lapsen viiden päivän jälkeen.
Pitkään käytettynä ksylometatsoliinia sisältävät suihkeet ja tipat kuivattavat limakalvoja ja ärsyttävät niitä entisestään. Tällöin limakalvon verisuonet turpoavat ja tukkoinen olo saattaa jatkua.
Jos näin käy, niin kuivia limakalvoja voi hoitaa öljypohjaisilla suihkeilla tai suolaliuossuihkeilla, jotka puhdistavat limakalvoja ja pitävät nenän paremmin auki.
Monet ovatkin löytäneet sarvikuonon, eli nenähuutelukannun, jolla on helppo huuhdella nenäontelot puhtaaksi. Sarvikuono on myös tehokas apuväline poskiontelotulehduksen ennaltaehkäisyssä.
Pitkään jatkuneen limakalvoturvotuksen syy täytyy aina selvittää. Taustalla voi olla jokin rakenteellinen vika tai allergia.
Pitkään jatkuneen tukkoisuuden hoitoon voi myös kokeilla kortisonisuihkekuuria. Lääke annostellaan päivittäin, yleensä aamuisin. Paras vaikutus saavutetaan vasta parin päivän käytön jälkeen.
Ilman reseptiä kortisonisuihketta voi ostaa 60 annoksen pakkauksissa. Jos kortisonisuihkekuurista ei ole apua, pitää kääntyä lääkärin puoleen.
Kysymykseen vastasi farmaseutti Erika Luoto Kaarinan apteekista.
Kysy farmaseutilta -sarjan aiemmat osat:
TOP 5 -aihealueet
Apoteekki 2/13
Uusimmat artikkelit
- Lämpö herätti punkit - suojaa lemmikkisi ja rokota itsesi
- 5 syytä miksi aamupalan syönti kannattaa
- Aurinko ja lääke voivat yhdessä aiheuttaa ihottumaa
- Voiko antibioottikuurin aikana juoda viiniä?
- Tuottaako iho D-vitamiinia voiteiden läpi?
- Kuinka helpotan vauvan koliikkia?
- Mitä lääkkeitä lemmikille?
- Siitepölyallergikko: hoida lääkitys kuntoon!
- Kokeile mindfulnessia luonnon helmassa
- Voiko kipua lievittää muuten kuin lääkkeillä?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
- Miten mykoplasma tunnistetaan ja hoidetaan?
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Kilpailu
Miten kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa sinuun? Kerro se meille ja voita rannekello (arvo 150 e).
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/13? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.

