Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Tuire Kaimio kouluttaa työkseen eläinnäyttelijöitä ja etsii ihmisen ja eläimen yhteistä kieltä. Mikä on hänen hyvän olon reseptinsä?
1. Hyvä ruoka
Nautin hyvästä ruoasta hyvässä ympäristössä ja hyvässä seurassa. Mieheni pitää kokkaamisesta, samoin kuin monet ystävämme. He kokkaavat usein yhdessä kaikenlaisia herkkuja.
Kesällä on kiva istua ulkona syömässä – sehän on jo itsessään kuin juhla. Yksi lempiruuistani on saltimbocca, prosciutolla ja salvialla täytetyt naudan- tai kanan filepalat.
2. Aika omille asioille
Tarvitsen aikaa, jolloin voin puuhastella itsekseni juuri niitä asioita, joita haluan. Se, miten oman aikani käytän, vaihtelee paljon tilanteen ja päivän mukaan.
Pilates on yksi tapa ottaa aikaa itselle. Tutustuin lajiin muutama vuosi sitten. Keho on työvälineeni, ja siksi pilates tekee minulle hyvää. Kun keho voi hyvin, myös mieli voi hyvin.
Toisinaan mieleni tekee lukea, joskus haluan katsella ympärilleni. Välillä tekee hyvää vain olla. Kunhan saan tehdä sitä, mitä juuri sillä hetkellä haluan.
3. Elämän johtoajatus
Minua ohjaa ajatus siitä, että haluan tehdä tästä maailmasta hieman paremman paikan, kuin mitä se oli tänne tullessani. Tuo taka-ajatus liittyy kaikkeen, mitä teen. Pyrin päämäärään niin arkisilla teoilla kuin työni kautta.
Olen kouluttanut eläimiä työkseni 20 vuotta, mutta ajauduin eläinten pariin jo hyvin nuorena. Teen koko ajan paljon erilaisia asioita. Päätyökseni koulutan elokuvissa ja mainoksissa esiintyviä eläimiä. Kierrän myös luennoimassa ja viemässä tietotaitoa eläimiin ja niiden kouluttamiseen liittyen. On aina yhtä palkitsevaa saada auttaa eläimiä ja ihmisiä löytämään yhteinen kieli.
Tuire Kaimion tropit halusi kuulla Apoteekki-lehden Minun troppini -juttusarjaan haastateltu Hanna Limnell.
Tuire ”Tuikku” Kaimio
- 38-vuotias eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija.
- Kouluttanut lukuisia eläimiä, muun muassa Poika ja Ilves -elokuvan ilveksen, Olvi-mainosten Jeppe-koiran sekä Osuuspankin turhien vakuutusmaksujen noutajan.
- Perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta.
- Nauttii vanhoilla metsäniityillä laiduntavien eläinten katselemisesta. ”Ihmiset ympäri maailman valitsevat usein kysyttäessä saman näkymän lempimaisemakseen.”
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
