Sakke Pietilä: Liikkeelle uusin polvin
Polvien tekonivelet palauttavat Sakke Pietilän vähitellen tuttuun vauhtiin.
Raju ja rankka urheilu teki määrätietoista tuhoaan jääkiekkovalmentaja Sakke Pietilän polvissa. Hän arvelee kuitenkin, että nivelongelmien kierteen aloitti onnettomuus, joka hänelle sattui 18-vuotiaana. Kauhakuormaaja kaatui hänen päälleen ja katkaisi reisiluun.
”Reisiluu luutui kieroon. Ja kun asento on väärä, toinen jalka kompensoi ja sekin rasittuu.”
Lopulta Pietilän polvissa oli jäljellä vain riekaleet kierukoista ja kipu, joka iski jopa kävellessä. Lääkärit kehottivat sinnittelemään ja siirtämään leikkausta vielä muutaman vuoden. Mutta Pietilää ei houkuttanut hidastempoinen tulevaisuus kipujen ja kipulääkityksen kourissa. Hän päätti leikkauttaa polvet, vieläpä molemmat samalla kertaa.
Koska luvassa oli yli seitsemän tunnin leikkaus, anestesialääkäri ei kannustanut nukutukseen. Niinpä potilas varustettiin selkäydinpuudutuksella ja tajuntaa hämärtävällä lääkityksellä.
”Kuulin kuitenkin mitä tapahtui. Sahattiin, porattiin, kilkuteltiin ja paukuteltiin. Oli kuin pajalla olisi ollut.”
Lukuisiin tähystysleikkauksiin tottunut Pietilä on joutunut tällä kertaa nöyrtymään siihen, että leikkaus vaatii toipumisaikansa. Leikkaus tehtiin toukokuun viimeisenä perjantaina, ja maanantaina hän lähti sairaalasta väsyneenä. Verenhukka oli pudottanut hemoglobiinin puoleen. Heikkoa oloa lisäsi vahva kipulääkitys.
Kesäkuun alussa, viikon kuluttua leikkauksesta, maksapihvit ja pinaattiletut ovat tehneet tehtävänsä.
”Olen kävellyt jo pitkiä lenkkejä, ehkä liiankin pitkiä. Illalla vähän sattuu. On vain niin kauhea motivaatio päästä kuntoon.”
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
