Liiku luut lujaksi
Kohtuullinen liikunta painaa jarrua osteoporoosille eli luukadolle.
”Olisi hyvä liikkua ainakin kolme–neljä kertaa viikossa tehokkaammin, vaikka pienissä erissä kerrallaan”, dosentti Olavi Airaksinen Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta sanoo.
”Jos on systemaattisesti liikkunut koko ikänsä, voi kokeilla hyvinkin vaikka maratonia, jos se tuntuu hyvältä. Sen sijaan niin sanottu viidenkympin villitys, äkkipäinen maratonille treenaaminen, on riski henkilölle, joka ei ole koskaan juossut pidempiä matkoja.”
Tärähdyksiä, iskuja ja suunnanmuutoksia
Työmatkakävely tai -pyöräily ovat hyvää kuntoliikuntaa. Muita suositeltavia lajeja ovat hiihto ja sauvakävely, jonka lomaan kannattaa lisätä pieniä juoksupyrähdyksiä ja vaikka haarahyppyjä.
”Jumpat, tanssi ja pallo- ja mailapelit toimivat myös hyvin, sillä niissä on tärähdyksiä, suunnanmuutoksia ja iskuja. On hyvä, jos luustoa kuormitetaan suunnista, joihin se ei ole tottunut”, Airaksinen toteaa.
Jos hypyt tuntuvat hankalilta, myös kuntosaliharjoittelu tai kotijumppaa pienien painojen kanssa ovat hyviä vaihtoehtoja.
Liikunnalla voi myös ehkäistä etenkin iäkkäiden ihmisten kaatuilua. Vaihtelevassa maastossa ja portaissa kävely kehittävät kehon hallintaa, tasapainoa, lihasvoimaa ja liikkumisvarmuutta.
Luuston lujuuteen vaikuttavat elämäntapojen lisäksi perimä, kalsium ja D- vitamiini.
2.8.2010
Peili ei paljasta vitamiininpuutosta
Lisätietoa aiheesta muualla
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
