Näin säilytät liikuntaintosi
Alkusyksy on loistavaa aikaa uuden liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Miten varmistat, että liikunnan ilosi säilyy läpi talven? Personal trainer Tiina Ranin neuvoo sinulle huippuvireen salat.
Syksyllä kaikilla saleilla on avoimia ovia ja viikon ilmaisia treeniviikkoja. Kokeile niitä rohkeasti ja etsi samalla omaa lajiasi.
Lihaskunto kasvaa kuntosalilla. Ryhmäliikuntatunneista aloittelijalle sopivat vaikkapa core tai power core, pilates tai power pilates tai stretching eli venyttely. Vauhtia kaipaavan kannattaa kokeilla zumbaa, kahvakuulaa, body combat- tai body attack -tunteja.
Malttia on valttia
Pahin virhe on aloittaa liikunta vuosien tauon jälkeen rääkkitreenillä tai pitkällä juoksulenkillä.
Kun ei ole lihas- eikä aerobista kuntoa, keho menee jumiin jo muutaman treenin jälkeen. Liikunta alkaa tuntua raskaalta ja vastenmieliseltä.
Lähde siis liikkeelle rauhallisesti. Aloittelija ja terveysliikkuja voi kävellä, pyöräillä, sauvakävellä tai hyötyliikkua vähintään puoli tuntia kerrallaan pari kolme kertaa viikossa.
Hyväkuntoisemman kunto säilyy kahdella viikoittaisella tehokkaalla treenikerralla. Suositeltavia lajeja ovat ylämäki- ja porraskävely, juoksu, hiihto, reipas pyöräily, pallopelit ja kestävyyttä parantavat ryhmäliikuntatunnit. Jos haluat parantaa kuntoasi, lisää harjoituskertoja ja -tehoja.
Yksi tärkeimmistä vinkeistä on: Valitse lajit, joista pidät. Liikunnan on oltava mielekästä, jotta pystyt sitoutumaan siihen.
Liikunnan terveyshyödyt lisääntyvät, kun ylität minimisuositusajat.
7 x näin onnistut!
- Päätä aloituspäivä ja laji.
- Merkitse liikunta-aika kalenteriisi useammaksi viikoksi eteenpäin.
- Jos olet laiska lähtemään liikkeelle, ota treenari tai treenikaveri.
- Hanki kunnolliset välineet.
- Syö, lepää ja nuku riittävästi.
- Älä tingi liikunnasta muiden menojen vuoksi.
- Nauti ja palkitse itsesi edistymisesi mukaan.
Liikuntavinkit antoi personal trainer, liikunnanohjaaja Tiina Ranin Next Move Oy:stä.
18.8.2011
Aiheesta muualla:
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
