Itämeren kala saattaa altistaa aikuistyypin diabetekselle
Diabetes lisääntyy hälyttävästi sekä teollisuus- että kehitysmaissa. Suomessa diagnosoidaan vuosittain yli 15 000 uutta diabetestapausta. THL:n tuore tutkimus paljastaa, että ympäristömyrkyillä ja tyypin 2 diabeteksella on merkittävä yhteys.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa seurattiin kahtatuhatta Helsingissä vuosina 1934-1944 syntynyttä miestä ja naista. Osallistujien lapsuuden elinympäristössä ei vielä ollut POP-yhdisteitä, eli pysyviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä, joten nämä altistuivat niille vasta aikuisina.
Henkilöt, joiden seerumista löytyi runsaasti oxyklordaania, trans-nonaklooria ja DDE:tä, olivat kaksi kertaa todennäköisemmin diabeetikkoja. Yhteys oli selkeämpi ylipainoisilla kuin normaalipainoisilla.
Vastaava tutkija Riikka Airaksinen, aiheuttavatko ympäristömyrkyt aikuistyypin diabetesta?
Kansainväliset tutkimustulokset viittaavat tähän, mutta oman tutkimuksemme perusteella emme pysty suoraan vastaamaan tähän kysymykseen. Asia voi olla niinkin päin, että diabeetikoiden aineenvaihdunta on muuttunut siten, että heidän elimistöönsä kerääntyy POP-yhdisteitä enemmän kuin muihin ihmisiin.
Miten POP-yhdisteet päätyvät ihmisen kehoon?
Suomalaisten suurin altistus tulee ravinnon kautta. Etenkin Itämeren rasvainen kala, kuten lohi ja silakka, sisältävät näitä ympäristömyrkkyjä. Suurin osa POP-yhdisteistä on nykyään kielletty, mutta niitä on ympäristössämme vielä kauan, koska ne hajoavat hyvin hitaasti. Toisaalta jatkuvasti otetaan käyttöön myös uusia kemikaaleja, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tunneta.
Pitäisikö Itämeren kalan syömistä välttää?
Ei. Itämeren kalassa on enemmän POP-yhdisteitä, kuin esimerkiksi Välimereltä tai Atlantilta pyydetyssä kalassa, mutta noudattamalla suomalaisia kalan syöntisuosituksia voi välttää liiallista altistumista ympäristömyrkyille.
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Eviran suositusten mukaan kalaa kannattaa syödä kahdesti viikossa, koska sillä on monia terveysvaikutuksia. Kalalajien vaihtelu puolestaan takaa sen, ettei POP-yhdisteitä kerry liikaa elimistöön.
Voiko muusta ravinnosta saada POP-yhdisteitä?
Kalan lisäksi muita lähteitä ovat maitotuotteet, liha ja kananmuna, mutta näiden osuus kokonaissaannista on hyvin pieni.
Miksi ylipainoisten sairastumisriski kasvaa POP-yhdisteille altistumisen myötä?
Tarkkoja mekanismeja POP-yhdisteiden ja tyypin 2 diabeteksen välillä ei vielä tunneta. On mahdollista, että POP-yhdisteet aiheuttavat lihavuutta, ja sitä kautta lisäävät riskiä sairastua diabetekseen. On myös mahdollista, että ympäristömyrkyille altistuminen vaikuttaa suoraan sokeriaineenvaihduntaan tai hormonitoimintaan. Rasvaliukoisuutensa vuoksi POP-yhdisteet kerääntyvät rasvakudokseen.
Minkä ikäiset ovat altistuneet eniten POP-yhdisteille?
Maataloudessa ja teollisuudessa käytettiin näitä aineita eniten 60-70-luvuilla. Silloin myös äidinmaidosta mitatut pitoisuudet olivat korkeampia kuin nykyään. Sikiöt ovat herkkiä ympäristön haittavaikutuksille, joten jatkossa on syytä tutkia POP-yhdisteiden ja diabeteksen välistä yhteyttä tuona aikana syntyneillä.
Jutun asiantuntijana oli vastaava tutkija Riikka Airaksinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Miksi verensokeria kannattaa mitata?
Lisätietoa aiheesta muualla:
More evidence links pesticides, diabetes
13.9.2011
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
