Teehetki karkoittaa kiireen

Teksti: Katri Saukkonen, Kuva: Jenni-Justiina Niemi

Mistä saat hyvää mieltä arkeesi? Kysymykseen vastaa teekauppias Kirsi Pullinen.

kirsi-pullinen

"Työskentelin vuosia Nokian globaalissa henkilöhallinnossa. Yt-neuvottelujen alettua vuonna 2009 päätin, että toteutan unelmani oman yrityksen perustamisesta. Lomalla Itävallassa päädyin sattumalta pienen Demmers Teehaus -nimisen teeyrityksen nettisivuille. Silloin oivalsin, että tee on minun juttuni!

Kun perustin oman liikkeen, en juurikaan miettinyt taloudellisia seikkoja. Nautin yrittäjän vapaudesta, vaikka palkkapäiviä onkin välillä ikävä. Nyt minulla on mahdollisuus kohdata ihmisiä kasvokkain.

En ole koskaan juonut kahvia, sillä kasvoin teeperheessä. Äitini oli inkeriläinen, isä Karjalasta. Kun tulimme veljeni kanssa koulusta kotiin, äiti keitti meille aina teetä. Se oli turvaa tuova hetki.

Asiakkaat kysyvät usein teen terveysvaikutuksista. Kaikissa teelajeissa on terveydelle hyödyllisiä ainesosia. Ensisijaisesti tee on kuitenkin nautintoaine. Monilla on teekupillisista kitkeriä kokemuksia, mutta silloin tee on usein ollut väärin valmistettua. Jokaisen pitää vain löytää maku, josta pitää.

Toivoisin, että tee merkitsisi ihmisille ennen kaikkea hetken ottamista itselle. Harvoin kadulla kävelee ihminen vastaan teemuki kädessään. Tee juodaan rauhassa nauttien.

Mielikuva, että tee olisi vain naisten juoma, on väärä. Noin puolet kanta-asiakkaistani on miehiä. Heistä nuorin on 11-vuotias poika. Haluaisinkin edistää etenkin lasten teekulttuuria. Tee voisi sopia myös murrosikäisille energiajuomien tilalle.

Kirsi Pullinen

  • Yksityisyrittäjä, tee-emäntä, Demmers Teehaus Helsinki -liikkeen omistaja.
  • Asuu miehensä kanssa Helsingin Punavuoressa, parin korttelin päässä liikkeestään.
  • Kotoisin Hausjärveltä.
  • Pelaa sulkapalloa kerran viikossa. Ulkoilee, luonnossa tai keskellä kaupunkia.

Oma suosikkini on Darjeeling-tee, jota sanotaan teen kuningattareksi. Siinä on ripaus kirpeyttä, muskottia ja pähkinää. Vaihtelen kuitenkin teelaatua kellonajan, vuodenaikojen ja mielialan mukaan.

Oma lempiteehetkeni on iltatee, jonka nautin juuri ennen nukkumaanmenoa. Kun ei ole enää kiire minnekään, teekupillinen auttaa rauhoittumaan."

 20.1.2012

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet 


 Apoteekki 1/12

apoteekki-01-2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-onni-kilpailu

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Vastaa ja voita kehonkoostumusmittari! 


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 1/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. maaliskuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

avainasiakaskortti

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Miten hoidan influenssaa?

kysy

Miten influenssaa hoidetaan ja milloin kannattaa hakeutua lääkäriin?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus.