Poista punkki pian lemmikiltä
Jos punkki on purrut koiraasi, irrota se lemmikin iholta mahdollisimman nopeasti. Ehkäise punkin puremia suoja-aineella ja säännöllisellä tarkastuksella.
1. Hanki punkkipinsetit tai -pihdit
Jos punkki on jo päässyt puremaan koiraasi, poista se lemmikin iholta punkkipinseteillä tai -pihdeillä. Rasvalla tai hammastahnalla ”tukahduttaminen” on tuloksetonta.
2. Hoida tulehdus desinfiointiaineella
Jos punkki on kiinnittynyt vasta koiran iholle äskettäin, sitä irrottaessa tarttumaelimestä saattaa jäädä ihoon osia. Ne voivat aiheuttaa lievän ihotulehduksen, joka näkyy punoituksena tai pienenä näppylänä.
Nämä oireet eivät ole merkki punkin levittämien tautien siirtymisestä koiraan. Tulehtunutta kohtaa voi puhdistaa desinfiointiaineella, ja tarvittaessa karvaa voi leikata pois kohdan ympäriltä. Mikäli tulehdus leviää iholla, koira kannattaa viedä lääkäriin.
3. Ehkäise ajoissa - käytä punkkisuojaa
Punkit ilmaantuvat Etelä-Suomeen leutoina talvina jo helmikuussa, ja niitä esiintyy aina loka–marraskuulle asti. Punkkien levinnäisyysalueella liikkuessa koira kannattaakin suojata loiskarkotteella. Tämä vähentää merkittävästi punkkien kiinnittymistä.
4. Tarkasta säännöllisesti
Myös punkkisuojatulle koiralle on hyvä tehdä punkkitarkastus jokaisen ulkoilukerran jälkeen.
”Jos ympäristössä on paljon punkkeja, koirasta saattaa löytyä yksittäisiä punkkeja. Tarkastuksessa käy ilmi myös se, milloin punkkisuojan vaikutus on loppumassa”, toteaa eläinlääkäri Agata Makowiecka Orionilta.
8.5.2012
Sisäloinen voi matkata lemmikistä omistajaan
Miten hoitaa loistartunta?
Näin karkotat madot lemmikistä
Noudata lemmikin loishäädän aikataulua
Lue lisää
TOP 5 -aihealueet
- Vammat ja puremat
- Ihonhoito ja kosmetiikka
- Allergia
- Haavanhoito ja hygienia
- Matkailu
- Muut aihealueet
Apoteekki 2/12
Uusimmat artikkelit
- Ehkäise antibioottiripuli probiooteilla
- Poista punkki pian lemmikiltä
- Ginseng tehostaa suorituskykyä
- Äkillinen yliherkkyysreaktio vaatii heti hoitoa
- Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
- Näin helpotat siitepölyallergian oireita
- Miten hoidan halkeilevat sormenpäät?
- Miten hiivatulehdus tunnistetaan ja hoidetaan?
- Joka viides kärsii aurinkoihottumasta
- Miten hoidan kutisevaa päänahkaa?
Luetuimmat artikkelit
- Mikä Apoteekki-lehden kansi on paras?
- Mikä on paras krapulalääke?
- Kasvivalmisteiden käyttäjä: selvitä ensin yhteisvaikutukset
- Hali päivässä tekee hyvää
- Eläinten ymmärtäminen palkitsee
Lisää terveystietoa
Duodecim
http://www.terveyskirjasto.fi/
Koivun siitepölyä on ilmassa runsaasti Etelä-Suomessa. Lue tiedote.
Puhuttaako borrelioosi? Soita palvelunumeroon.
Hätänumerot
| Yleinen hätänumero | 112 |
| Myrkytyskeskus | (09) 471 977 |
| Poliisi | 112 |
Tärkeät yhteystiedot
Tarkasta tärkeimmät terveysalan yhteystiedot.
Lukijakilpailu
Mikä puhuttaa perheessäsi? Vastaa ja voita 10 leffalippua!
Osallistu testiryhmään!
Etsimme aknesta kärsiviä nuoria Apoteekki-lehden tuotetestiin.
Ristikkovastaukset
Lähetä Apoteekki-lehden ristikkovastaukset tästä.
Apoteekki-lehden lukijakysely
Mitä mieltä olet Apoteekki-lehden numerosta 2/12? Vastaa lukijakyselyymme 31. toukokuuta mennessä. Arvomme kaikkien palautetta lähettäneiden kesken sadan euron lahjakortin Avainapteekkiin!
Sinustako avainasiakas?
Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity avainasiakkaaksi!
Kuukauden tuote
Avainapteekit omaishoitajien asialla
Tiedätkö, mitä omaishoitaja tekee työkseen? Tule mukaan tukemaan omaishoitajien hyvää työtä. Lue lisää.
Kysy farmaseutilta
Kuinka usein insuliinineula pitää vaihtaa?
Pitääkö insuliinikynän neula vaihtaa jokaisen pistoksen jälkeen?
Lue farmaseutti Jenny Holländerin vastaus
