Hali päivässä tekee hyvää
Liikunnanopettaja ja entinen aerobic-urheilija Tuuli Matinsalo kaipaa läheistensä kosketusta. Mikä hänen hyvän olon reseptinsä on?
1. Läheisyys
Minun pitää saada vähintään yksi halaus joka päivä. Kaipaan läheisyyttä ja kosketusta. Omat muksut ovat paras lääke halipulaan. Välillä he tosin toteavat, että haliminen riittäisi jo.
Myös ihanat työkaverini tulevat halaamaan - usein ihan pyytämättä.
2. Liikunnan antamat kiksit
Liikunnan- ja terveystieteiden opettajana olen jatkuvasti liikkeessä. Tuntien aikana olen kuitenkin opettaja ja erotuomari. Oma liikkuminen jää siis vähemmälle.
Tarve liikkua tulee syvältä sisältä. Liikunnasta saa mahtavia kiksejä. Olen kaivanut naftaliinista rullaluistimeni ja aloittanut uudelleen lajin harrastamisen. Se on mukava ja vauhdikas kesälaji, jossa on mukana myös ripaus kutkuttavaa pelon tunnetta. Joudun rullaluistellessa jännittämään, onnistunko jarruttamaan ja onko kadulla yllättäviä kuoppia.
Pääsen lähes kotioveltamme järven rantaan kunnon baanalle rullaluistelemaan. Siellä on ihana viilettää.
3. Kunnon yöunet
Mitä enemmän minulle tulee ikää, sitä riippuvaisempi olen hyvistä yöunista. Se ei ole kiva kenellekään, jos en saa tarpeeksi unta.
Tähtään siihen, että nukun kahdeksan tuntia yössä. Silloin minulla on tosi hyvä olo. Kesällä aamuaurinko herättelee jo varhain, enkä malta illalla käydä aikaisin nukkumaan. Toisaalta kesäisin unta ei tarvitsekaan niin paljon kuin talvella.
Perheessämme nukutaan myös päiväunia. Kutsun niitä avainuniksi. Otan käteeni avainnipun ennen unia, ja kun se tipahtaa, on aika herätä.
Tuuli Matinsalon tropit halusi kuulla Apoteekki-lehden Minun troppini -juttusarjaan haastateltu Linnea Tamminen.
Tuuli Matinsalo
- 41-vuotias liikunnan- ja terveystieteiden opettaja. Entinen aerobic-urheilija ja valmentaja.
- Asuu Jyväskylässä.
- Perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta.
- Nauttii kesällä mansikoista ja lehtipuiden havinasta, joka rentouttaa ja saa ylimääräiset ajatukset karkaamaan.
1.6.2011
TOP 5 -aihealueet
Apoteekki 1/12
Uusimmat artikkelit
- Toimi näin, jos koiran kynsi repeää
- Saatko tarpeeksi kalsiumia?
- Mitä eroa on päivävoiteella ja yövoiteella?
- Hoida ihoa hellästi talvella
- Yövoiteet testissä
- Näin hoidat lapsen talvijalan
- Miten hoidan influenssaa?
- Nämä ruoat ovat koiralle myrkkyä
- Nauti riittävästi hyviä proteiineja
- Teen juonti auttaa jaksamaan
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä tekee sinut onnelliseksi? Vastaa ja voita kehonkoostumusmittari!
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 1/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. maaliskuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Miten hoidan influenssaa?
Miten influenssaa hoidetaan ja milloin kannattaa hakeutua lääkäriin?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus.
