Kannusta koululaista huolehtimaan hygieniastaan

Teksti: Sabina Mäki, Kuva: Istockphoto

Koululaisen on kiva keskittyä kouluun, leikkeihin ja liikuntaan puhtaan raikkaana. Miten hän voi huolehtia hygieniastaan?

koululaisen_hygienia_artikkeli

Ekaluokkalainen osaa pestä hampaansa omatoimisesti, 3-luokkalainen vaihtaa sukat ja alushousut, kun tarve vaatii. Vastuu omasta hygienista saakin kasvaa alakoululaisilla vuosi vuodelta.

”Kolmasluokkalaisen kanssa voi jo keskustella vastuunotosta. Sen ikäiset lähtevät monesti kouluun yksin, joten puhtaiden vaatteiden valitseminen jää lapsen vastuulle”, toteaa kouluterveydenhoitaja Merja Takala, joka työskentelee Tampereella 7–19-vuotiaiden lasten ja nuorten parissa.

Alaluokilla riittää, että peseytyy muutaman kerran viikossa ja aina urheilun jälkeen. Kodin esimerkillä on suuri vaikutus lapsen tottumuksiin. Kun peseytymiseen liittyvät iltatoimet ovat mukava osa päivittäistä arkea, niistä ei tule rasitetta.

”Jos vanhemmat käyvät iltaisin suihkussa, ei lapsikaan osaa mennä nukkumaan ilman suihkua. Kun aikuinen käy urheilun jälkeen suihkussa, lapsikin oppii, eikä tarvitse patistelua.”

Päivittäin suihkuun

Murrosikä tuo mukanaan monia muutoksia, jotka vaikuttavat myös hygieniaan. Hikoilu alkaa jo varhain, ja hiki haisee kainaloissa, nivustaipeissa, sukuelinten alueella ja jaloissa.

”Liikuntatunnille pitäisi olla eri vaatteet ja tunnin jälkeen olisi hyvä käydä suihkussa”, Takala sanoo.

Tässä vaiheessa on hyvä opetella käymään suihkussa päivittäin. Yleensä pelkkä vesi riittää, mutta kainaloihin, käsiin ja jalkoihin voi käyttää mietoa pesuainetta. Kun iho on puhdas, hiki ei haise. Tarvittaessa alkoholittoman deodorantin tai antiperspirantin voi ottaa käyttöön jo alaluokilla.

Kasvojen rasvoittuessa ja näppylöiden ilmaantuessa on tärkeää puhdistaa myös kasvot päivittäin miedolla puhdistusaineella. Finnejä ei kannata puristella. Jos iho-ongelmat häiritsevät, kannattaa näppylöitä näyttää koululääkärille.

Intiimit alueet pestään vedellä

Merja Takala muistuttaa, että murrosikäisen on huolehdittava päivittäin myös intiimihygieniasta. Pesuun käytetään pelkkää vettä. Poikien on tärkeää suihkutella esinahan alusta, ja tytöiltä vaaditaan tarkkuutta varsinkin kuukautisten aikana. Kuukautissuoja on vaihdettava riittävän usein, ja pesua tarvitaan jopa useita kertoja päivässä.

”Tästä puhutaan toivottavasti kotona äidin tai isosiskon kanssa. Vessahygienian kannalta on tärkeää, että kuukautissuoja taitetaan, kääritään vessapaperiin ja laitetaan roskiin.”

Toisinaan murrosikäisellä voi olla mieli niin maassa, ettei hän jaksa huolehtia hygieniastaan. Terveydenhoitaja painottaa, että nuori tarvitsee tällöin kokonaisvaltaista henkistä tukea.

25.8.2011

Lisätietoa aiheesta muualla

Talirauhaset aktivoituvat murrosiässä

Tavallinen akne

Artikkelilistaukseen

TOP 5 -aihealueet  


 Apoteekki 2/12

apoteekki_02_2012

Lue uusin lehti

apukaija-jalanjäljet

Näitä juttuja suosittelimme  


Uusimmat artikkelit


Luetuimmat artikkelit


Lisää terveystietoa

Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/


Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.


Hätänumerot

Yleinen hätänumero 112
Myrkytyskeskus (09) 471 977
Poliisi 112

Tärkeät yhteystiedot

 Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.

Lukijakilpailu

avainapteekit-kilpailu-perhe

Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!


Osallistu testiryhmään!

Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.

Lue lisää


Ristikkovastaukset

Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.


Apoteekki-lehden lukijakysely

Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!


Sinustako avainasiakas?

Avainasiakkaaksi

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!

Liity avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje


Kuukauden tuote


Avainapteekit omaishoitajien asialla

Avain_omaishoitajien asialla

Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää. 


Kysy farmaseutilta

Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?

kysy

Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?

Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus


Telfast_210x350