Impotenssiin löytyy apua

Teksti: Matti Välimäki, Kuva: Istockphoto

Erektiohäiriö on yleinen vaiva niin vanhemmilla kuin nuoremmillakin miehillä. Ongelmaan löytyy yleensä apua.

impotenssin_hoito

Erektiohäiriössä eli impotenssissa miehen siitin ei kovetu riittävästi tai pysy jäykistyneenä tarpeeksi pitkään, jotta yhdyntä onnistuisi. 

Ajoittaiset erektiovaikeudet ovat hyvin tavallisia. Varsinaisesta häiriöstä voidaan puhua, mikäli ongelma toistuu ja se häiritsee selvästi sukupuolielämää.

Erektiohäiriön taustalla voi olla psykologisia syitä. Se voi johtua myös jostakin fysiologisesta syystä tai sairaudesta.

Avoin keskustelu voi auttaa

Impotenssista kärsivän kannattaa puhua partnerinsa kanssa avoimesti tilanteesta. Ongelmat saattavat johtua esimerkiksi epäonnistumisen pelosta tai turhasta seksuaalisuuteen liittyvästä häpeästä.

Mikäli erektio-ongelmat jatkuvat, niin niistä kärsivän kannattaa kääntyä omalääkärin tai erikoislääkärin puoleen. Lääkärissä voidaan selvittää esimerkiksi se, että liittyykö häiriö johonkin sairauteen tai sairauden hoidossa käytettyyn lääkkeeseen.

Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi sokeritauti, verenpainetauti sekä verisuonten kalkkeutuminen.

Tavallista ylipäätänsä on, että kun mies vanhenee, niin verenkierto penikseen heikkenee eri syistä.

Lääkkeet aina lääkärin kautta!

Lääkäri voi tarvittaessa määrätä erektio-ongelmiin myös lääkehoitoa. Lääkehoidolla on yleensä hyvä teho ongelmiin.

Potenssilääkkeitä ei kannata koskaan hankkia epävirallisia reittejä. On tärkeää, että lääkäri selvittää ensin, että onko henkilöllä esimerkiksi sairauksia, joiden takia lääkkeiden käyttö on vaarallista.

Kannattaa myös muistaa, että erilaiset netti-viagrat voivat olla jotain aivan muuta, kuin mitä paketissa väitetään.

1.2.2011

Lisätietoa aiheesta muualla

Erektiohäiriö (impotenssi)

Erektiohäiriöt

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350